Seurakunnan toiminta ja muoto | Johtajuus seurakunnassa | Seurakuntayhteys | Raamatullinen eskatologia | Ilmestyskirja 1-7 | Ilmestyskirja 8-18 | Ilmestyskirja 19-22 | Ylösnousemus | Mitä sinä uskot? | Oikea evankeliumi | Keskustelufoorumi
Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa 'Oikea evankeliumi— julistetaanko sitä nykyään?' totesimme, ettei oikeata evankeliumia—valtakunnan evankeliumia—ole julistettu menneinä vuosisatoina. Tarkoitan täyttä evankeliumia.
On julistettu kyllä evankeliumin olennaisia totuuksia koskien pelastusta synnistä: 1) Ihminen on langennut olento ja erossa Jumalasta ihmisen syntien takia; 2) Ihminen ei kykene millään keinoin, olkoot uskonnollisia tai muita keinoja, solmimaan yhteyttä Jumalaan; 3) Koska Jumala rakastaa luomakuntaansa, Hän on valmistanut ihmiselle mahdollisuuden päästä yhteyteen kanssaan lähettämällä ainoan poikansa, Jeesus nasaretilaisen uhraamaan itsensä veriuhrina, joka vaaditaan ottamaan pois ihmisen synnit; 4)Kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus istui Jumalan oikealle puolelle—ja istuu siellä edelleen—rukoillakseen Häneen uskovien puolesta; 5) Kaikki, jotka uskovat Kristukseen Jeesukseen, nostetaan ylös niinkuin Jeesus, ja he saavat elää Hänen kanssaan iankaikkisesti.
Vaikka nämä olennaisimmat totuudet ovat johtaneet monien pelastumiseen, kirkoiksi kutsuttujen ihmistekoisten instituutioiden uskonnolliset johtajat eivät ole julistaneet, mitä todellinen perintömme Kristuksessa pitää sisällään. Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille luvattu perintö on jäänyt vaille huomiota, koska nuo uskonnolliset instituutiot ovat pitäneet "kirkkoa" Jumalan uutena Israelista erillisenä luomuksena, jonka jotkut väittävät jopa syrjäyttäneen Israelin.
Olemme osoittaneet Raamatusta, että sellainen käsitys on virheellinen uskomus, että Jumalan taloudessa olisi mitään sellaista käsitettä kuin kirkko. Jeesus ei perustanut mitään uutta ilmiötä nimeltä "kirkko".
Mutta eikö Jeesus sanonut Pietarille, että "tälle kalliolle" Hän rakentaisi seurakuntansa (Matt.16:18)? Eikö tuo lause tarkoita sitä, että Hän rakentaisi tulevaisuudessa jotain uutta?
Kreikankielen rakentamista tarkoittava sana on oikodomeo, joka esiintyy neljäkymmentäviisi kertaa Raamatussa. Matteus käyttää sitä kahdeksan kertaa. Vain kolmessa tapauksessa koko Raamatussa se on käännetty tulevaisuudessa rakentamiseksi. Kaikki muut kerrat sana on käännetty menneessä aikamuodossa tai preesensissä. Matteus 16:18:ssa ei ole käytetty tulevaisuudessa tapahtuvaan toimintaan tarvittavia sanoja mello tai thelo, vaikka Matteus käyttää näitä sanoja kaikissa muissa tapauksissa tulevaa aikaa tarkoittavien verbien kanssa, eli 90 kertaa.
Oikodomeo voi siis tarkoittaa yhtä hyvin "rakennan parhaillaan" tai "rakennan" tai "rakensin". Kirkot (ihmisten rakentamat instituutiot) ovat tulkinneet tämän jakeen ikäänkuin olisi kysymys tulevaisuudessa tapahtuvasta rakentamisesta. Tuo rakentaminen oli käynnissä; se ei ollut mitään uutta.
Jeesus tuli, kun Israel oli joutunut harhaan kirjanoppineiksi kutsuttujen teologisten johtajien johtamina. He tulkitsivat Raamattua rabbiinisen tradition mukaisesti. Oli välttämätöntä, että usko rakennettaisiin sille vasta paljastetulle totuudelle, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan poika. Tämä oli osa sitä salaisuutta, jota ei liha eikä veri pystynyt käsittämään muuten kuin Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jeesus ei perustanut uutta uskontoa, vaan vahvisti pyhille aikoinaan annetun uskon.
Vaikka eksytys alkoi jo varhaisessa vaiheessa (2.Tess.2:7), Konstantinus vakiinnutti sen roomalaiskatolisen kirkon kautta.
Kaikki kirkot polveutuvat roomalaiskatolisesta kirkosta, vaikka eivät suoraan, niin ainakin epäsuoraan. Kaikilla niillä on joitain roomalaiskatolisia piirteitä, vaikkei sunnuntain pitämistä "Herran päivänä", niin ainakin niillä on jonkinlaisia pappeja, tai sitten ne pitävät itseään joko Israelin tilalla olevina tai siitä erillään olevina, jako pappeihin ja maallikohin, keskitetty auktoriteetti, ja/tai monia muita piirteitä. Sen sijaan että johtajia kutsuttaisiin papeiksi heitä kutsutaan usein pastoreiksi, eli siis hekin ovat papistoa, joka pitää itseään (ja/tai joita maallikot pitävät) välittäjinä Jumalan ja seurakuntalaisten välillä, Jumalan äänenä kansalle—eli siis itse asiassa pappeina, vaikkeivat sitä olisi nimeltään.
Jotkut näistä kirkoista ovat etääntyneet kauemmas roomalaiskatolisuudesta kuin toiset, mutta yhteys säilyy niin kauan, kuin ne pitävät Kristukseen uskovia jonain muuna kuin Uskovana Israelina, johon kaikki pyhät kautta aikain ovat kuuluneet.
Nuo pyhät ovat se suuri "todistajien pilvi", joiden todistus ei eroa omastamme tänään. Ainoa ero todistuksissamme on, että he uskoivat Israelin Messiaaseen ennenkuin he tiesivät kuka Hän olisi, kun taas me uskomme Israelin Messiaaseen tietäen Hänen israelilaisten todistajiensa todistuksen perusteella, että Hän on Yeshua (Jeesus), jonka Hänen apostolinsa ja profeettansa ilmoittivat kirjoituksissaan.
Kun Juudas kehotti veljiä puolustamaan sitä uskoa, joka pyhille oli kerta kaikkiaan annettu (Juud.1:3), mistä uskosta hän puhui? Hän puhui samasta uskosta, joka oli annettu entisajan pyhille—siitä valtakunnan evankeliumista, jota profeetat olivat julistaneet odottaessaan tulevaa Messiasta. Ainoa usko, joka Jeesuksen opetuslapsilla oli, oli Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin usko. Ja siihen uskoon meidät on kutsuttu. Jeesus ei perustanut uutta uskontoa nimeltä kristinusko.
Jotkut ovat harhautuneet uskomaan, että valtakunta tulisi osaksi nykyistä maailmanjärjestystä niin, että Israel hallitsisi kansoja Messiaan johtamana. Mutta valtakunnan tarkoitus ei ole koskaan ollut ottaa haltuunsa nykyistä maailmanjärjestystä. Pikemminkin se tulee sen sijalle. Siksi Jeesus sanoi Pilatukselle "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta".
Hänen valtakuntansa ei kuulu tähän maailmanjärjestykseen; se on taivaallinen valtakunta, joka aikanaan korvaa tämän nykyisen maailmanjärjestyksen, kun Hän palaa takaisin. Eivät uskovat juutalaiset ristiinnaulinneet Kristusta, vaan juutalaisen uskonnon johtajat, käsittäessään, ettei Kristus tulisi antamaan heille valta-asemaa valtakunnassaan— ei silloin eikä tulevaisuudessakaan.
Heidän laskelmansa valtakunnan tulemisesta hallitsemaan maan päällä eivät pitäneet paikkaansa, koska he eivät ottaneet huomioon profetioita, jotka puhuivat kärsivästä Messiaasta, joka kuolisi kansansa syntien edestä. Juutalaisen uskonnon johtajat saivat ihmiset uskomaan, että Messias asettaisi luonnollisen Israelin hallitsemaan kansoja. Ei luonnollinen Israel tule hallitsemaan muita kansoja, vaan uskova Israel, johon kuuluvat kaikki uskovat kaikista kansoista.
Todellinen usko ei ole muuttunut huolimatta siitä, miten taivaan valtakunta on ymmärretty. Jumala ei ole muuttunut. Ei ole "Vanhan Testamentin" Jumalaa vastakohtana "Uuden Testamentin" Jumalalle. Hän on sama Jumala kautta aikojen. Meidän on pidettävä tämä mielessämme tutkiessamme Hänen sanaansa, jotta voimme ymmärtää Hänen totuuksiaan.
Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8). Hän on sama Jumalan sana, jolta profeetat saivat valtakunnan evankeliumin. Hänen veressään solmittu uusi liitto korvasi vanhan, Mooseksen kautta solmitun liiton, joka vahvistettiin eläinten verellä. Tuon uuden liiton myötä saatiin lupaus siitä, että sama Jumalan Henki, joka asui entisaikojen profeetoissa, asuisi kaikissa niissä, jotka uskoisivat Jeesukseen.
Mutta kun uusi liitto oli vasta alkutaipaleellaan, oli juutalaisilla uskovilla ongelmia niiden juutalaisten kanssa, jotka yrittivät pakottaa Messiaaseen uskovia juutalaisia ja pakanoita noudattamaan luonnolliselle Israelille kuuluvia Mooseksen lakeja ja samoin rabbien lakeja, joita teologit tai lainoppineet olivat niihin lisänneet. Kun uskovat olivat selvinneet näistä "juutalaistajista" uuden liiton apostoleiden ja vanhimpien tarkan huolenpidon ansiosta, he joutuivat uuden "kristinuskoksi" kutsutun järjestelmän hyökkäysten kohteeksi. Seurauksena oli suuri eksytys, varsinkin pakanauskovien piirissä.
"Kristinuskoksi" kutsuttu uskonto sikisi jo apostolien aikana alkaneesta eksytyksestä. Tämän päivän kristikunta on mitä suurimmassa määrin eksynyt lauma, joka edustaa Herran suuren lähetyskäskyn hedelmää ja josta on kehkeytynyt humanistinen, uskonnollispoliittinen järjestelmä.(Kts. artikkelisarjamme Valtakuntateologia , Vengeance is ours, Sword Publishers ja Maailmanlaajuinen kristillinen liike . Kristinusko ei ole koskaan ollut sen enempää Jumalan työ kuin juutalaisuuskaan.
Juutalaisuus kasvoi uskonnollisesta luopiojärjestelmästä, joka vastusti Jumalan profeettoja ja sekoitti hänen sanaansa Egyptin mysteeriuskonnon esoteerisia oppeja. Se on Talmudin ja nykypäivän juutalaisten traditioiden taustalla oleva voima. Se on aina torjunut Messiaan, tai pikemminkin, odottanut Israelille toista Messiasta kuin Jumalan Messias.
Kristinusko on kasvanut uskonnollisesta luopiojärjestelmästä, joka yhdisti "Uuteen Testamenttiin" Rooman mysteeriuskonnon esoteerisia oppeja.
Jumalan totuus ei löydy ihmisten omien aivojen tuotteista, jotka on koottu Raamatusta ihmisen omien toiveiden perusteella; se löytyy Jumalan koko sanasta ja sitä on toteltava, jotta se olisi aitoa niiden sydämissä, jotka väittävät rakastavansa Häntä. Sama anti-Kristuksen henki, joka on juutalaisuuden taustalla jo Mooseksen ajoista lähtien, on myös ollut mukana kristinuskossa jo Jeesuksen ajoista lähtien. Jo pelkästään erilaisten teologisten järjestelmien olemassaolo niiden kaikkien väittäessä edustavansa totuutta, pitäisi riittää todistukseksi siitä, että eksytys tekee työtään. Mikä niistä on oikeassa? Ja eikö saatana esiinny valkeuden enkelinä, ja hänen palvelijansa vanhurskauden palvelijoina (2.Kor.11:14-15)?
Tietäen, että minua tullaan kutsumaan harhaoppiseksi, koska väitän kristinuskoa harhaoppiseksi poikkeamaksi siitä Jumalan ilmoituksen koko totuudesta, joka on annettu Israelin kautta, minun täytyy esittää edellä sanomani vielä uudestaan niin moniin raamatunkohtiin tukeutuen kuin mahdollista. Yritin tehdä sen edellisessä artikkelissani 'Oikea evankeliumi—julistetaanko sitä nykyään?'. On kuitenkin vielä muutama asia, jotka joko jätin mainitsematta tai jotka ovat tulleet itselleni selvemmiksi sen jälkeen.
Jeesus tuli Israelin Messiaana. Hän ei tullut pakanakansojen Messiaana, vaikka eri kansojen yksilöt voivat ottaa Hänet uskossa vastaan Messiaanaan. Siten kaikki uskovat eri kansoista oksastetaan Israeliin uskon kautta Israelin Messiaaseen. Kirkot ovat hylänneet Jumalan suunnitelman ja ottaneet itselleen Israelin aseman väittämällä olevansa Jeesuksen asettama uusi ilmiö. Vaikka sanallisesti myönnettäisiinkin se Raamatun sana todeksi, jonka mukaan meidät oksastetaan luonnolliseen öljypuuhun (Room.11:13-25), joka on Israel (Jer.11:16; Hoosea14:6), ovat kirkot käytännössä kohdelleet Israelia ikäänkuin vieraana maana vaatien, että juutalaiset oksastettaisiin kirkkoihin. Tämä oli roomalaiskatolisuuden eksytys, jonka siltä omaksuivat Luther, Calvin ja muut uskonpuhdistajat.
