Aluksi:
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole säikäyttää herkkäsieluisia veljiä tai sisaria Jeesuksessa, vaan vahvistaa lukijan luottamusta Jumalaan kaikissa olosuhteissa. En toivo itse mitään vainoja ja olen omassa itsessäni pelokas. Kuitenkin voimme vahvistua Herran voimassa pahan päivän varalle, kun vielä aikaa on (Ef.6:10-18). Lukemattomat veljet ja sisaret ovat joutuneet kestämään mitä hirvittävimpiä vainoja uskon takia historian aikana ja ovat kestäneet. Kuuluisin on Paavali, itse entinen seurakunnan vainooja. Uutisia uskovien vainoista voit lukea tilaamalla ilmaista lehteä nimeltä ’Stefanus-viesti’ ja sivustoiltamme Kärsivä seurakunta ja Vainottu seurakunta.
Huom:
Suosittelen suluissa olevien Raamatun jakeiden lukemista, jotta saat laajemman kuvan asiasta.
Näinä päivinä voimme lukea jatkuvasti siitä, kuinka Jeesuksen seuraajia vainotaan kaikkialla maailmassa, varsinkin islamilaisissa ja kommunistisissa maissa. Uskovia vangitaan, pahoinpidellään, kidutetaan ja tapetaan siitä syystä, että he uskovat Jeesukseen ja haluavat jakaa tätä kokemaansa rakkautta siitä vielä osattomille.
Tätä tapahtuu kuitenkin ainoastaan kaukana sivistyneistä ’kristillisistä’ länsimaista. Vai tapahtuuko? Onko mahdollista, että länsimaiden uskovat joutuvat vielä kokemaan vainoa evankeliumin takia? Usko tai älä, mutta se on jo nyt todellisuutta joissakin tapauksissa. Edelläkävijöitä ovat tässä asiassa USA, Kanada, Britannia ja Australia. Usko pois, Eurooppa tulee perässä ja eräänä päivänä myös luterilainen EU-Suomi.
Länsimaiden suvaitsevaisuus on niin pitkällä lainsäädännössä, että on rangaistava teko ilmaista mielipiteensä julki toisten seksuaalisesta suuntautumisesta tai uskonnosta. Se rinnastetaan rasismiin ja sitä kutsutaan viharikokseksi. Tästä saimme Ruotsissa nähdä esimakua joitakin vuosia sitten, kun pastori Åke Green sai vankilatuomion ilmaistuaan Raamatun kannan homoseksuaalisuuteen. Tuomio kuitenkin kumottiin korkeimman oikeuden taholta.
Viimeaikoina (kesä 2008) on tullut uutisia uskovien pidätyksistä ja poliisien pelottelusta katuevankelioinnin yhteydessä (kyseessä oli rauhallinen ja asiallinen evankeliointi). Tätä on tapahtunut USA:ssa [1] [2] [3], Australiassa [4] ja Britanniassa [5]. Myös Kanadalainen apologeettinen järjestö (uskoa puolustava järjestö) on joutunut lopettamaan vuosikymmeniä kestäneen toimintansa lahkojen pauloihin joutuneiden hyväksi, koska ei pidä kaikkia uskontoja tasavertaisina [6]. Eräs pariskunta on menettänyt myös työpaikkansa esillä olevan taideteoksen takia, jonka alla luki Raamatun jae [7].
Kaiken lisäksi Britanniassa rangaistiin kahta yläasteikäistä poikaa koulussa, kun he kieltäytyivät ottamasta osaa esitykseen, jossa tuli palvoa allahia, kun islamia opetettiin uskontotunnilla [8].
Samanaikaisesti monien kristittyjen päähuolena on, kuinka ajallisesti menestyä ja rikastua tai kuinka saada lisää sielullisia kokemuksia milloin kenenkin ihmeparantajan kokouksessa. Itsekeskeisyydestä on tullut kristittyjen tuntomerkki, vaikka itsensäkieltäminen on todellisen opetuslapsen tuntomerkki (Matt.16:24-26). Tästä Paavali varoitti Timoteusta koskien viimeisiä päiviä, juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta (2Tim.3 & 4).