Uskonpuhdistajat eivät halunneet palata Uskon Israeliin, vaan yrittivät sen sijaan puhdistaa "kirkkoa", joka oli se suuri eksytys, josta Paavali varoitti 2.Tess.2:3:ssa. Heillä oli käytössä monia roomalaista alkuperää olevia pakanallisia juhlia ja tapoja, jotka paavinvalta pakotti ihmiset omaksumaan ja jotka ovat käytössämme tänäkin päivänä. Lisäksi he vainosivat juutalaisia, jotka eivät omaksuneet heidän uskonnollisia järjestelmiään, ikäänkuin heidän järjestelmänsä olisivat Jumalan asettamia. Itse asiassa "kirkko" torjui Jeesuksen Israelin Messiaana ja teki Hänestä "kirkon" Messiaan. Eikö se ole "toinen Jeesus"?
Sen totuuden valossa, että kaikki kirkot ovat suuren eksytyksen jälkeläisiä ja myöntäessämme, että Jumalalla on silti uskovien jäännös, vaikka olemmekin toimineet noissa kirkoissa tietämättömyyttämme, tulemme hätkähdyttävään johtopäätökseen: emme voi luottaa niihin erilaisiin uskomusjärjestelmiin, jotka syntyivät niiden pitämien kirkolliskokousten jälkeläisinä ja/tai joita uskonpuhdistajat perustivat. Näihin kuuluvat mm. kalvinismi, luterilaisuus, arminiolaisuus, helluntailaisuus, karismaattinen uudistus, kristillinen rekonstruktionismi, Manifested Sons of God/Latter Rain—kaikki kirkot aina abelonialaisista Zwingliin.
Monet näistä järjestelmistä ovat meille rakkaita niiden totuuksien takia, jotka ne ovat meille tuoneet. Mutta silti ne ovat sen eksytyksen tuotteita, joka vaikutti jo Paavalin aikana (2.Tess.2:7) ja joka materialisoitui roomalaiskatolisessa kirkossa. Ja mitä sanookaan Jumalan sana tuosta eksytyksestä?
Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä
yhteistä on vahurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja
pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella
on uskottoman kanssa?
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän
Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava
heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä
saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo
Herra, Kaikkivaltias".(2.Kor.6:14-18)
Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri
valta,ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon
ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja
kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat
ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet
hänen hekumansa runsaudesta."
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun
kansani,ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen
vitsauksistansa.(Ilm.18:1-4)
Jokainen tosi uskova myöntää, että kirkkoihin kuuluu enimmäkseen kristityiksi lukeutuvia, joilla on jumalisuuden muoto, mutta jotka kieltävät sen voiman (2.Tim.3:5). Kirkoissa kasvavat vehnä ja luste yhdessä.
Tarkoittaako tämä, että silloin kun kuuluimme kirkkoon emme olleet Kristuksessa? Ei, sillä on päivänselvää, että Herra on toiminut kirkkoihin kuuluvien uskovien kautta saattaakseen sieluja pelastukseen. Hän on sallinut uskovien olla osittaisessa pimeydessä, kunnes on aika, jolloin vehnä ja luste erotetaan toisistaan (Matt.13:26-40). Sitä myöten kuin lähestymme kaiken loppua, saamme todistaa miten kirkkojen oikea luonne tulee esiin niiden palatessa takaisin siihen eksytykseen, josta ne ovat lähtöisin. Tyttäret palaavat äitinsä luo; roomalaiskatolisuuden suosio on koko ajan kasvamassa kaikkien niiden kirkkojen piirissä, jotka aikoinaan hylkäsivät sen auktoriteetin. Suuri Mysteeri-Babylon on jälleen muotoutumassa silmiemme edessä, ja kirkkojen johtajien enemmistö on antautumassa sen lumoon. Ne harvat pastorit, jotka vastustavat Rooman seireeninlaulua, tulevat huomaamaan seurakuntiensa kutistuvan äärimmilleen, niin etteivät ne pysty enää toimimaan niinkuin aikaisemmin. Tämä tulee erityisen selvästi ilmi kun "hyväksytyt" uskonnolliset instituutiot aloittavat vainonsa.
Taloudellista tukea ei saada, kun paine mukautua ekumeeniseen henkeen lisääntyy. Mammona antaa voimaa megakirkoille, jotka kasvavat mukauttamalla periaatteensa maailmanjärjestelmään. Jumalan jäännös paljastuu yhä pieneneväksi uskollisten kaartiksi erotukseksi muusta joukosta ja kirkkojen johtajista.
Sellaisen avoimen yhteyden aika, jolloin vehnä ja luste kasvavat sekaisin, on päättymässä. Jumala puhdistaa kutsuttujaan voidakseen asettaa heidät eteensä ilman tahraa ja ryppyä (Ef.5:27). Tahrat ja rypyt ovat vääriä veljiä, enimmäkseen johtajistoa, jotka estävät tosi uskovien kasvun (2.Piet.2:13;Juud.1:12).
Puhdistusprosessi ei tarkoita ainoastaan erottautumista, vaan yhä kiinteämpää kiinnittymistä Jumalan sanaan käytännössä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee julistaa sitä alkuperäistä Valtakunnan evankeliumia, jota Jeesus käski julistaa kaikkialla maailmassa, kunnes Hän tulee takaisin.
Edellisessä osassa 'Oikea evankeliumi' tutkimme Taivaan valtakuntaan kuuluvia asioita ja miten ne liittyvät tämänpäiväiseen elämäämme. Jotta voisimme paremmin julistaa täyttä valtakunnan evankeliumia, meidän täytyy ymmärtää paremmin, miten valtakuntaan pääsee.
Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ja hän vei heidät ulos ja sanoi:"Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä
pelastuisin?"
Niin he sanoivat:"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös
sinun perhekuntasi".
Jotkut ovat menneet niin pitkälle, että sanovat jopa, että tämä tarkoittaa sitä, että jos joku pelastuu, koko hänen perhekuntansa pelastuu. Mutta kukaan ihminen ei pääse Jumalan valtakuntaan muiden viitan liepeissä. Sen sijaan Paavali ja Silas vakuuttivat miehelle, että jos hänen perhekuntansa jäsenet uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen, hekin pelastuvat.
Tässä on kuitenkin kysymys siitä, että jotkut väittävät, että tarvitaan vain usko, jotta pääsee taivasten valtakuntaan—että ei voi tehdä mitään ansaitakseen pelastuksen, niin että tarvitaan siis vain uskoa. He sanovat, että jos uskoon lisätään jotain, kielletään Jumalan armo. Näin he keskittyvät vain näihin jakeisiin käsityksensä tueksi. Mutta jos tarvitaan koko Jumalan sana, jotta päästään totuuteen, täytyy näiden jakeiden lisäksi ottaa esille muitakin jakeita, jotka ovat näennäisesti niiden kanssa ristiriidassa. Raamatun mukaan on jotakin muutakin, joka täytyy tehdä pelastuakseen:
Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on
se uskon sana, jota me saarnaamme.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala
on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." (Room.10:8-11)
Huomaa, että Paavali sanoi, että joka tunnustaa suullaan Herran Jeesuksen ja uskoo sydämessään, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, se pelastuu.
Sydämen usko johtaa siihen, että tunnustetaan suullisesti usko Jeesukseen Kristukseen. Nämä ovat ihmisen valinnan tulosta. Eräs niistä monista vääristä teologisista uskomuksista, joita jotkut kristinuskoksi kutsutun eksytyksen piirissä opettavat on, että ihminen ei voi tehdä näitä asioita ellei hän ensin synny uudesti Jumalan hengen vaikutuksesta, jopa ennen kuin hän voi tunnustaa suullaan Kristuksen. He väittävät, että on synnyttävä uudesti ennenkuin voi uskoa. Mutta Raamattu opettaa selkeästi, että usko ei tule uudestisyntymisestä, vaan kuulemalla Raamatun sanaa Kristuksesta (Room.10:17). Evankeliumin kuuleminen saa aikaan uskon niissä, joiden sydämet ovat halukkaat uskomaan. Luonnollisesti Pyhä Henki vakuuttaa sydämet synnistä ja saa aikaan uskon. Kaikki, jotka kuulevat evankeliumin, tietävät sydämissään, että se on totta; he saavat uskomiseen tarvittavan uskon. Mutta sydämen oma valinta on, vastaako se tuohon uskoon vai ei.
Siten kaikki ovat kutsutut parannukseen (monet ovat kutsutut). Mutta vain ne, jotka kääntyvät pois synnistä (tekevät parannuksen) ja ottavat vastaan Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan, ovat valittuja (harvat ovat valitut).
Teknisesti voidaan sanoa, ettei parannuksen teko kuulu evankeliumiin. Tämä on vain osittain totta—siinä mielessä, että Jumala ei asettanut ehtoja lähettäessään poikansa kuolemaan meidän syntiemme edestä. Mutta sen sijaan hän asetti ehtoja soveltaessaan poikansa kuoleman tuottamia etuja meihin. Puhumme siitä, mitä tarvitaan, jotta pääsee osalliseksi evankeliumin lupauksiin. Evankeliumi alkaa Jeesuksen kuolemasta; evankeliumin lopullinen päämäärä on sen antamien lupausten täyttyminen. Niihin lupauksiin pääsemiseksi parannuksen teko on vättämätöntä.
Jotkut viittaavat Ef.1:3-6:een perustellakseen käsitystään, ettei meillä ole valinnan mahdollisuutta pelastuksessa:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on
siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät
ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta,
hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä
rakastetussa,
Jos meidät kerran on valittu jo ennen maailman perustusta, meille sanotaan, että emme kykene itse vastaamaan evankeliumin kutsuun; valinta on jo tehty puolestamme.
Mutta eihän sillä ole väliä milloin meidät valittiin—jo ennen maailman perustamista tai vai sillä hetkellä, kun tietoisesti valitsemme uskoa sydämissämme. Jumalalle tuhat vuotta on yksi päivä, ja yksi päivä on tuhat vuotta. Mitä se haittaa, vaikka Hän olisi tiennyt valintamme iankaikkisesti? Olemme silti vastuussa valinnastamme.
Ne, jotka on valittu heidän sydäntensä uskon perusteella, kun he ovat ensin vakuuttuneet syntisyydestään, tekevät parannuksen ja pelastuvat. Ne, jotka eivät tee parannusta, eivät pelastu; he ovat osoittaneet, etteivät he usko sydämissään. Siksi parannuksen teko synneistä on olennainen osa evankeliumin julistusta. Se, ettei Ap.t.16:29-31 mainitse parannuksen teon välttämättömyyttä, tarkoittaa vain, ettei siitä ole kirjoitettu tässä kohdassa; se ei tarkoita sitä, ettei sitä kerrottu kuulijoille. Muun väittäminen on perustaa väittämänsä vaikenemiseen. On monia raamatunkohtia, jotka puhuvat parannuksenteon tärkeydestä ehtona pelastukselle.
Täynnä Pyhää Henkeä Pietari julisti helluntaina evankeliumia kansanjoukoille sen jälkeen kun hän ja muut opetuslapset olivat lähteneet ylähuoneesta:
Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille
apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan
(Ap.t.2:37-38).
Kaikki ne, jotka uskovat evankeliumin, eivät ainoastaan myöntämällä sen todeksi, vaan koko elämän muuttavana uskona, saavat Pyhän Hengen lahjan. Tuo koko elämän muuttava usko on Jumalan lahja ja johtaa parannuksen tekoon synneistä ja Taivaan valtakuntaan pääsyyn.
Koska tuo usko on Jumalan lahja, ovat jotkut olettaneet, että ihmisellä ei ole mitään osuutta uskon saamiseen. Sekin on väärin. Lahja tarjotaan, mutta vastaanottajan on otettava se vastaan.
Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa
ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut
lähelle".(Matt.3:1-2)
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten
valtakunta on tullut lähelle".(Matt.4:17)
Markuksen 6:12:ssa kerrotaan, että Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan kaikille, että heidän pitäisi tehdä parannus.
Jumalan armon suuri julistaja Paavali sisällytti evankeliumiinsa parannuksen teon välttämättömyyden Agrippalle puhuessaan:
Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten
koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he
tekisisvät parannuksen soveliaita tekoja.(Ap.t.6:19-20)
Johannekselle antamassaan ilmestyksessä Jeesus kehottaa kutsuttujaan useissa Aasian kaupungeissa tekemään parannuksen, etteivät he joutuisi kadotukseen. Parannus synnistä on välttämätöntä valtakuntaan pääsemiseksi ja siellä pysymiseksi.
Valtakunnan evankeliumi sisältyy Jumalan Aabrahamin kanssa solmimaan liittoon. Tuohon liittoon kuuluu kaksi muuta liittoa: Israelin kansan (israelilaisiksi syntyneiden) kanssa Mooseksen kautta solmittu liitto, joka sinetöitiin eläinuhrien verellä (vanha liitto) ja uusi liitto uskovan Israelin kanssa (sekä luonnolliseen Israeliin syntyneiden että pakanakansoihin kuuluvien kanssa), joka sinetöitiin Jeesuksen verellä. Edellinen oli väliaikainen liitto, jonka tarkoituksena oli säilyttää yksi kansa, jonka kautta Messias tulisi. Tuo vanha liitto on poistunut. Jälkimmäinen, Jeesuksen veressä solmittu uusi liitto on ikuinen. Ne, jotka pitivät Mooseksen luonnolliselle Israelille antamat lait, pelastuivat, jos he pitivät lait uskossa tulevaan Vapahtajaan. Molempiin liittoihin sisältyy parannuksen teko synneistä ja Aabrahamin liiton siunauksista nauttiminen.
Mooseksen liitto koski kaikkia siihen aikaan israelilaisiksi syntyneitä taivaan valtakunnan liittosopimuksena. Koska Israel oli teokratia, jota kaitsivat Jumalan profeetat, israelilaisten oli noudatettava Mooseksen heille antamaa lakia pysyäkseen taivaan valtakunnan liittosopimuksessa. Jos he rikkoivat lakia, heidän oli tuotava katumusuhri. Tämä onkin tärkeää. Syntiuhri on olennaisen tärkeää valtakuntaan pääsemiseksi ja siellä pysymiseksi. Ja tuo uhri liittyy erottamattomasti parannuksen tekoon sekä Mooseksen aikaisessa vanhassa liitossa että Kristuksen uudessa liitossa. Ne, jotka eivät katuneet syntejään Vanhan Mooseksen liiton aikana joutuivat liiton ulkopuolelle eivätkä voineet päästä taivaan valtakuntaan. Kun Messias tuli, hän ilmoitti Israelille taivaan valtakunnan tulemisesta maan päälle. Se tuli Jeesuksen palvelutyön kautta. Pian Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen tie taivaan valtakuntaan oli julistettu kaikille kansoille (Kol.1:5-6). Mutta vuosisatojen aikana ovat kirkot sulauttaneet sen itseensä mitä suurimmassa määrin.
Lyhyesti sanottuna ehto taivaan valtakuntaan pääsemiseksi uuden liiton aikana on usko Jeesukseen Kristukseen, jonka merkkinä on parannuksen teko. Ne, jotka eivät tee parannusta eivätkä usko Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana eivät voi päästä taivasten valtakuntaan. Ja ne, jotka eivät tee parannusta taivasten valtakunnassa eivät voi pysyä siellä.
Nykyaikana ei ole mitään teokraattista tai edes teonomista yhteiskuntaa. Kukaan ei synny taivasten valtakuntaan. Kaikkien, niin juutalaisten kuin pakanoidenkin on tehtävä parannus päästäkseen valtakuntaan. Taivasten valtakuntaan pääsemisen ja siellä pysymisen edellytykset uskomalla totisesti Jeesukseen Kristukseen ovat paljon vapauttavammat kuin mitä Israelilta vaadittiin Jumalan oraakkelina ja Messiaan tuojana.
Vaikka suurin osa Mooseksen laista on pantu syrjään, sisältyy uuteenkiin liittoon määräyksiä. Eräs niistä on, että uskovat on kastettava Kristuksen kuolemaan.
Kastekysymys on kuuma kiistakysymys. Riippuu itsekunkin teologisesta järjestelmästä, kummalle kannalle asettuu. Toinen äärimmäisyys on usko siihen, että kaste uudestisynnyttää; toinen ääripää on käsitys, että kaste on tyystin tarpeeton eikä siitä kannattaisi edes keskustella. Edellinen käsitys perustuu roomalaiskatolisuuteen, joka on aloittanut lapsikastekäytännön keinona varmistaa, että voi pelastua, vaikka ei kykene uskomaan Kristukseen, siinä tapauksessa että vanhemmat antavat lapsen Kristukselle ns. kasteen "sakramentin" kautta. Jälkimmäinen ääripää perustuu "vapaan armon" käsitteeseen, joka kieltää, että mitään voitaisiin tai tulisi tehdä pelastuksen "ansaitsemiseksi", ikäänkuin Herran käskyjen totteleminen olisi tekoihin perustuvaa pelastusoppia.
Totuus on, että kaste on Herran käsky. Kautta Raamatun näemme kasteen osoituksena uskosta Jeesukseen ja keinona syntien pesemiseen symbolisesti. Kasteen ottaminen on identifioitumista Jeesuksen kuolemaan, joka tapahtui meidän syntiemme sovitukseksi:
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen,
olemme hänen kuolemaansa kastetut?(Room.6:3)Silti kaste ei pelasta ketään. Se on tottelevaisuuden teko vastauksena evankeliumiin ja todistuksena uskostamme Jeesukseen ja syntiemme katumisesta. Sellaisena se on tärkeä osa uuteen liittoon ja taivaanvaltakuntaan pääsemistä. Eikä ketään voida laillisesti kastaa ilman parannusta.
Siksi usko tulee kuulemalla ensin Kristuksesta, sitten tulee parannuksen teko, sitten kaste Kristuksen kuolemaan.
Mutta entä jos joku kuolee ennenkuin hänellä on tilaisuus kastattaa itsensä? Siinä tapauksessa meillä on esimerkkinä toinen ristin ryöväreistä, jonka Jeesus lupasi pääsevän kanssaan Paratiisiin samana päivänä. Jumala tuntee ihmisen sydämen, ja hän osoittaa armoaan niissä asioissa, joita jätämme tekemättä itsestämme riippumattomista syistä.
Sanoisin kuitenkin: vaikka kaste sinänsä ei pelasta meitä, jos kieltäydymme kasteesta sen jälkeen, kun olemme tulleet tietämään, mitä se merkitsee ja miten tärkeä se on Kristuksen tottelemisen kannalta, emme voi pelastua. On eri asia ettei ota kastetta tietämättömyyttään tai ettei siihen ole mahdollisuutta; toinen asia on kieltäytyä keinosta osoittaa uskoaan Jeesuksen sovitustyöhön. Ellemme tunnusta häntä ihmisten edessä, hänkään ei tunnusta meitä Isän edessä (Matt.10:32-33; Luuk.12:8-9).
On tärkeää, että se, joka kastetaan, ymmärtää kasteen merkityksen. Monet on kastettu kirkkoihin muodollisuutena. Mutta jos heidän kasteensa ei ollut seurausta aidosta uskosta, heidät olisi kastettava totuudessa.
Raamatussa ei ole esitetty mitään vaatimuksia kastajan suhteen. Ei tarvitse olla papin virkaan "nimitetty", jotta voi kastaa. Kaikissa Raamatun esimerkeissä ovat kaikki kastajat kuitenkin miespuolisia Jeesuksen opetuslapsia.
Kirkoissa on erimielisyyttä muodollisuuksissa. Jotkut sanovat, että on kastettava ainoastaan Jeesuksen Kristuksen nimeen. Toisten mielestä on kastettava Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Raamattu tukee molempia kantoja, vaikka useimmat kyllä tukevat edellistä kantaa:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetulapsikseni, kastamalla heitä Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen(Matt.28:19)
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen
Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän
Hengen lahjan.(Ap.t.2:38)
sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut
Herran Jeesuksen nimeen.(Ap.t.8:16)
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät
häntä viipymään siellä muutamia päiviä.(Ap.t.10:48)
Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan
häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on Jeesukseen".
Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.(Ap.t.19:4-5)Sanojen valinta ei ole yhtä tärkeätä kuin kastetapahtuman takana oleva usko, kunhan vain käytetään jompaa kumpaa näistä raamatullisista malleista. Mutta kastetapa on tärkeä.
Roomalaiskatolinen kirkko ja muutama muukin tunnustaa kolme kastetapaa: upotus, pirskottaminen ja valelu. Roomalaiskatolisessa rituaalissa käytetään valelua.
Koska kaste on samaistumista Jeesuksen kuolemaan, on välttämätöntä upottaa kastettava veteen, jotta se olisi oikea kaste. Kreikankielen kastamista tarkoittava sana on baptizo, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "upottaa" tai "painaa veden alle".
Jos joku pyytäisi sinua upottamaan jotain veteen, valelisitko sitä vain vedellä? Et tietenkään. Mutta roomalaiskatolinen kirkko omaksui valelun sopimaan uskoonsa lasten uudestisyntymisestä kasteessa. Vauvojen upotuskaste olisi ollut vaikeampi toteuttaa.
Voidaan väittää, ettei muoto ole tärkeä, vaan sydämen asenne. Se on totta, mutta eikö hyvä sydän halua totella Jumalan sanaa? Mutta antakaamme Jumalan olla tuomarina.
Kuolinvuoteella ei muoto ole niin tärkeä, jos upotuskastetta ei voida toteuttaa. Mutta kaste valelemalla sellaisessa tilanteessa olisi poikkeus; Se ei tapahtuisi väärän opin levittämistarkoituksessa.
ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan
lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette
herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Kristuksen ympärileikkaus ei ole kaste, vaan sydämen puhdistuminen, joka johtaa kasteeseen:
Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus
se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on
sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä,
vaan Jumalalta.(Room.2:28-29)
Lihan ympärileikkaus oli Jumalan käsky Aabrahamille sinettinä liitosta, joka koski luvatun maan perivää luonnollista Israelia:
Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta
sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,
ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut,
koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa".
Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun
jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se:
ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun
ja teidän.(1.Moos.17:7-11)
Ympärileikkaus oli Aabrahamin tekemän liiton sinetti ja se koski luonnollista Israelia, mutta vain niitä, jotka uskoivat ennen Messiaan tuloa, ja niitä, jotka uskovat Hänen tulonsa jälkeen. Mooseksen tekemä liitto koski luonnollista Israelia, sekä niitä, jotka uskoivat että niitä, jotka eivät uskoneet, mutta vain ne, jotka uskoivat, pääsivät osallisiksi Aabrahamin liiton lupauksista; uusi liitto Kristuksen veressä koskee vain niitä, jotka uskovat hänen ensimmäisen tulemuksensa jälkeen, ja pääsevät kaikki Aabrahamin liittoon. Mutta se osa Aabrahamin solmimasta liitosta, joka koskee vain luonnollista, uskovaa Israelia ja heidän luvatun maan perintöään, sinetöitiin ympärileikkauksella. Näyttää siltä, ikäänkuin luonnollinen Israel (ne, jotka jäävät henkiin suuren Harmagedonin taistelun jälkeen) koottaisiin tuhatvuotisen valtakunnan aikana Aabrahamille luvattuun maahan, kun taas henkiinjääneet pakanakansat saisivat asua niissä maissa, joihin he siihen aikaan kuuluivat. Ylösnousseet pyhät hallitsevat kaikkia kansoja, mukaanluettuna Israel, rautaisella valtikalla, aina Herran valtaistuimesta Israelissa käytävään viimeiseen taisteluun saakka. Tätä käsitellään tarkemmin lopun aikoja koskevassa artikkelisarjassa, johon sisältyvät artikkelit: Raamatullinen eskatologia, Ilmestyskirja 1-7, Ilmestyskirja 8-18 ja Ilmestyskirja 19-22.
Joka tapauksessa kasteessa julistetaan julkisesti uskoa Jeesuksen Kristuksen kuolemaan omien syntien sovitukseksi. Se on raamatullinen keino päästä Kristuksen veressä tehtyyn uuteen liittoon.
Liitto on kahden tai useamman osapuolen keskinäinen sopimus. Kun tulee liittoon osalliseksi, täytyy täyttää liiton ehdot. Ehtojen rikkominen on liiton mitätöimistä. Samoin Kristuksen veriliitto sisältää ehtoja, jotka on pidettävä, jos haluaa pysyä Hänen valtakunnassaan.
Uuden käskyn minä minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä
rakastanut -- että tekin niin rakastatte toisianne.
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
(Joh.13:34-35)
Johannes toisti sen kirjeessään:
Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on
alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä;
sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä,
mihin menee, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.(1.Joh.2:7-11)Huomaa, että Johannes mainitsi kaksi käskyä Kristuksessa: 1)vanhan käskyn, joka hänen veljillään oli alusta asti, mikä tarkoittaa kaikkea lakia, joka koskee Jumalan ja lähimmäisen rakastamista, 2) uuden käskyn rakastaa veljiä Kristuksessa. Tämä uusi käsky ei tee tyhjäksi vanhaa käskyä eikä ole vanhan käskyn (rakastaa lähimmäistään) vastakohta. Se korostaa pikemminkin sitä, että on tärkeää rakastaa veljiä Kristuksessa ennen kaikkia muita ihmisiä. Siihen sisältyy se, että on palveltava ensisijaisesti uskovia ennen kaikkia muita:
Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se
Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos
emme väsy.
Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin
uskonveljille.(Gal.6:8-10)Jeesuksen opetuslapsilleen antama käsky perustuu rakkauteen uskonveljiä kohtaan:
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
(Joh.13:35)
Epäitsekkään rakkauden Kristuksessa olevia veljiä kohtaan täytyy ilmetä erityisellä tavalla, joka todistaa maailmalle, että me olemme Hänen opetuslapsiaan. Tämä ei tarkoita sitä, että emme rakastaisi toisia, mutta me osoitamme rakkautta aivan erikoisessa määrin toinen toisiamme kohtaan verrattuna siihen, miten osoitamme rakkautta maailmaa kohtaan. Emmekö tee niin perhettämme ja läheisiä ystäviämmekin kohtaan? Kyllä, koska se tapahtuu luonnostaan. Samoin pitäisi olla luonnollista tehdä niin Kristuksessa olevia veljiämme kohtaan.
Todellinen rakkaus ei loukkaa rakastettua, vaan pyrkii miellyttämään häntä. Siksi Jeesus haastoi kuulijoitaan:
Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.(Joh.14:15)
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka
minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni
hänelle."(Joh.14:21)
Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen
pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi
täydelliseksi.
Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä
rakastanut.
Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä
edestä.(Joh.15:10-13)Meidän ei myöskään pitäisi omaksua naivin yksinkertaista asennetta, jonka mukaan ei tarvitse muuta kuin vain "rakastaa" -- ettei tarvitse "tehdä" mitään. Tällaisesta on todettava, että on hyvä, jos rakastaa Jumalaa ja veljiään Kristuksessa, mutta ellei muuta elämäänsä heijastamaan tuota rakkautta, sanat ovat tyhjiä. Hän on edelleen synneissään. Tämän takia Paavali sanoo, että ellei joku huolehdi omasta perheestään, hän on kieltänyt uskonsa, ja on pahempi kuin uskottomat (1.Tim.5:8). Johanneksen sanat ovat erityisen kipakat:
Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä,
mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.(1.Joh.2:9-11)Emme voi ottaa kevyesti Jumalan käskyjä rakastaa ja pitää Hänen lakinsa puhtain motiivein rakkaudessa. Rakkaus ei ole tunne; rakkaus on sydämen asenne. Tekorakkaus pitää lain, jotta se voisi korjata sen tuomat ansiot; todellinen rakkaus pitää lain, koska haluaa miellyttää Jumalaa.
Mitä tämä puhe "laista" oikein on? Eikö lakia ole kumottu? Emmekö elä "armon aikakautta"?
On totta, että ne Mooseksen antamat lait, jotka koskivat eläinuhreja ja lait, joiden tarkoituksena oli pitää Israelin kansa erillään pakanakansoista Messiaan tuloon saakka, eivät ole enää voimassa. Mutta Jumalan käskyt, jotka koskevat yksilöä -- miten meidän on käyttäydyttävä, jotta miellyttäisimme Jumalaa -- ovat edelleen voimassa. Ne on kiteytetty Herran käskyssä rakastaa Jumalaa koko olemuksellamme ja lähimmäistämme niinkuin itseämme:
Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa
ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen
kaikista käskyistä?"
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra
on yksi ainoa;
ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja
kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä,
suurempaa kuin nämä."
Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että
yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän.
Ja rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta
voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin
kaikki polttouhrit ja muut uhrit."
Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: "Sinä et
ole kaukana Jumalan valtakunnasta". Eikä kukaan enää rohjennut häneltä kysyä.
(Mark.12:28-34)
Yhteenveto laista ei kuitenkaan tee tyhjäksi itse lakia. Jos pitää rakastaa Jumalaa koko sydämestään, koko ymmärryksellään, koko sielustaan ja kaikesta voimastaan, on loogista, että on opittava, mikä miellyttää Jumalaa ja tehtävä sellaista, mikä Häntä miellyttää. Ei voi sanoa rakastavansa Jumalaa niin täydesti, jos kuitenkin vastustaa Jumalan lakeja.
Mutta entä armo? Eikö armo ole Jumalan ansioton suosio? Miten voimme saada osaksemme Jumalan suosion, jos haluamme pitää Hänen lakinsa miellyttääksemme Häntä? Eikö se ole tekoihin perustuva pelastus?
Meidän on tehtävä pesäero luopiokristillisyyden teologisten järjestelmien opetuksista. Niiden suosikkilauselmilla ei ole mitään raamatullista pohjaa; ne ovat ihmisen teologisen järkeilyn tulosta.
Eräs suurimpia "kirkolle" syötettyjä harhoja on ollut "laki vai armo" -vastakkainasettelu, ikäänkuin ne olisivat toistensa vastakohdat. Ne eivät ole toistensa vastakohtia, vaan sen sijaan sopusoinnussa keskenään. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin "lain aikakausi" vastakohtana "armon aikakaudelle". Kaikki Jumalan toiminta ihmisen suhteen on perustunut Hänen armoonsa.
Laki annettiin Israelille todisteena Jumalan armosta. Paavalin mukaan laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään (1.Tim.1:8). Laki annettiin laittomille (kaikille ihmisille), jotta ihmiselle näytettäisiin, mitä Jumalan miellyttämiseen tarvitaan. Mistä muusta syystä kuin armosta olisi Jumala sitä antanut? Hän haluaa meidän tietävän, miten voimme miellyttää Häntä, jotta voisimme päästä Hänen yhteyteensä ja pysyä siinä.
Jumalan armo on osoitus Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan. Hänen rakkautensa tulee ilmi siinä, että Hän lähetti Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme sovitukseksi:
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa
maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti
meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.(1.Joh.4:9-10)
Katso tätä raamatunkohtaa hyvin tarkasti. Jumalan armo ilmenee Hänen rakkaudessaan, jonka Hän on osoittanut lähettämällä Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Tuo maksu syntiemme edestä on meidän puoleltamme ansioton. Emme voi ansaita sitä, vaikka uhraisimme oman elämämme sen edestä; sen ansaitsemiseen tarvittiin Jeesuksen elämä. Mutta syntiemme sovituksena Jeesus asettaa meille joitakin vaatimuksia, jotta voimme lukea sen hyväksemme. Vaatimuksena on, että tottelemme Häntä -- että olemme Hänen opetuslapsiaan.
Opetuslapset jäljittelevät Mestariaan, he eivät teeskentele edessäpäin ja elä sitten kuitenkin oman tahtonsa mukaan. Se, miten elämme sen jälkeen, kun olemme tulleet Jeesuksen omiksi uskossa, todistaa onko uskomme aitoa vai ei.
Ikävä kyllä tämä totuus on jätetty mainitsematta paljossa kristillisessä "evankeliumin" julistamisessa. Niissä harvoissa tapauksissa, jolloin on korostettu parannuksen teon tärkeyttä ehtona uuteen liittoon pääsemiselle, selitetään harvoin, mikä on aidon parannuksen teon tulos. Aito parannuksen teko johtaa pyhyyteen -- maailmasta erottautumiseen, synnistä kääntymiseen; itselleen kuolemiseen (käsitteitä, joita usein käytellään tietämättä, mitä ne todella merkitsevät). Miettikäämme Herran varoituksen vakavuutta siitä, että ellei tee parannusta, joutuu kadotukseen (Luuk.13:3-5). Hukkuminen tarkoittaa iankaikkista kadotusta. Pyhistä puhuttaessa sanotaan sen sijaan pelastettu, joka nukkuu ja odottaa ylösnousemusta. Meistä ei koskaan sanota, että hukumme.
Voiko kukaan meistä väittää saavuttaneensa täydellisyyttä? Ei tietenkään. Niin kauan kuin olemme tässä syntisessä ruumiissamme, joudumme kamppailemaan viettelyksiä vastaan. Ja vaikka ei ole mitään puolustusta tai laillista syytä synnille, huomaamme usein tekevämme syntiä -- pettävämme teoillamme sen uskon, jota suullamme tunnustamme. Mutta jos sydämemme ovat kääntyneet Jumalan puoleen, huomaamme myös katuvamme syntejämme, tunnustavamme syntimme ja luottavamme, että Hän antaa syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1.Joh.1:9).
Laki palveli tarkoitustaan johtaessaan meidät Kristuksen luo paljastaessaan meille ne standardit, joiden mukaan meidän tulisi elää. Emme silti ole lain sitomia, vaan Kristuksen. Jos me teemme tahallamme syntiä, emmekä kadu, asetamme itsemme jälleen lain alle tuomiota varten, sillä synti on lain rikkomista (1.Joh.3:4). Siksi meille sanotaan, että ne , jotka ovat Kristuksessa, eivät tee syntiä; me noudatamme lakia. Ihmisen rakkaus Jumalaa kohtaan ilmenee hänen halussaan pitää laki; silti pelkkä lain pitäminen ei pelasta häntä. Silti lain rikkominen tuomitsee hänet, ellei hän tee parannusta, tunnusta syntejään ja pyydä anteeksiantamusta (1.Joh.1:9). Vaikka henkemme on pelastettu, ruumiimme eivät ole pelastettuja ennenkuin ylösnousemuksessa; niissä on vielä synnillinen luonto. Armossaan Jumala on valmistanut meille vapahduksen, jos teemme syntiä (rikomme lain):
Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin
me valhettelemme emmekä tee totuutta.
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys
keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta
synnistä.
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole
meissä.
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille
synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen
sanansa ei ole meissä.(1.Joh.1:6-10).
Ellei laki ole voimassa, emme myöskään voi tehdä syntiä, sillä synti on lain rikkomista. Mutta Jumalan armo tekee meille mahdolliseksi syntiemme anteeksiantamuksen, ei ainoastaan kun ensi kertaa astumme Hänen rakkauteensa Jeesuksen Kristuksen kautta, vaan myös senkin jälkeen.
Ne lait, jotka koskivat syntien anteeksisaamista olivat uhrilakeja, jotka edellyttivät veren vuodattamista. Se johtuu siitä, että kuolema tuli ihmisen osaksi synnin takia, ja jotta ihminen voi voittaa kuoleman, on sen edestä maksettava elämä. Koska elämä on veressä, on syntien edestä vuodatettava verta.
Jumalan armo Israelia kohtaan ilmeni uhrilakien kautta, jotka peittivät heidän syntinsä väliaikaisesti, mutta eivät riittäneet pyyhkimään niitä pois iankaikkisesti:
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se
koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin,
tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka
jumalanpalvelustaan toimittivat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään
tuntoa synneistä?
Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
(Hebr.10:1-4).Kun Messias Jeesus tuli, Hän uhrasi itsensä täydellisenä uhrina syntien poisottamiseksi:
Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja
täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä
luomakuntaa,
meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan
kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna,
pyhittää lihanpuhtauteen,
kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi
itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista
palvelemaan elävää Jumalaa!
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut
lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut,
saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan
ole voimassa tekijänsä eläessä.
Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
Síllä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa
kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa
ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta
ei ole anteeksiantamista.
On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että
taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva,
vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi
menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti;
mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen
synnin uhraamalla itsensä.
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen
tulee tuomio,
samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman
syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.(Hebr.9:11-28)
Kristuksen täydellinen uhri ristillä Hänen vuodatetun verensä kautta saa aikaan sen, että kaikki, jotka tulevat Hänen tykönsä uskossa, pääsevät Hänen liittoonsa. Tuo liitto kuuluu taivasten valtakuntaan.
Mitä siis tulee meitä uskovina yksilöinä koskeviin, edelleen voimassa oleviin Jumalan lakeihin, meidän täytyy jälleen katsoa Jumalan sanaan, ei niinkään joidenkin suosimiemme teologisten järjestelmien näkökannalta, koska kuulumme tiettyyn kirkkoon, vaan tutkimalla puolueettomasti, mitä Jumalan sana sanoo. Tiedämme ainakin erään asian: ne Mooseksen antamat lait, jotka koskevat eläinuhreja ja ne, joiden tarkoituksena oli pitää Israel erillään muista kansoista, eivät kuulu uuteen liittoon Kristuksessa. Elämme pakanain aikaa -- eli aikaa, jona Jumalan armo ulottuu luonnollisen Israelin ulkopuolelle, koskien kaikista kansoista kaikkia, jotka uskovat Kristukseen.
Tiedostan sen, että vaarana on joutua molempien äärimmäisyyksien suuttumuksen kohteeksi: 1) niiden, jotka uskovat, ettei mitään kohtaa laista tarvitse noudattaa, jotta voisi pysyä valtakunnassa, 2) niiden, jotka uskovat, että on noudatettava suurinta osaa laista, paitsi eläinuhreja. Haluaisin jälleen korostaa sitä, että ennen kuin pitää kiinni kannastaan kovin voimakkaasti kannattaisi kysyä itseltään, mistä tuo asenne on lähtöisin. Onko se saatu jostain kirkosta, joista kaikki ovat jossain määrin eksytyksessä? Vai perustuuko se omaan syvälliseen Jumalan sanan tutkimiseen ilman että olisi antanut minkään kirkon teologisen opin tai jonkin luotettavan selitysteoksen vaikuttaa mielipiteeseensä?
En väitä, että jokaisen pitäisi olla samaa mieltä kanssani. Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, toivon että ette tyydy vain toistamaan teologisen lempijärjestelmänne sanontoja; esittäkää sen sijaan selvästi esitettyä Jumalan sanaa.
Älkää myöskään hyväksykö, mitä sanon vain siksi, että minä sanon niin. En ole niin ylimielinen, että ajattelisin olevani erehtymätön. Koetelkaa kaikki Jumalan sanalla tutkimalla perusteellisesti Raamattua itse luottaen siihen, että Pyhä Henki antaa ymmärrystä. Sillä tavoin tulet löytämään suuremman vapauden Kristuksessa, mitä olet koskaan pitänyt mahdollisena niin kauan kuin olit sidottu johonkin teologiseen järjestelmään -- edes niihinkään, jotka väittävät perustavansa oppinsa "ilmaiseen armoon".
ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat,
teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja
Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen.
Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä
antaneet, ovat puheillaan tehneet levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne
hämmennyksiin,
niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän
tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,
jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.
Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava
enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu,
ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
Niin heidät lähetettiin matkalle, ja he tulivat Antiokiaan; siellä he kutsuivat koolle
seurakunnan ja antoivat heille kirjeen.
Ja kun he olivat sen lukeneet, iloitsivat he tästä lohdutuksesta. (Ap.t.15:23-31)
Se, että apostolit vapauttivat pakanat Mooseksen laista paitsi näitä muutamaa seikkaa, on hukassa monilta, jotka väittävät, että Mooseksen laki on yhä voimassa, varsinkin juutalaisten uskovien suhteen.