Itse uskon, että seurakunta eli uskovat kaikkialta maailmasta ylöstemmataan ennen Antikristuksen valtakautta, jolloin lähestulkoon kaikki silloin elossa olevat pyhät tapetaan. Viimeisen seitsenvuotisjakson tämän aikakauden historiassa tulee porttokirkko vainoamaan pyhiä ensimmäiset 3 ½ vuotta, jonka jälkeen itse Antikristus eli Peto vainoaa pyhiä myös 3 ½ vuotta, siihen asti kun Jeesus tulee takaisin maan päälle aiemmin temmatun morsiusseurakunnan kanssa, tuhoamaan Pedon joukkoja, tuomitsemaan elossa olevia kansoja ja perustamaan 1000-vuotista rauhan valtakuntaansa.
Uskon siis, ettemme me, nyt elossa olevat pyhät, joudu kokemaan Pedon aikaa, emmekä joudu Suureen ahdistukseen. Silti tosiuskovat ovat aina joutuneet ahtaalle maailmassa, joka on Pahan vallassa ja tilanne tulee pahenemaan, valmistaen tietä Antikristukselle. Ilmapiirin ja lakien tulee olla valmiina Laittoman ilmestymiselle. Katsotaan sitten, mitä Raamattu opettaa vainoista ja löytyykö perusteita väitteille vainojen tulemisesta länsimaihin. On hyvä muistaa myös se, että vainot voivat olla henkistä tai fyysistä vainoa tai molempia ja niiden voimakkuus vaihtelee Jumalan tarkan suunnitelman mukaisesti.
Aloitetaan Jeesuksen sanoilla:
"Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois." (Matt.13:20-21)
Kylväjä-vertauksessa Jeesus opetti, että on ihmisiä, jotka tulevat heti uskoon kuultuaan evankeliumin, mutta se on vain tunnepitoista uskoa, joka ei juurru Jumalan Sanaan. Sellainen ei kestä, kun tulevat vainot uskon takia. He eivät ymmärrä, että usko maksaa sen omistajalle eikä se ole vain jotain positiivista fiilistelyä. Huomaa että Jeesus ei sano jos, vaan kun vaino tulee. Se ei ole jokin vaihtoehto, vaan se kuuluu uskoomme. Sopii siis kysyä, mitä evankeliumia julistetaan ja mihin uskotaan, jos ei ikinä jouduta vainottaviksi missään muodossa.
Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. (Matt.24:3-13)
Jeesuksen paluun eräs merkki on vaino Hänen nimensä takia. Länsimaat ovat kovaa vauhtia muuttumassa antikristillisiksi. Nimikristilliset maat ovat luopumassa kristillisistä perinteistä ja arvomaailmasta ja uuspakanuus valtaa yhä enemmän alaa kaikkialla, esimerkiksi poliittisella, sosiaalisella, lääketieteellisellä ja lainsäädöllisellä puolella. Kaikki muut uskonnot käyvät, muttei raamatullinen usko. Eikä ihme, sillä näin on aina ollut ja näin aikojen lopulla käy. Tämä lopunajan kristittyjen vaino huipentuu Antikristuksen valtakaudella, mutta uskon, että joudumme maistamaan esimakua siitä myös länsimaissa, jopa Suomessa. Vaikka Jeesus noutaa milloin tahansa uskovat kotiin, niin meidän tulee valmistautua pahimman varalle, siinä ei ainakaan mitään menetä. Mutta ellei valmistaudu vainoihin, siinä voi menettää kaiken, myös uskonsa, kuten monelle tulee käymään Jeesuksen sanojen mukaan.
Ollaksemme todellisia opetuslapsia meidän tulisi ensin laskea uskomme kustannukset. Näin tulee kehottaa myös herätyksessä olevia, ettemme petollisesti saata heidät uskon tielle (Luuk.14:25-35).