Jotkut "messiaaniset" seurakunnat uskovat, että Jumalalla on kaksi eri standardia lain suhteen -- toinen koskee juutalaisia uskovia, ja toinen pakanauskovia. Tämäkin on väärin. Ainoa syy, miksi ensimmäisen vuosisadan juutalaiskristityt pitivät edelleen Mooseksen lain oli, jotta he olisivat voineet tavoittaa veljensä evankeliumille. Jos heitä olisi pidetty lainrikkojina, heitä ei olisi kuunneltu. Siksi Paavali sanookin meille:
Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi,
voittaakseni niin monta kuin suinkin,
ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia;
lain alaisille ikäänkuin lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia -- vaikka en ole ilman Jumalan lakia,
vaan olen Kristuksen laissa -- voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea,
pelastaakseni edes muutamia.
Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
(1. Kor.9:19-23)
Siten Paavali, vaikka olikin juutalainen, ei katsonut Mooseksen lain koskevan itseään. Mutta tällä tavoin hän käytti lakia osoittaakseen rakkauttaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Se on esimerkki kaikille kristityille Kristuksessa miten meidän täytyy toisinaan asettua laillisesti lain alle, jotta voittaisimme lain alla olevat, vaikka tiedämmekin, että Jumala ei pidä meitä lain alla.
Tarkoittaako tämä, että saamme tehdä tiettyjä asioita, joita ei edellä mainita? Saammeko pettää, valehdella, varastaa, murhata, parjata toisia? Emme, sillä kaikki ne rikkoisivat Kristuksen itsensä meille asettamaa rakkauden lakia.
Jos noudatamme rakkauden lakia, emme loukkaa Jumalaa emmekä ihmisiä; siunaamme Jumalaa ja siunaamme kaikkia ihmisiä. Ja voimme pysyä Jumalan valtakunnassa. Suuri osa Mooseksen laista tähtäsi siihen, että rakastaisimme Jumalaa ja muita ihmisiä.
Selvyyden vuoksi käsittelemme nyt Mooseksen lakeja, jotka eri syistä ovat hämmentäneet monia. On tehtävä erotus niiden lakien välillä, jotka eivät ole enää voimassa, ja niiden välillä, jotka ovat edelleen voimassa osana rakkauden lakia.
Tutkimme nyt Mooseksen lakeja ymmärtääksemme, mitkä niistä koskivat luonnollista Israelia ennen Messiaan tuloa eivätkä enää uskovaa Israelia Messiaan tulon jälkeen, vastakohtana niille laeille, jotka ovat vielä voimassa.
Oli tiettyjä lakeja, jotka koskivat pyhäkköjumalanpalvelusta Israelin erämaavaelluksen aikana, joiden oli määrä jatkua vielä temppelijumalanpalveluksessa. Niihin kuuluivat pappeja ja eläinuhreja koskevat lait. Pyhäkköä ja temppeliä ei meillä enää ole eikä leeviläistä pappeutta. Olemme nyt Jeesuksen pappeuden alaisia. Hän on ylimmäinen pappimme, joka rukoilee puolestamme. On siis selvää, että pyhäkköä ja temppeliä koskevat lait eivät ole enää voimassa.
Israelin kansalla oli monia lakeja, jotka koskivat Israelia teokratiana. Jumalan profeetat antoivat ja valvoivat Jumalan käskyjä ja tuomioita. Kuninkaiden ja viranomaisten tuli kuunnella profeettoja ja hallita sen mukaisesti.
Hallitsevat virkamiehet olivat Herran edustajia, ja heidät tuomittiin vanhurskaiksi tai vääriksi sen mukaan, tottelivatko he Hänen lakiaan.
Profeetat olivat Jumalan oraakkeleita Israelin kuninkaille ja kansalle. Siviililait säätelivät ihmistenvälisiä suhteita ja määräsivät rangaistuksia niiden rikkomisesta. Suurin osa siviililaeista perustui lähimmäisenrakkauteen ja vastuun kantamiseen perheestä ja suvusta. Nykyajan yhteiskunnallinen lainsäädäntö perustuu paljolti Mooseksen siviililakeihin.
Kristuksen ruumis on hengellinen teokratia; se ei ole ajallinen teokratia kuten luonnollinen Israel oli. Meidän on säädeltävä yksityiselämäämme Jumalan sanan mukaisesti, mutta meidän asiamme ei ole määrätä rangaistuksia siviililakien rikkomisesta. Meidän on rajoituttava tukemaan niiden maiden virkamiehiä, joissa elämme vieraina ja kulkijoina ja rukoiltava, että he hallitsisivat vanhurskaasti, jotta me voisimme elää jumalallisesti ja rauhallisesti. (1.Tim.2:2). Me olemme vapaat äänestämään siellä, missä se on sallittua, ja jopa hoitamaan julkisia virkoja. Raamatussa ei sitä kielletä, mikäli se ei vähennä ihmisen mahdollisuutta pysyä erillään maailman saastutuksesta. Niinkuin kaikessa muussakin, olemme vapaat Kristuksessa menemään sinne, minne uskomme Herran meitä johtavan. Meidän on ainoastaan pidettävä huoli siitä, ettemme murehduta Häntä palvelutehtävässämme.
Jokaisen meidän on seistävä Hänen edessään ja tehtävä tili palvelutyöstämme. Jos jollain on tilaisuus palvella Herraa toimimalla julkisessa virassa, hän on vapaa tekemään niin. Älköön kukaan tuomitko Herran palvelijaa, paitsi jos hänessä havaitaan syntiä Raamatun sanan perusteella.
Israelin juhlien viettämiseen liittyvät lait sisälsivät erityisiä määräyksiä, joihin liittyi myös eläinuhreja. Vaikka onkin hyvä muistella näitä juhlapäiviä Messiaan palvelutyöhön ja elämään viittaavina typologioina, ne eivät velvoita meitä siinä mielessä kuin luonnollista Israelia. Itse asiassa emme edes voi tehdä niin, koska silloin kieltäisimme Kristuksen uhrin riittävyyden, jos vaikka voisimmekin uhrata eläinuhreja osana juhlapäivien viettoa. Noita juhlia ei voida myöskään viettää kunnolla ilman papistoa. Ne, jotka väittävät, että meidän on pidettävä kiinni noista juhlista, mutta että niitä ei tarvitse viettää lain kirjaimen mukaan, erehtyvät. Ei voi noudattaa lakia pitämättä sitä kirjaimellisesti.
Älä anna kenenkään ryöstää itseltäsi vapauttasi Kristuksessa. Jos jotain miellyttää muistella noita juhlapäiviä kasvatuskeinona, tai vahvistaa itselleen Kristuksen uhrin vakavuutta, niin voi tehdä sen tekemättä siitä tiliä toisille. Mutta älä käytä sitä kompastuskivenä vaatien muita noudattamaan sitä suoralta kädeltä.
Monien lakien tarkoituksena oli korostaa sitä, miten tärkeää oli pysyä erossa pakanakansoista, kunnes kansalle annettu erityistehtävä olisi suoritettu.
Monet niistä olivat ruokaan liittyviä lakeja, jotka Jumala oli antanut Israelille erityistä tarkoitusta varten. Tunnetuimpia niistä ovat lait, jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä. Israelilaiset eivät saaneet syödä saastaisia eläimiä (3.Moos.11:1-7; 5.Moos.14:3-21).
Puhdas ja saastainen eivät tarkoittaneet samaa kuin "pyhä" ja "epäpyhä", paitsi mitä tuli eläinten käyttöön. Muista, että Nooan käskettiin ottaa talteen sekä saastaisia että puhtaita eläimiä. Ja Jumalan laki salli saastaisten eläinten pyhittämisen YHWHlle:
Mutta karjan esikoista, joka ensiksi syntyneenä jo on Herran oma, älköön
kukaan pyhittäkö; olipa se härkä tai lammas, se on jo Herran oma.
Jos se on saastaisia eläimiä, lunastakoon omistaja sen sinun arvioimastasi hinnasta ja
pankoon lisäksi viidennen osan sen arvosta; jos sitä ei lunasteta, myytäköön se
arvioimaasi hintaan.
Mitään vihittyä, mitä hyvänsä, jonka joku on vihkinyt Herralle omaisuudestansa, olipa se
ihminen tai eläin tai perintömaa, älköön myytäkö älköönkä lunastettako; sillä
kaikki vihitty on korkeasti-pyhää, Herran omaa.(3.Moos.27:26-28)
Tämä laki tarkoitti siis, että esikoinen kaikesta, mitä ihminen tuotti, jopa saastainen eläin, jonka hän omisti, kuului YHWHlle ja oli pyhä. Sitä ei voitu pyhittää (vihkiä) erikseen. Se kuului YHWHlle. Jos se oli saastaiseksi luokiteltu eläin, ihminen voi lunastaa sen YHWHlta lisäämällä yhden viidesosan sen arvosta sen lunastushintaan. Ellei hän lunastanut sitä, se kuului YHWHlle.
Saastaisuus liittyi kuolleen koskemiseen. Jopa kaikkein vanhurskaintakin pidettiin saastaisena, jos hän oli koskettanut kuolleen ruumista, olkoon ihmisen tai eläimen. Hän ei voinut mennä temppeliseurakuntaan, koska Jumala asui siellä henkilökohtaisesti. Ihmisten oli käytävä läpi puhdistusseremonia voidakseen olla läsnä seurakunnassa. Mutta he eivät olleet epäpyhiä siinä mielessä, että Jumala olisi hylännyt heidät.
Kaikki Jumalan luoma oli hyvää, mutta kaikkea ei voinut käyttää kaikkiin tarkoituksiin. Saastaiset eläimet olivat petoeläimiä ja/tai haaskaeläimiä, joiden tehtävänä oli luonnollisessa ympäristössään pitää maa puhtaana mädäntyvästä aineksesta. Mädäntyminen on kuoleman seurausta, ja kuolleen koskeminen teki ihmisestä saastaisen. Sellaisen syöminen, joka söi kuollutta, teki ihmisestä saastaisen, ei epäpyhää. Siksi Israelia oli kielletty syömästä tiettyjä saastaisia eläimiä, ei siksi, että niiden syöminen olisi saastuttanut heitä hengellisesti, vaan koska he siten olisivat koskeneet kuolleeseen, eivätkä olisi voineet seistä YHWHn läsnäolossa temppelissä kokoontuvan seurakunnan keskuudessa.
Jumala tiesi myös, että noilla eläimillä oli tiettyjä sairauksia, jotka olisivat voineet tarttua kansaan. Hänen lakinsa oli annettu ensisijaisesti kansan parhaaksi, ja toissijaisesti yksilön parhaaksi. Kansan oli säilyttävä, jotta Messias olisi voinut tulla.
Saastaiset eläimet edustivat myös pakanakansoja, joita Israel ei saanut koskettaa. Pakanoita pidettiin saastaisina. Siksi Pietarin katolla saama näky on niin voimallinen:
Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari
noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan.
Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa, mutta sitä valmistettaessa hän joutui
hurmoksiin.
Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka
neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö".
Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää
enkä saastaista".
Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä
sano epäpyhäksi".
Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.
Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin
katso, ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat
löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla
ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi
kutsuttiin.
Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: "Katso, kaksi miestä etsii
sinua;
niin nouse nyt, astu alas ja mene arvelematta heidän kanssaan, sillä minä olen heidät
lähettänyt".
Niin Pietari meni alas miesten tykö ja sanoi: "Katso, minä olen se, jota te etsitte;
mitä varten te olette tulleet?"
He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko
Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa
sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa".
Niin hän kutsui heidät sisään ja piti heitä vierainansa.
Seuraavana päivänä Pietari nousi ja lähti heidän kanssaan, ja muutamat veljet Joppesta
seurasivat hänen mukanaan.
Ja sen jälkeisenä päivänä ha saapuivat Kesareaan; ja Kornelius odotti heitä ja oli
kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä.
Ja kun Pietari oli astumassa sisään, meni Kornelius häntä vastaan, lankesi hänen
jalkojensa juureen ja kumartui maahan.
Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse; minäkin olen ihminen".
Ja puhellen hänen kanssaan hän meni sisään ja tapasi monta koolla.
Ja hän sanoi heille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella
vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut,
etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi.(Ap.t.10:9-28)
Jotkut ovat nyt ottaneet tämän raamatunkohdan "osoittaakseen", että saastaisia eläimiä koskenut kielto on kumottu. Mutta silloin tekstiin sisällytetään jotain ylimääräistä. Tämä kertomus ei sisällä mitään sellaista. Itse asiassa Pietari mietti mielessään, mitä näky oikein merkitsi. Vasta nähdessään Korneliuksen uskon, hän ymmärsi näyn merkityksen. Se ei tarkoittanut sitä, että hänen pitäisi syödä saastaisia eläimiä, vaan että hänen tuli hyväksyä Kristukseen uskovat pakanat veljikseen. Juutalaiset pitivät pakanoita saastaisina, ja saastaiset eläimet symboloivat pakanoita.
Jos Jumalan kansa voi koskettaa "saastaisia" pakanoita -- ja Jumala itse heidät hyväksyy -- silloin ero saastaisen ja puhtaan välillä ei ole enää voimassa. Varsinkaan, koska temppeliä ei enää ole.
Apostolien ja vanhinten Jerusalemissa käsittelemät asiat koskien sitä, mitä pakanauskovilta oli vaadittava, olivat yksinkertaisesti, että he eivät saaneet palvella epäjumalia, juoda verta eikä syödä kuristamalla tapettua lihaa eikä harjoittaa haureutta. Siihen ei sisältynyt saastaisten eläinten syöminen. Käskyyn nähden on kuitenkin olemassa tarkennus:
Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan
häntä synagoogissa jokaisena sapattina."(Ap.t.15:21)Pakanauskovien odotettiin saavan opetusta Moosekselta synagoogissa, joissa lakia luettiin joka sapatti. Siellä he oppisivat lisää siitä, mitä Jumala heiltä vaatii.
Tämä ei tarkoita sitä, että koko Mooseksen laki olisi sitonut heitä, jonka me olemme todenneet koskevan pääasiassa luonnollista Israelia ennen Messiaan tuloa. Mutta edelleen voimassa olevat lait koskivat Jumalan ja lähimmäisen rakastamista; Jeesuksen käskyt opittaisiin Kristuksen opetuslasten kirjoituksista, joita luettiin kaikkialla maailmassa.
Koska apostolit ja vanhimmat halusivat puhua vain epäjumalanpalveluksesta, haureudesta ja tiettyihin ruokiin liittyvistä laeista, heidän vaikenemisensa saastaisten eläinten syömisestä sanoo jotain. He tiesivät, että pakanat söivät eläimiä, jotka olivat israelilaisille saastaisia. Jos he olisivat halunneet pakanauskovien kieltäytyvän syömästä sellaisia eläimiä, he olisivat varmasti sen sanoneet, mutta he eivät tehneet niin. He halusivat antaa uskoville vapauden päättää itse syömisistään kunnioittaen Jeesuksen sanoja, että se, mitä ihminen laittaa suuhunsa, ei saastuta häntä, vaan se, mitä hänen suustaan lähtee (Matt.15:11).
On myönnettävä, että tämä oli vastaus fariseuksille, jotka syyttivät Herran opetuslapsia pesemättömin käsin syömisestä ja siten "vanhinten perinnäissääntöjen" rikkomisesta. Mutta periaate on sama. Eikö Jumala ole hyväksynyt kautta vuosisatojen pakanoita, jotka ovat syöneet sitä, mitä juutalaiset pitävät saastaisena? Jos me asetumme tuon lain alle, miten se edistää rakkauden lakia?
Lyhyesti sanottuna ruokaa koskevat lait annettiin, jotta israelilaiset voivat mennä seurakuntaan "puhtaina" ja jotta he pysyttelisivät erossa pakanakansoista. He eivät voineet syödä pakanoiden seurassa pakanoiden tarjoamaa ruokaa, koska yhdessä aterioiminen oli yhteyden osoitus. Mutta nyt Jumala on tehnyt kahdesta ihmisestä yhden Kristuksessa. Mikään, mikä koski tuota erottelua, ei ole enää voimassa.
Viinin ja väkijuomien nauttiminen oli kielletty papeilta silloin, kun he menivät pyhäkköön, ja niiltä, jotka olivat tehneet nasiirilupauksen, mutta ei muuten. Kielto koski siitä syystä pyhäkköön meneviä pappeja, etteivät he saattaisi nauttia liikaa alkoholia ja heidän arvostelukykynsä siten hämärtyisi. Heidän oli kyettävä tekemään ero pyhän ja epäpyhän välillä, sekä puhtaan ja saastaisen välillä. Heidän oli myös pystyttävä puhumaan Jumalan sanaa täydellä ymmärryksellä (3.Moos.10:8-11).
Joka sapatti oli valmistettava YHWHlle juomauhri väkevästä viinistä polttouhrikaritsan kanssa (4.Moos.28:7).
Vaikka Raamatussa ei ole selkeää alkoholijuomien nauttimisen kieltoa, eräässä Raamatun kohdassa varoitetaan juopumuksesta (Sananl.20:1), ja kahdessa kohdassa nuhdellaan pappeja ja profeettoja juopumuksesta, niin että heidän arvostelukykynsä hämärtyy (Jes.28:7-10; Miika 2:11). Kuninkaita ja prinssejä varoitetaan myös liiasta alkoholin nauttimisesta, etteivät he unohtaisi lakia ja vääristäisi oikeutta alkoholin vaikutuksen alaisina (Sananl.31:4-5). Mutta väkijuomaa suositellaan lähellä kuolemaa oleville ja niille, joiden sydän on raskautettu (Sananl.31:6).
On tiettyjä tilanteita, joissa viinin ja väkijuoman käyttö on kielletty, esimerkiksi nasiirilupauksen antajilta. Nasiirilupaus koski määrättyä aikaa, jolloin lupauksen tehnyt omistautui YHWHlle erityisellä antaumuksella. Mutta nasiiriaikaa koskeva kielto nauttia viiniä tai väkijuomaa ei ollut ainoa kielto. Lupauksen antanut mies ei saanut leikkauttaa hiuksiaan, eikä hän saanut syödä tai juoda mitään, mikä oli valmistettu rypäleviinistä tai väkijuomasta valmistettua etikkaa (4.Moos.6:1-8). Hän ei saanut myöskään joutua tekemisiin kuolleen kanssa, vaikka olisi kysymys kuolleesta sukulaisesta. Kun hänen nasiiriaikansa oli täyttynyt, hän oli vapaa näistä lupauksista.
Simson oli nasiirilupauksen alainen jo sikiämisestään alkaen äitinsä kohdussa (Tuom.13:1-7). Siksi Simsonin äitiä oli kielletty nauttimasta viiniä tai väkijuomaa raskautensa aikana (Tuom.13:4), koska alkoholi vaikuttaa syntymättömään lapseen.
Nasiirilupaus koski vain luonnollista Israelia. Ei ole mitään raamatunkohtaa, jonka mukaan se olisi vielä voimassa.
Huolimatta raittiusliikkeen vaikutuksesta kirkkoihin, Raamatussa ei kielletä viinin tai väkijuoman kohtuullista käyttöä, joita uskovat monissa maissa käyttävät. Itse asiassa kymmenyksiä koskevat lait sallivat israelilaisten syödä ja juoda YHWHn edessä kaikkea, mitä heidän teki mieli, myös viiniä ja väkijuomia:
Kaikesta kylvösi sadosta, joka kasvaa pellollasi, anna joka vuosi kymmenykset,
ja syö ne Herran, sinun Jumalasi edessä, siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä
asuinsijaksi: kymmenykset jyvistäsi, viinistäsi ja öljystäsi, niin myös raavaittesi
ja lampaittesi esikoiset, että oppisit pelkäämään Herraa, sinun Jumalaasi, kaikkena
elinaikanasi.
Mutta jos tie on sinulle liian pitkä, niin ettet voi kantaa kannettavaasi, koska se
paikka, jonka Herra, sinun Jumalasi, on valinnut asettaakseen siihen nimensä, on sinulle
liian kaukana, -- sillä Herra, sinun Jumalasi on sinua siunaava --
niin muuta se rahaksi, pane raha kääröön, ota käteesi ja mene siihen paikkaan,
jonka Herra, sinun Jumalasi valitsee,
ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai
väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja
iloitse, sinä ja perheesi.
Äläkä jätä osattomaksi leeviläistä, joka asuu sinun porttiesi sisäpuolella, sillä
hänellä ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi.
Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne
talteen porttiesi sisäpuolelle.
Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi,
niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, ja he
syökööt ja tulkoot ravituiksi, että Herra, sinun Jumalasi siunaisi sinua kaikissa
kättesi töissä, joita teet." (5.Moos. 14:22-29)Joku saattaa väittää, että "viini" oli käymätöntä, mutta sitä ei voi väittää, että väkijuoma olisi alkoholitonta. Vapaus Kristuksessa ei kiellä syömästä tai juomasta mitään, niin kauan kuin ei mennä liiallisuuksiin.
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan
tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.(Kol.2:16-17)
Emme saisi antaa ihmisten ryöstää itseltämme vapauttamme Kristuksessa. Kuitenkaan, niinkuin ei missään asiassa, vapautta ei saisi käyttää lupana pahuuteen. Monet loukkaantuvat näistä asioista—varsinkin ne, jotka ovat entisiä juoppoja, ja ne, joilla on ollut pahoja kokemuksia juopoista—jotka uskovat, että näiden käyttö on syntiä. Jos he eivät halua kuulla vapaudestaan näissä asioissa, on jätettävä käyttämättä niitä sellaisten ihmisten seurassa, etteivät he loukkaantuisi. Toisin toimiminen rikkoisi rakkauden käskyä.
Tiedän, että tämä, ja myös mitä olen sanonut ruokia koskevista laeista, loukkaa joitakin uskovia. Mutta mieti, onko tässäkin kysymys traditioista osana tiettyjen kirkkojen traditioita -- jotka nekin ovat osa kristinuskoa -- niiden pyrkimyksissä palata takaisin lain alle vanhurskauden saavuttamisen keinona. Jos haluaa välttämättä pitää kiinni ruokia koskevista määräyksistä, on pidettävä loputkin laista, mm. sekin, joka koskee Israelin ja pakanakansojen erottelua.
Jumala antoi luonnolliselle Israelille lakeja, joiden tarkoituksena oli pitää israelilaiset erossa pakanakansoista. Näihin lakeihin liittyi 3.Moos.19:19:
Noudattakaa minun käskyjäni: Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua, älä
kylvä peltoosi kahdenlaista siementä, älköönkä kahdenlaisista langoista kudottua
vaatetta tulko yllesi.
Näiden kieltojen tarkoituksena oli osoittaa Jumalan halu pitää Israel erillään muista kansoista. Ei ole mitään sinänsä pahaa kasvattaa erirotuista karjaa tai kutoa villaa ja pellavaa yhteen tai kylvää erilaisia siemeniä yhdessä. Eikä niiden noudattamatta jättäminen rikkoisi rakkauden lakia. Jos toimittaisiin luonnonvastaisesti, kuten eri lajien keskinäinen risteyttäminen (jota jumalattomat tiedemiehet ovat yrittäneet tehdä), se osoittaisi tietenkin rakkauden puutetta Jumalaa ja Hänen luomakuntaansa kohtaan. Ja toisaalta, eikö Jumala ole hyväksynyt kautta aikakausien pakanat, vaikka he ovat "rikkoneet" näitä lakeja?
Tämä saattaa herättää joissakin kysymyksen rotujenvälisistä avioliitoista. Jumala on selvästikin tehnyt ihmisistä eri rotuisia, joilla on omat erityiset ominaisuutensa ja piirteensä. Eikö ole luonnonvastaista, että eri rotuiset ihmiset sekoittuvat keskenään lisääntymällä? Jos joku haluaa pitää karjan, villan, pellavan ja siementen erottelua koskevat lait, on selvää, että myös eri rodut on pidettävä erillään. Mutta jos me kaikki olemme yhtä Kristuksessa, niin mitä väliä sillä on? Eri rodut eivät ole eri lajeja, vaan ovat vaihtelua saman lajin—ihmiskunnan—sisällä. Meillä on myös esimerkki Mooseksesta, joka nai etiopialaisen naisen (4.Moos.12:1). Aaron ja Mirjam saivat maksaa kalliisti siitä, että he puhuivat Moosesta vastaan tästä syystä, vaikka Mirjam saikin maksaa kovemmin, koska hän puhui yläpuolellaan olevaa miestä vastaan.
Ongelmana ei ole rotujen sekoittuminen Kristukseen uskovien keskuudessa. Jos ongelma on olemassa, se on maailmanjärjestyksessä, joka yrittää yllyttää ja jopa pakottaa rotujen välistä sekoittumista sosiaalisista syistä, jotka eivät hyödytä mitään rotua. Me näemme tätä teemaa toistettavan jatkuvasti mediatuotteissa aina mainoksista viihteeseen. Perusteena pidetään rotujen välisen vihamielisyyden lopettamista, jotta saataisiin aikaan rauhaa ja sopusointua. Mutta tämä on yhtä turhaa kuin Baabelin tornin pystyttäminen aikoinaan. Ulkonaisesti voidaan kyllä saavuttaa "rakkaudelta" näyttävää ja "rauhalta" vaikuttavaa, mutta todellista rakkautta ja rauhaa ei voida saavuttaa ilman Jumalan Henkeä.
Kansakuntien johtajat voivat kyllä tulla yhteen, mutta eri rotujen välillä tulee aina olemaan kiihotusta toinen toistansa vastaan tässä uudestisyntymättömässä maailmassa.
Tuntuu hyvin epäjohdonmukaiselta, että niin monet sellaiset kirkot, jotka opettavat, etteivät uskovat ole "lain alla" pitävät seurakuntalaisiaan kymmenystenmaksamislain alla. Tämä on se osa Israelin lakia, josta uskonnolliset johtajat eivät hevillä luovu. Kuitenkaan kymmenysten maksamista ei juurikaan mainita Messiaan tulon jälkeisissä kirjoituksissa eikä silloinkaan käskynä.
Eräs raamatunkohta, jota ne, jotka vaativat kymmenysten maksamista seurakunnissa, useimmin käyttävät on Malakia 3:7-10:
isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä.
Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.
Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä
asiassa me sinulta riistämme?" kymmenyksissä ja antimissa.
Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja
siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat
ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.Monet pastorit käyttävät tätä raamatunkohtaa saadakseen seurakuntalaisensa pakotettua maksamaan kymmenykset. Mutta kenelle meidän pitäisi maksaa kymmenykset, ja mitä tarkoitusta varten? Mikä tarkasti ottaen olikaan kymmenysten maksamisen tarkoitus ensisijaisesti?
Kaikkien israelilaisten kymmenysten maksamista koskevien raamatunkohtien mukaan niiden maksamiseen oli kolme tarkoitusta: 1) leeviläisten pappien elatusta varten, koska heillä ei ollut maata eikä siten myöskään perintöä; 2) sellaisten leskien, orpojen ja muukalaisten tarpeista huolehtiminen, joilla ei ollut toimeentuloa; 3) jotta voi itse viettää Jumalan säätämiä juhlia.