Jatketaan Pietarin sanoilla:
"Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" Sentähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on." (1Piet.4:12-19)
Pietari rohkaisi uskovia pysymään uskossa lujina vainojen keskellä. He eivät saaneet pitää niitä outoina, vaan se on seurausta aidosta uskosta. Vainot ovat itse asiassa Jumalan puhdistustuomioita seurakunnalle. Se on kuritusta, jolla pääsemme osallisiksi Herran pyhyydestä (Hebr.12:3-10). Sillä jos Jeesus oppi kuuliaisuuden kärsimysten kautta, kuinka paljon ennemmin me niitä tarvitsemme (Hebr.5:8)? Se on viinitarhurin tapa puhdistaa oksia viinipuussa, jotta ne kantaisivat runsaampaa pyhityshedelmää eli että Kristus saa elämää meissä (Joh.15:1-3/ Room.6:22). Vainot ovat eräs Jumalan monista työkaluista, jolla Hän muokkaa meistä enemmän Kristuksen kaltaisia (Room.8:18-39). Vainot paljastavat, olemmeko me arvolliset Jumalan valtakuntaan. Se on kuin lopullinen pääsykoe Jumalan koulussa, kohti aikuisuutta uskossa (2Tess.1:3-5).
Päätetään Paavalin sanoilla:
"Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut! Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi." (2Tim.3:10-12)
Paavali on itse kärsinyt vainoja ja niistä selvinnyt voittajana. Hän myös lupasi, että jokainen, joka aikoo tosissaan seurata Jeesusta eläen Sanan mukaan ja sitä julistaen, joutuu vainon kohteeksi. Siis jokainen! Miten meillä täällä Suomen seurakunnissa menee? Onko sanomamme muuttunut niin suolattomaksi, ettei se enää ketään suututa? Jos julistaisimme niin kuin on kirjoitettu, saisimme myös kokea mitä on kirjoitettu. Olemmeko me tehneet Jumalasta sellaisen kiltin ja kaikkea hyväksyvän kaverin, joka vain rakastaa kaikkia. Olemmeko me tehneet Jeesuksesta sellaisen heikon hahmon, joka anelee ihmisiä tulemaan luokseen, koska tarvitsee meitä? Tavoittelemmeko me ihmisten suosiota ja onko evankeliumimme vain hyvä lisä kaiken muun päälle? Vai onko se haaste jokaiselle syntiselle luopumaan elämästään Jeesuksen takia?
’Ota Jeesus vastaan!’- ja ’Jeesus rakastaa sinua’-lauseemme eivät käännä ketään pois synnin teiltä. Paavali eikä kukaan apostoli ole sellaisia menetelmiä käyttänyt, vaikka ne sinänsä ovat tosiasioita. Tämän voi jokainen tarkistaa apostolien teoista. (Vrt. Vilpillistä evankeliumin julistusta)
"Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan." (Apt.14:21-22)
Kun Paavali puhui nämä sanat uskoville, hänet oli hieman aiemmin yritetty kivittää kuoliaaksi. Hänen esimerkkinsä peräänantamattomuudesta rohkaisi muitakin uskovia kestämään tulevia vainoja. Ahdistukset ja vainot siis kuuluvat jokaisen uskovan normaaliin elämään. Meillä on Suomessa toistaiseksi vainojen esteenä perustuslain takaama uskonnonvapauslaki. Muista kuitenkin, että niin on myös USA:ssa ja muissa maissa, joissa vastikään on uskovien pidätyksiä ollut. Vainoa voidaan kuitenkin kokea eri tavoin ja eri voimakkuudella, esimerkiksi oman perheen ja ystävien taholta, tai vaikkapa työpaikalla. Mutta mitä sitten? Eikö se ole suuri kunnia, josta apostolitkin iloitsivat muinoin (Matt.5:10-13/ Apt.5:40-42). Vai onko sydämemme jo niin kiintynyt tähän aikaan ja ihmisten suosioon?
Joudummepa sitten kokemaan vainoja uskomme takia enemmän tai vähemmän, pysytään uskollisina loppuun asti, odottaen Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihan ajasta (1Tess.1:9-10; 1Tess.5:9). Joten rohkaiskaamme toisiamme näillä Jeesuksen sanoilla: "Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." (Luuk.21:34-36)
Se päivä viittaa Herran päivään, joka on tietty ajanjakso historiassa, jolloin Jeesus vuodattaa vihansa jumalattoman maan päälle, ennen julkista paluuta. Se on suuri ahdistus, joka on pian alkava. Tätä aikaa ei pääse kukaan pakoon paitsi Jeesuksen todelliset opetuslapset. Heidät on katsottu arvollisiksi siihen, kuten alkukieli kuvaa siinä jakeessa. Heidän uskonsa on koeteltu vainoissa ja se on osoittautunut kultaakin kallisarvoisemmaksi (1Piet.1:6-7).