Mooseksen laissa ei ollut määräyksiä siitä, että olisi pitänyt maksaa kymmenykset pyhäkön tai temppelin ylläpitoa varten. Kun näihin tarkoituksiin tarvittiin rahaa, ihmisiä kehotettiin antamaan rahalahjoituksia, jalokiviä ja muita kalleuksia. Mutta kun projekteihin tarvittavat rahat oli kerätty, ihmisten käskettiin lopettaa antaminen (2.Moos.36:5-7). Milloin olet viimeksi kuullut pastorin sanovan seurakuntalaisilleen, että heidän on lopetettava lahjoittaminen rakennusrahastoon, vaikka tarvittavat rahat olisi jo saatu kokoon?
Joka kolmas vuosi israelilaisten kymmenykset oli asetettava kaupungin porteille, niin että papit, muukalaiset, isättömät ja lesket voisivat tulla ottamaan tarpeittensa mukaan (5.Moos.14:28). Mutta kuten luimme, israelilaisten oli käytettävä kymmenyksensä jokaista Jumalan määräämää juhlaa varten ja käytettävä kaikkeen sellaiseen, mitä sielu halasi, olkoon karjaa, viiniä tai väkijuomaa.
Malakia sanoo, että kymmenykset ja uhrit oli tuotava varastohuoneisiin, jotka olivat temppelissä. Hän ei puhu mitään niiden tuomisesta synagoogiin. Temppeli on tuhottu. Kristukseen uskovat ovat Jumalan temppeleitä. Jokaisen on itse annettava sen mukaan, kuin sydämessään parhaaksi katsoo:
Huomatkaa tämä, joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti
kylvää, se myös runsaasti niittää.
Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta, sillä
iloista antajaa Jumala rakastaa.
Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä
kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä
kaikkinaista hyvää;
niinkuin kirjoitettu on: "Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa
pysyy iankaikkisesti".
Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja
enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät,
niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista
anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle.
Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin
hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta, (2.Kor.9:6-12). Jos meidän ei pidä antaa pakosta, niin miksi kirkot vaativat kymmenyksiä? Kymmenysten maksaminen on pakkoa. Se annettiin Israelille lakina, koska Jumala tiesi, että monet eivät olleet anteliaita. Heidät oli pakotettava antamaan.
Jumala odottaa omiensa uudestisyntyneitten sydänten olevan anteliaita, ja Hän palkitsee meidät sen mukaisesti. Ja meillä on uusia syitä antamiselle: 1) niille, jotka palvelevat evankeliumin levittämisessä; 2) pyhien tarpeisiin. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että meillä on oltava ammattipapisto, jotka toimivat ihmisten pappeina. Raamatussa ei puhuta mitään ammattipappien palkoista. Vaikka jokaista sanan palvelijaa tulee kunnioittaa hänen palveluksistaan, hänen tulee olla tuottavassa työssä, niin ettei hän ole taakaksi pyhille (1.Tess. 4:11). Paavali oli tässä esimerkkinä:
Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi,
ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä
enkelien että ihmisten,
me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme
heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään,
ja me kuljemme kodittomina,
me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä
vainotaan, mutta me kestämme;
meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman
tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.(1.Kor.4:9-13)
Kuinka moni tämän päivän pastoreista tai opettajista voi sanoa tämän?
Mutta eikö Jeesus vahvistanut kymmenysten maksamista Matteus 23:23 mukaan?
Voi teitä, te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset
mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on
tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä
noitakaan sikseen jättää.Jeesus kiinnitti huomiota kirjanoppineiden ja fariseusten ulkokultaisuuteen. Hän vahvisti sen, että he olivat edelleen luonnollisen Israelin lain alla. Hän ei antanut käskyä maksaa kymmenykset, eikä hän missään kohden käskenyt opetuslapsiaan maksamaan kymmenyksiä uhrikuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen. Päin vastoin, Hän kehotti opetuslapsiaan olemaan pitämättä kirjaa siitä, mitä he antoivat:
Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä
katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät
synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he
ovat saaneet palkkansa.
Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
että almusi olisi salassa; ja sinun isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
(Matt.6:1-4)
Jotkut väittävät, että almut ovat eri asia kuin kymmenykset. Se on totta, mutta kymmenysten maksamisen tarkoitusta ei enää ole muilta osin, kuin että edelleen on leskiä ja isättömiä keskuudessamme.
Olkaamme rehellisiä. Miten suuri osa kirkkojen määräämistä kymmenyksistä menee seurakunnan leskien ja orpojen hyväksi? Pitäisikö jatkaa?
Jos kirkot eivät ole Jumalan instituutioita, emmekä ole kymmenyksiä koskevan lain alaisia, kenelle meidän pitäisi antaa?
Vapaus Kristuksessa sallii meidän antaa mitä ikinä päätämme antaa ja kenelle ikinä haluamme antaa. Pidä vain mielessäsi, että meidän sydäntemme pitää olla kääntyneinä Jumalan puoleen antamisissamme. Kaiken mitä teemme, meidän pitäisi tehdä Jumalan kunniaksi.
Maailmalla on omat hyväntekeväisyysjärjestönsä, joista monet ovat varakkaita ja lisäksi usein kattojärjestöjen tukemia. Noiden kattojärjestöjen alla saattaa olla kristillisiä palvelujärjestöjä, hyväntekeväisyysjärjestöjä, mutta myös jumalattomia tarkoitusperiä ajavia järjestöjä. Tosi evankeliumin työ ei kuulu näiden järjestöjen tehtäviin. Ne keskittyvät enimmäkseen sosiaalisten päämäärien ajamiseen.
Jos haluaa edistää evankeliumin eteenpäinviemistä, pitäisi antaa sinne, missä evankeliumia julistetaan ilman kompromisseja. Mutta nämä eivät ole välttämättä ainoita kohteita, mihin pitäisi antaa.
Onko omassa lähipiirissä veljiä, jotka ovat aidosti avun tarpeessa? Anna suoraan heille. Veljien palveleminen on Herran palvelemista. Raamatussa ei ole sanottu missään kohtaa, että meidän on tuettava taloudellisesti hyväntekeväisyysjärjestöjä miellyttääksemme Jumalaa. Hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka on vapautettu verojen maksamisesta, saivat alkunsa vasta 1800-luvun Amerikassa. Maailmanjärjestelmä on vapauttanut kirkot verojen maksusta, mutta ne eivät ole Jumalan järjestelmiä.
Jos joku haluaa lahjoittaa omalle kirkolleen, se on hänen ja Jumalan välinen asia. Kenenkään asia ei ole sanoa toiselle, mihin hänen pitäisi antaa tai miten hänen tulee antaa. Me emme ole velkaa Jumalalle 10 prosenttia, vaan 100 prosenttia.
Järjestöille lahjoittamisessa on se vaikeus, että antamista on vaikea pitää salassa. Mutta sen takia ei pitäisi jättää antamatta. On järjestöjä, jotka tekevät Jumalan työtä. Mutta varmista, että mihin annat, tekee todella Jumalan mielen mukaista työtä.
Siinä ei ole mitään väärää, että käyttää hyväkseen verovähennyksiä, joita hyväntekeväisyyteen lahjoittamisesta voi tehdä. Mutta niiden, jotka haluavat maksaa kymmenyksiä, pitäisi ottaa verovähennykset huomioon kymmenyksiä laskiessaan.
Pitäisikö tätä murehtia? Anna sinne, minne Jumala johdattaa, olkoot ne yksilöitä tai järjestöjä, jotka julistavat evankeliumia. Anna runsaasti ja iloisesti ikäänkuin Herralle itselleen, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.
Tämä on toinen kovasti kiistelty kysymys. Lukijani tietävät Jeesuksen ylösnousemusta koskevasta artikkelistani, että pidän sapattia pyhempänä kuin muita päiviä, ja hyvästä syystä. Mutta me emme ole lain kirjaimen alla, muuten emme voisi toimia pakanakansojen keskuudessa.
"Sapatti" -sana (hepr. "shabbath" tai "shabbat"; kreik. "sabbatou") tarkoittaa kirjaimellisesti "lakata", "lopettaa", "levätä". Se esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran 2.Mooseksen kirjassa 16:23 israelilaisten mannan keräämisen yhteydessä. Heidän piti kerätä mannaa kuutena päivänä viikossa, ja olla keräämättä seitsemäntenä päivänä.
Sapatin tarkoituksena on erottaa uskovat maailmasta. Kuusi päivää viikosta käytetään oman työn tekemiseen ja oman mielihyvän tuottamiseen, kun taas sapatti on omistettu Herran mielihyväksi.
Meidän on tietenkin erotettava Jumalan tarkoittama sapatti siitä sapatinvietosta, joksi juutalaiset sen olivat aikaa myöten vääristäneet. Jumala perusti sapatin sielun virkistämiseksi—ei taakaksi ihmiselle, vaan hänen ilokseen. Hän käytti sitä myös keinona pitää israelilaiset erillään pakanakansoista.
Juutalaiset johtajat tekivät siitä ihmistekoisten rajoitusten raskauttaman ajan. Vaikka Jeesus tunnustikin sapatin oikeutuksen, hän tuomitsi nuo ihmisten määräämät rajoitukset osoittaen, että jopa sapatti (niinkuin koko laki) on sen yläpuolella olevan rakkauden lain ja elämän säilyttämisen lain alapuolella (Matt. 12:1-13; Luuk.6:1-10).
Raamattu sanoo meille, että Jeesus on nyt meidän sapatinlepomme:
Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain
havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana
ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut:
"Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa
olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi
seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni".
Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin
julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan
jälkeen, niinkuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".
Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta,
senjälkeisestä päivästä.
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala
omista teoistansa.
Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa
tottelemattomuuden esimerkkiä. (Hebr.4:1-11)
Ymmärrämme siis, että ne, jotka ovat Kristuksessa, ovat päässeet lihan töistä hengelliseen lepoon Kristuksessa. Mutta ei siinä kaikki.
Raamattu sanoo tosiaankin, että olemme päässeet lepoon Kristuksessa. Mutta ei se silti tarkoita sitä, että sapatti ei ole voimassa. Me olemme päässeet Hänen lepoonsa hengellisesti, mutta ruumiimme ja mielemme täyttävät tämän maailman asiat.
Vaikka olemme saavuttaneet hengellisen levon, meidän ruumiimme eivät ole vielä katoamattomia, ja ne tarvitsevat lepoa, jotta voisimme olla tehokkaita rakkaudentyössämme Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan.
Sapatti kuului Mooseksen antamaan Jumalan lakiin. Se ei ole juutalainen instituutio; se on Jumalan instituutio (2.Moos.20:8-10). Ja sitä noudatetaan Uudessa Maassa (Jes.66:22-24). Se on päivä, jolloin me voimme lakata maailman murheista ja antaa ruumiillemme ja mielellemme levon. Se on yhteydenpidon aika ihmisen ja Jumalan välillä. Se on aika, jolloin voimme tutkia Hänen sanaansa jokapäiväisen elämän vaatimusten keskeyttämättä sitä. Tämä on eräs tärkeimpiä sapatin perusteita. Sillä jos me pidämme sen, voimme yhtyä Daavidin sanoihin "Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan" (Psalmi 119:11).
Niille, jotka rakastavat Jumalaa, sapatti on ilo (Jes.58:13), siunaus, sielun virkistys. Se on myös pelottavaa niille, jotka rakastavat työtään ja viihdettään enemmän kuin iloitsemista Herrassa.
Ne, jotka rakastavat Jumalaa, rakastavat hänen sapattiaan mahdollisuutena levätä töistään ja etsiä läheisempää yhteyttä Häneen. Ne, jotka eivät rakasta Jumalaa, pitävät sapattia taakkana -- "lakina", joka sekaantuu heidän omiin tekemisiinsä. Heistä tulee kelloon tuijottajia, jotka eivät suinkaan tee sitä voidakseen lopettaa työnsä, vaan odottaen milloin se alkaa.
Tiedon mukana tulee vastuu. Jos tiedämme Jumalan haluavan meidän pitävän sapatin, meidän tulisi pitää se. Jos me emme tarvitse sapattia, emme tarvitse myöskään sunnuntain viettoa. Kuitenkin useimmat niistä, jotka virheellisesti pitävät sunnuntaita sapattina, yleensä ovat samaa mieltä siitä, että sunnuntai olisi omistettava Jumalalle. Kysymys ei siis kuulukaan, pitäisikö meidän pitää sapatti, vaan miten ja milloin meidän olisi pidettävä se?
Kaiken työn lopettaminen tarkoittaa ansiotyön tai sellaisen työn lopettamista, joka häiritsee lepoamme Herrassa. Sapatti ei ole rahanansaitsemispäivä tai raskaiden työsuoritusten päivä. Voimme kuitenkin tehdä kaiken tarpeellisen voidaksemme palvella muita tai ylläpitää elämää. Jeesus teki tämän selväksi todetessaan, että sapatti oli ihmistä varten; ihminen ei ollut sapattia varten (Mark.2:23-28). Mutta meidän pitäisi välttää tehtäviä, jotka tekevät tyhjäksi sapatin päätarkoituksen -- levon ja Herrassa virkistymisen.
1.Mooseksenkirjassa jokainen luomispäivä määritellään "illaksi ja aamuksi". Heprean iltaa tarkoittava sana on `ereb, joka tarkoittaa "iltahämärää", jonka kantasana on `arab, joka tarkoittaa "hämärtyä illaksi" auringon laskiessa.