"”Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.3:10-11)
Jeesus lupasi kaikille, jotka pitävät kiinni Hänen Sanastaan, että heidät otetaan pois ennen tiettyä koetuksen hetkeä. Se on vihan ja ahdistuksen aikaa, joka kohtaa kaikkia muita ihmisiä maan päällä. Tämä koetuksen aika on juuri se mitä tarkoitetaan Isä-meidän rukouksessa "...äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta". (Matt.6:13). Silloin elossa olevat uskovat ja poisnukkuneet nousevat Herraa vastaan yläilmoihin, eivätkä kohtaa tuota Herran vihan aikaa (1Tess.4:15-18; 5:1-11).
Lisäksi, tuli apostoli Johanneksen kirjoittaa ilmestyskirjassa, mitä näki, mitkä silloin olivat eli Aasian seitsemän seurakuntaa, jotka kuvaavat kaikkien aikojen seurakuntia ja lisäksi mitä näiden (seurakuntien) jälkeen on tapahtuva. Ilmestyskirjan luvuissa kaksi ja kolme Henki puhuu seurakunnalle, muttei enää näiden jälkeen, koska seurakuntaa ei ole enää maan päällä silloin, vaan seuraavan kerran seurakunta tavataan Kristuksen luona morsiamena luvussa 19. Alkukielellä sanamuodot ovat näiden jälkeen eikä tämän jälkeen (Ilm.1:19).
Miten voit olla valmiina, kun vainot tulevat?
Nykyisin monessa ammatissa puhutaan mentaaliharjoituksista, tarkoittaen sitä, että työntekijä valmistautuu mahdolliseen ikävään tilanteeseen kuvittelemalla itsekseen, miten toimia siinä. Silloin on paremmat valmiudet kohdata tilanne, jos se tulee, kuin jos ei ole ajatellut ollenkaan koko asiaa. Nykyisin monet kristityt johtajia myöten tahtovat panna syrjään kaikki ikävät asiat ja ajatella positiivisesti. Se ei ole realismia, vaan johtaa hengelliseen itsemurhaan ja on yhtä tehokas suojautumiskeino kuin strutsilla, joka työntää päänsä piiloon vaaran uhatessa tai kuin pienelläi lapsella, joka luulee olevansa piilossa, kun panee kätensä silmiensä eteen.
A) Hengellinen valmius "Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu." (Matt.7:24-25)
Meidän tulee jo nyt koko ajan rakentaa elämäämme Jumalan muuttumattoman Sanan mukaan. Silloin kestämme tulevat vainojen rankkasateet, maailman hengen saastaisuuden virrat ja eksytyksen opintuulet horjumatta pois uskosta.
"Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä." (Ef.6:13)
Meidän tulee pukea Herra Jeesus Kristus päivittäin yllemme kuten teimme kasteessa, jossa vanha elämämme haudattiin Kristuksen kanssa veden alle. Emme saa ruokkia lihaamme, muuten himot heräävät meissä ja vievät voiton. Sota-asuun kuuluvat vanhurskas elämä, joka on seuraus vanhurskautumisesta uskon kautta, ajatusten suojaaminen pelastusopin kautta, mielemme tulee olla totuuteen sidottu, emmekä saa elää valheessa, vaan tunnustaa syntimme. Meidän tulee olla alttiita julistamaan pelastuksen sanomaa muillekin. Meidän tulee uskon kautta, Sanaan luottaen torjua Saatanan hyökkäykset ja meidän tulisi kyetä Sanalla vastustamaan Vihollisen valheita, hajottaen ihmisten mielen linnoitukset eli väärät uskomukset. Tätä kaikkea tulisi tehdä ennen kuin pahat päivät tulevat, jotta olisimme valmiina kohtaamaan ne.Sanaan
B) Tosiasioiden kohtaaminen "Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä." (Fil.1:29)
Meidän tulisi taistella uskon puolesta, ottaen aina kantaa, kun sitä vastaan hyökätään. Tulee olla halukas kärsimään evankeliumin uskon ja sen julistamisen takia (Juud.3).
Tulee ottaa selvää ajankohtaisista uutisista, jotta osaa varautua etukäteen, hyvissä ajoin. Ei saa joutua paniikin valtaan, mutta ei tule myöskään sulkea silmiään tosiasioilta.
C) Oikean tiedon saaminen ja oikea asenne
Suurin osa uskoontulleista on ns. kunnollista väkeä, jolla ei ole lainkaan kokemuksia pidätettynä tai vangittuna olemisesta. Pelkästään poliisin puhutteluun joutuminen saattaa aiheuttaa joillekin tavatonta pelkoa ja jännitystä. Ne taas, jotka ovat ennen kääntymystään joutuneet tekemisiin viranomaisten kanssa tehtyään rikoksia, tietävät, ettei ole mitään pelättävää sellaisissa tilanteissa. Putkassa oleminen tai vankilaan joutuminen ei ole mikään kauhistuttava kokemus, kuten joissakin elokuvissa näytetään. Siellä voidaan kokea toki henkistä painostusta ja väkivaltaa, mutta harvemmin fyysistä väkivaltaa ellei anna aihetta siihen. Viranomaiset voivat korkeintaan uhkailla tuomioilla ja ikävillä seurauksilla ellei suostuta yhteistyöhön ja kerrota kaikkea. He eivät voi kuitenkaan pakottaa ketään kertomaan yhtään mitään ellei henkilö itse tahdo puhua päästääkseen vähemmällä. Täytyy muistaa se, että uskossa oleminen ja siitä todistaminen ei ole Jumalan edessä rikos, vaan velvollisuutemme. Niin kauan kun viranomaiset rankaisevat pahantekijöitä, he ovat Jumalan asialla ja heitä tulisi auttaa ja osoittaa heille kuuluvaa kunnioitusta. Mutta jos he rankaisevat hyväntekijöitä, silloin he ovat ylittäneet valtuutensa emmekä ole velvollisia yhteistyöhön heidän kanssaan. Kuinka olisi muutoin käynyt lukuisille juutalaisille natsihallinnon aikana, jos piilopaikan antajat olisivat kertoneet Gestapolle heidän asunnossaan olevan juutalaisia. Samankaltainen tapahtuma oli Raamatussa, kun jerikolainen portto Raahab piilotti iraelilaiset vakoojat ja valehteli viranomaisille (Joos.2/ Hebr.11:31). Hätä ei siis lue lakia. Silloin kun on valittavana suuren ja pienen synnin välillä, jotta voisi pelastaa ihmishenkiä, tulee toimia laupeuden mukaan.
D) Kustannusten laskeminen "Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni." (Luuk.14:33)
Jeesus päätti opetuksensa kustannusten laskemisesta näihin sanoihin. Tätä olisi hyvä julistaa uskosta kiinnostuneille, etteivät ryhdy sellaiseen, mihin eivät olekaan valmiita. Tämä pätee myös tuleviin vainoihin, sillä jos olemme jo nyt kuolleet pois Kristuksen kanssa tämän maailman asioista, niin mikään muu ei voi saada meitä luopumaan uskosta, ei myöskään vainot tai kuolema. Meidän tulisi olla henkisesti valmiita jopa kuolemaan uskomme takia (Ilm.12:11).