Heprean "aamua" tarkoittava sana on boqer, joka tarkoittaa "aamun valkenemista" tai "aamua", ja sen kantasana on baqar, "kyntää" tai "murtautua esiin".
Päivän iltaosa edelsi aamua tai päivänvalon osuutta. Jokainen päivä siis alkoi auringonlaskusta ja päättyi siihen, ei keskiyöstä keskiyöhön.
3. Mooseksen kirja 23:32 toteaa sapatin kestävän "illasta iltaan". Juutalaiset, joille oli uskottu tehtävä olla Jumalan äänitorvia, katsoivat päivän alkavan auringonlaskusta ja päättyvän siihen. Tämä on Jumalan tapa määritellä päivä, ei ihmisen. Vasta roomalaiskatolinen kirkko otti käyttöön pakanallisen juliaanisen kalenterin, jonka ottivat käyttöön kaikki sen alaisuuteen kuuluvat vastoin Jumalan tapaa mitata aikaa. Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII uudisti juliaanisen kalenterin vuodenaikoja noudattavaksi. Siihen perustuu nykyinen gregoriaaninen kalenterimme.
Hän puhuu sanoja korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan
ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi
ajaksi.(Dan. 7:25)
Vaikka Danielin profetia näyttääkin viittaavan erityisesti lopun ajan anti-Kristukseen, joka muuttaa ajat ja vuodenajat, alkuperäinen antikristillinen paavinvalta teki tuon synnin jo vuosisatoja sitten. On julkeaa muuttaa sitä, mitä Jumala on säätänyt ihmisen omien päätelmien mukaiseksi.
1. Mooseksen kirjan 2:2-3:sta käy ilmi Jumalan valitsema sapatin lepo:
Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi
seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi
kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
Tämän perusteella sapatti alkaa kuudennen päivän illasta ja päättyy seitsemännen päivän auringonlaskuun.
Jotkut väittävät, ettei ole väliä minä päivänä sapattia vietetään, koska emme kuitenkaan tiedä varmasti, minä päivänä sapatti alunperin oli.
Mutta Jumala ei ole piittamatta yksityiskohdista. Vaikka juutalaiset ovatkin olleet osittain sokeita tietyn ajanjakson ajan, eli kunnes pakanain ajat täyttyvät, heidän kalenterinsa on säilynyt muuttumattomana aina muinaisista ajoista lähtien. Ja alusta alkaen aina tähän päivään saakka sapatti on alkanut auringon laskiessa kuudentena päivänä jo maailman luomisesta lähtien, eli nykyisen gregoriaanisen kalenterin perjantai-illan auringon laskusta lauantain auringonlakskuun.
Kun Jumala pyhittää jotain, Hän pitää sen erillään omien tarkoitustensa mukaan niinkuin Häntä miellyttää. Jos Hän pyhitti seitsemännen päivän, milloin Hän peruutti sen? Silloinko kun Kristus tuli? Ei tietenkään. Sillä Kristus on aina ollut Jumalan kanssa (Joh.1:1-3) ja itse asiassa koko luomistapahtuma oli Jumalan elävän sanan, Kristuksen käsissä (Joh. 1:1-4; Kol. 1:13-17). Sen tähden itse Kristus sapatin herrana pyhitti seitsemännen päivän.
Kristuksen tulo muutti kaiken. Mutta Jumalalle se oli vain yksi -- vaikkakin tärkein -- vaihe Hänen iankaikkisessa pelastussuunnitelmassaan. Kristuksen tulo ei tehnyt seitsemättä päivää vähemmän pyhäksi. Päin vastoin, on luonnollista, että tuon päivän pyhittäminen olisi entistä tärkeämpää osana koko luomakunnan sovitusta.
Se, että kirkot pitävät sunnuntaita pyhäpäivänä on roomalaiskatolisuuden perintöä: sitä vietettiin "palvonnan arvoisen auringon" kunniaksi Konstantinuksen pakanuuden ja kristinuskon sekoituksessa. Ei ole mitään raamatullista tai historiallista pohjaa olettaa, että ensimmäisen vuosisadan uskovat olisivat hylänneet seitsemännen päivän sapatin. Myytti Jeesuksen ylösnousemuksesta sunnuntaina kumoutuu helposti Raamatun rehellisellä tutkimisella. Koska Hänet haudattiin auringon laskiessa valmistuspäivänä, ja koska Hän oli kolme päivää ja kolme yötä haudassa, Hänen oli noustava ylös auringon laskiessa kolmen päivän kuluttua. Siten Hän nousi ylös sapatin päättyessä. Syvällisempi selostus artikkelissa Totta ja tarua ylösnousemuksesta.
Minun on todettava eräs tärkeä tosiasia sapatinvietosta. Sapatin viettäminen ei tarkoita samaa kuin "kirkkoon meno". Se tarkoittaa työstä pidättäytymistä. Kristuksessa olevien veljien kanssa voi olla yhdessä minä päivänä tahansa ja joka päivä. Sapatti on tarkoitettu lepopäiväksi työstä -- varsinkin ansiotyöstä.
Mutta jälleen, me olemme vapaat Kristuksessa toimimaan Pyhän Hengen johdattamina. Voimme tehdä kaikkea, mitä elämän ylläpitämiseen ja muiden palvelemiseen tarvitaan. Tähän sisältyy työtä. Mutta silti meidän on tehtävä kaikki hyvällä omallatunnolla ja taivaallisen Isämme kunniaksi.
Mitkään uhreja ja erottelua koskevat lait eivät ole voimassa Kristuksen ruumiissa; kaikki muut kuuluvat Jumalan ja toisten ihmisten rakastamisen alueeseen, varsinkin kymmenen käskyä. 2.Mooseksen kirjan 23:1-9 kertoo meille, mitkä lait koskevat meitä osana rakkauden lakia:
Nämä ja muut samankaltaiset käskyt kuvastavat Jumalan halua, että rakastaisimme Häntä ja lähimmäistämme.
On muita lakeja, jotka koskevat insestiä (3.Moos.18:6-20). Nämä kuuluvat tietenkin haureuden synnin kieltäviin käskyihin samoin kuin homoseksuaalisuuden ja eläimiin sekaantumisen kieltäminen (3.Moos. 18:22-23). Kaikista näistä synneistä seurasi kuolemanrangaistus luonnolliselle Israelille, jotta yhteiskunta olisi pysynyt puhtaana Jumalan kauhistuksiksi kutsumista synneistä. Ne ovat luonnonvastaisuutta, jota pakanat harrastivat (ja harrastavat) (3.Moos.18:24-30).
Oli myös lakeja, jotka kehottivat osoittamaan myötätuntoa eläimiä kohtaan, joita noudatamme, jos rakastamme Jumalaa ja Hänen luomakuntaansa.
Jätänkin nyt lukijan tehtäväksi etsiä kaikki 2.Mooseksen kirjassa, 3. Mooseksen kirjassa, 4.Mooseksen kirjassa ja 5. Mooseksen kirjassa sekä kaikkialla muuallakin Raamatussa esiintyvät lait. Tulet huomaamaan, että mitään uhrijärjestelmää koskevien lakien pitämistä tai sellaisten lakien pitämistä, joiden tarkoituksena oli pitää Israel erillään muista kansoista, ei voida eikä pitäisikään vaatia Jeesuksen opetuslapsilta. Kaikki ne, jotka koskevat selvästi rakkauden, armon ja oikeuden harjoittamista (siltä osin kuin se on yksilön vallassa) sitovat meitä yhä tänäänkin. Muuten emme ole rakastaneet Jumalaa ja lähimmäisiämme—erityisesti uskovia veljiä ja sisaria—niinkuin Hän on meitä käskenyt.
Meille ei ole kuitenkaan annettu tehtäväksi hallita kansakuntia ja pystyttää teonomista hallintajärjestelmää niinkuin "Valtakunta nyt" -leirissä esitetään. (Kts. artikkelisarjamme http://arvioikaa.com/valta.html">Valtakuntateologia ja Vengeance Is Ours: The Church in Dominion, Sword Publishers, joka on syvällinen analyysi "Valtakunta nyt" -teologiasta.)
Valtakunnan evankeliumi on Hyvä Uutinen siitä, että Jeesus tuli valmistamaan tavallisille ihmisille tien yhteyteen Jumalan kanssa. Hän rakensi meidän ja Hänen taivaallisen Isänsä välille suhteen, joka vapauttaa meidät ihmistekoisesta uskonnollisuudesta.
Me emme tarvitse muita välimiehiä Jumalan ja itsemme välille kuin yhden Välimiehen, jonka Isä itse lähetti osoittamaan meille tien luokseen. Jeesus itse sanoi, että me voimme rukoilla Isää suoraan, koska me olemme Hänen adoptoituja lapsiaan uskon kautta Hänen ainoaan Poikaansa:
Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos
te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että
teidän ilonne olisi täydellinen.
Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu
teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.
Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva
Isää teidän edestänne;
sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet
minun lähteneen Jumalan tyköä.(Joh. 16:23-27)
Mikä ihana lupaus. Uskonnolliset ihmiset ovat kuitenkin yrittäneet kautta vuosisatojen ryöstää Kristukseen uskovilta tämän kallisarvoisen vapauden.
On totta, että Jumalan valtakunnassa elämisessä on sääntönsä. Ja synnillä on vähemmän miellyttävät seuraukset. Mutta sitoutuminen Kristukseen on todellista vapautta. Siksi Hän sanoi: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi" (Joh. 8:36).
Vapaus Kristuksessa ei ole kuitenkaan vapautta tehdä syntiä. Ja päin vastoin kuin jotkut opettavat nykyään Jeesuksen nimessä, me emme voi suhtautua välinpitämättömästi synteihimme tai olettaa, että ne annetaan meille automaattisesti anteeksi. Jumalan sanassa sanotaan, että jos me tunnustamme syntimme, Hän on uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1.Joh.1:9). Tuo pieni sana "jos" liittyy kaikkialla Raamatussa ihmisen pelastukseen.
Mutta palkinnot ylittävät mitä suurimmassa määrin kaikki kärsimykset, koetukset ja ahdistukset, jotka Jeesuksen sanojen mukaan ovat Hänen seuraajiensa osa. Ei ole tarpeen tietää pelkästään mihin meidät on pelastettu, vaan myös mistä.
Meidät on pelastettu Jumalan valtakuntaan. Meidät on pelastettu saatanan valtakunnasta, joka hallitsee nykyistä maailmanjärjestelmää.
Jumalan valtakunnan mukana tulee iankaikkinen elämä Kristuksen kanssaperillisinä Uudessa Maassa, jossa asuvat vanhurskaus ja rauha.
Saatanan valtakunnan mukana tulevat iankaikkinen kadotus—ero Jumalasta ja piina. Mitä "helvettiin" tulee, on se liian laaja aihe näin lyhyesti tarkasteltavaksi. Kts. artikkeli Onko helvettiä olemassa?"
Voit olla varma siitä, että samoin kuin Jumalan tottelemisesta ja Jeesukseen Kristukseen uskomisesta seuraa siunauksia, niin myös Kristuksen torjumisesta ja tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan seuraa kirouksia.
Meidän tehtävämme ei ole tuomita toisia ihmisiä, vaan jättää tuomio yksin Jumalalle. Meidän on keskityttävä elämään taivaallista Isäämme totellen ja sallittava Hänen tuomita muut.
Meidän on kuitenkin mietittävä, mitä Raamattu sanoo niiden lopusta, jotka vastustavat Jumalaa:
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja
taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja
kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin
sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen
järvi.
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
(Ilm.20:11-15)
Ne, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, heitetään tuliseen järveen saatanan ja hänen enkeleidensä kanssa. Jos me haluamme paeta tätä kohtaloa, meillä on oltava aito usko Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön ja meidän on toteltava Jumalaa.
Jokaisen uskovan ei tarvitse olla ns. "uskon jättiläinen". Herra pyytää meiltä vain, että rakastamme Häntä koko sydämestämme, koko sielustamme ja koko voimastamme, ja että rakastamme muita niinkuin itseämme. Eläessämme jokapäiväistä elämäämme meidän tulee osoittaa ystävällisyyttä kaikkia kohtaan ja vastata jokaiselle, joka tiedustelee meiltä meidän toivomme perustusta:
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle,
joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja
pelolla,
pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne
Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
(1.Piet.3:15-16).
Meidän ei tarvitse yrittää kiireissämme tehdä työtä Jumalalle niin paljon kuin ehdimme; meidän on oltava valmiit palvelemaan Häntä siellä, minne Hän meitä johtaa ja tehdä samalla työtä käsillämme, niin ettemme ole taakaksi muille. Monet ovat erehtyneet siinä, että ovat antaneet elämänsä Jumalan valtakunnan hyväksi, vaikka Jumala ei ollut heitä kutsunut, vaan koska he "tunsivat", että heitä tarvittaisiin tietyssä paikassa. Niin tehdessään he ovat laiminlyöneet perheensä ja tuhonneet suhteet niihin ihmisiin, jotka he olisivat voineet voittaa Kristukselle.
Osa hyviä uutisia on, ettei meidän tarvitse ponnistella tehdäksemme uskonnollisia tekoja, jotka ovat puuta, heiniä ja olkia ja jotka poltetaan, ellei Pyhä Henki ole johtanut meitä jonkin tehtävän tekemiseen.
Meidän on elettävä rauhassa Jumalan pyhien yhteydessä, niin että Kristuksen ruumiin ulkopuolella olevat eivät voi moittia meitä mistään. Jos teemme niin uskossa, voimme olla varmoja pelastuksestamme.