Jumala kuitenkin koettelee meitä pienemmissä asioissa ennen kuin laittaa meidät tulikokeeseen. Mutta jos olemme valmiita myymään Taivaspaikkamme maallisesta asiasta, niin kuinka luulemme kestävämme vainojen keskellä? Valmius tulee hankkia ennen vainojen tuloa, muuten se tulee olemaan myöhäistä, vaikka Herra antaakin yliluonnollisen voimansa näiden keskellä. Se edellyttää meiltä asennetta siihen jo nyt. Danielin kolmen ystävän uskollisuutta koeteltiin pienemmissä asioissa, ennen kuin he joutuivat tuliseen pätsiin kieltäydyttyään kumartamasta kultaista kuvapatsasta. Ensin he kieltäytyivät maailman ruhtinaan herkuista ja vasta sitten he kieltäytyivät kumartamasta patsasta (Dan.1 & 3). Jos annat maailman asioiden sinua hallita, kuinka tulet toimimaan, kun tulee valinnan paikka elatuksesi tai muun edun säilymiseksi itsellesi? Itsehillintää tulee harjoittaa jo nyt, muutoin se on myöhäistä kuten sananlasku sanoo: "Jos olet ollut veltto, joutuu ahtaana aikana voimasi ahtaalle." (Sananl.24:10). Hengellisiä lihaksiamme tulee harjoittaa ja voimistaa tulevaan koitokseen. Tulee siis elää päivittäin uskonsa todeksi, ei enempää eikä vähempää.
E) Huolehtiminen läheisistä
Meidän tulee valmistaa läheisiämme, jotta hekin suhtautuisivat oikein uusiin tilanteisiin eivätkä murtuisi paineen alla, kun esimerkiksi isä ja aviomies ei enää voi elättää perhettä tai jos lapset otetaan huostaan, koska saavat kotona raamatullista kasvatusta. Läheiset uskon veljet ja sisaret tulisi valmistaa siihen, että he voivat joutua kuulusteluihin siitä missä ja milloin kokoonnutaan ja kuka johtaa toimintaa jne. Ketään ei saisi paljastaa ja sen tähden on hyvä jo nyt oppia pitämään oma kielensä kurissa. Uskon kuitenkin, että Suomessa ehkä pidätetään vain hetkeksi niitä, jotka julistavat evankeliumia näkyvästi. Pahin vaino toteutuu vasta uskovien ylösoton jälkeen Antikristuksen vallan aikana. Voin olla toki väärässä, siksi on syytä varautua pahimpaan.
F) Henkinen valmistautuminen
Ei ole mitään aihetta pakokauhuun, sillä olemme Voittajan puolella ja Hän valvoo koko ajan. Salliessaan koetuksen, Hän on valmistanut jo pääsyn siitä, niin että voimme kestää. Vainot puhdistavat tosi uskovat kaikesta turhasta ja hedelmättömästä. Se herättää myös ulkopuolisten kiinnostusta erottuessaan muusta uskonnollisesta tarjonnasta. Jumalan Henki lepää voimallisesti vainotun uskovan yllä varustaen häntä. Sanonta kuuluu: marttyyrien veri on seurakunnan siemen. Vasta ristin jälkeen Jeesus veti kaikki tykönsä. Samoin on kärsivän seurakunnan laita.
Muita ohjeita:
On muistettava, että tulilinjalle joutuvat ensimmäisenä johtajat ja näkyvästi toimivat uskovat ja rohkeat todistajat. Silloin saadaan lauma hajalle ja toimintakyvyttömäksi. Siksi on tärkeää valmistautua itse toimimaan ja ottaa vastuuta seurakunnassa. On opittava itse tutkimaan Raamattua, soveltamaan sitä käytännössä ja jakamaan sitä muillekin. On opittava todistamaan ja viemään evankeliumia eteenpäin ja kumoamaan vastaväitteitä.
On opittava toimimaan ilman kännyköitä tai ms. välineitä joita voidaan seurata. Huoneistoihin voidaan myös asentaa kuuntelulaiteita tai kuunnella matkan päästä erikoislaitteiston avulla. Tulee myös katsoa selustaa, ettei kukaan seuraa takana ottaakseen selvää kokoontumispaikoista. Niitä tulisi vaihtaa säännöllisesti. Tulisi mennä kokoontumisiin pyörällä tai kävellen, jolloin on helpompaa havaita seuraajat ja tarvittaessa harhauttaa heidät.
Tulee olla tarkka ennen kuin kutsuu outoja ihmisiä kokouksiin. Tulee selvittää, ovatko he todellisia opetuslapsia vai ilmiantajia. Ei tulisi käyttää toisista nimeä muutoin kuin arkisissa asioissa. Sellaiset ohjeet ovat siis äärimmäisen vainon keskellä.