11

























Matt.26:53-56
Vai luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman? Sillä hetkellä Jeesus sanoi joukolle: "Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet minua miekoilla ja seipäillä vangitsemaan. Joka päivä minä olen istunut pyhäkössä opettamassa, ettekä ole otaaneet minua kiinni. Mutta tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen." Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.


Matt.21:5
"Sanokaa tytät Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'."



Matt.11:29-30
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sieluillenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."



Kol.3:12-13
Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.



1.Piet. 3:4
vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
Engl. ...inner self, the unfading beauty of a gentle (meek) and quiet spirit...=sisäinen ihminen, nöyrän ja hiljaisen hengen katoamaton kauneus...


1. Piet.3:15
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla



2.Tim.2:25
hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita



Jaak.1:21
Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa

Bernie Koerselman


ENSI ASKELEET USKON TIELLÄ
Jeesuksen opetukset ja käskyt



Kolmas autuaaksi julistaminen

Matt. 5:5: "Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä."

Sanalla 'hiljainen' käännetty sana ei kuvaa alkukielessä suhtautumista toisiin, vaan pikemminkin luonteenlaatua, voimakkaan ihmisen hiljaista käytöstä. Sana yhdistetään usein itsensä hillitsemiseen.

Sana kuvaa hengen ja mielen tyyneyttä eikä suhdetta muihin, koska sellainen ihminen ei kiinnitä huomiota itseensä.

Se on ensisijaisesti nöyrä asenne Jumalaa kohtaan. Se on sellaisessa hengessä vaeltamista, että hyväksyy Jumalan toiminnan elämässään pitäen sitä hyvänä niin ettei kiistele Jumalan kanssa eikä vastusta sitä. Se tarkoittaa nöyrää sydäntä, joka ei taistele Jumalaa vastaan.

Tällainen oli Jeesus, joka on meidän esikuvamme. Hänen käytettävissään oli kaikki Isän voima ja samanaikaisesti Hän hyväksyi sydämestään ja nöyränä kaiken, mikä tapahtui. Jeesus tiesi, ettei hänelle tapahtuisi mitään sellaista, mitä Isä ei sallisi tapahtuvan. Hän halusi hyväksyä ja tehdä kaiken, mitä Isä pyysi Häntä tekemään.

Voivatko tosi uskovat olla samalla tavoin hiljaisia ja nöyriä?_______________________________________________
Mihin vastauksesi perustuu?_________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________________________
Tietenkin me voimme olla hiljaisia ja nöyriä ja meidän täytyykin olla. Meidän on alistuttava nöyrästi mestarimme, Herran Jeesuksen tahtoon samoin kuin Jeesus halusi alistua Isänsä tahtoon.

Kenen voimaan uskovan hiljaisuus ja nöyryys perustuu?__________________________________________________
______________________________________________________________________________________________
Kokemuksesta tiedämme, että oma voimamme on rajoittunutta, mutta me tiedämme, että Jeesuksen auktoriteetti ja voima ovat rajattomat. Meidän on pysyttävä Jeesuksessa—Hän on viinipuu ja me olemme oksat. Niin kauan kuin me pysymme Jeesuksessa, me voimme tehdä paljon. Jos me emme pysy hänessä, me emme voi tehdä mitään.

Matteus 26:53-54:ssä Jeesus osoitti hiljaisuutta ja nöyryyttä kohdatessaan kansanjoukot, jotka olisivat halunneet pidättää hänet. Hän kertoi opetuslapsilleen, että hänellä oli käytettävissään voimia—hän olisi voinut pyytää ________________ lähettämään yli kaksitoista__________________ enkeliä hänen käyttöönsä. Jeesus osoitti tottelevaisuutta Isäänsä kohtaan ja täytti _________________.

Sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena...

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasin varsalla, Matteus muistutti mieliimme Sakarjan profetian, jossa sanotaan: "Katso, sinun __________________ tulee sinulle _________________ ja ratsastaen aasilla, _____________________ aasin varsalla." (Kts.Matt.21:5)

Jälleen näemme esimerkin Jeesuksen nöyryydestä. Hänen palvelutoimintansa aikana tunnustivat ihmiset ensimmäisen kerran hänen kuninkuutensa. Hänellä olisi ollut mahdollisuus suorastaan rypeä ihmisten palvonnassa; sen sijaan hän muisti, miksi hän oli tullut: antamaan henkensä uhriksi monien edestä eikä siksi, että häntä pidettäisiin juutalaisten kuninkaana.

Oppikaa Jeesuksesta

Matteus 11:29-30:ssä Jeesus pyytää meitä luottamaan itseensä sanoessaan "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta... Sillä minun ______________ on sovelias, ja minun ________________ on keveä." Jos me luotamme täysin Herraan Jeesukseen tietäen, että mitä ikinä hänellä onkaan varattuna meille, on Jumalan tahto meidän elämässämme, silloin huomaamme Jeesuksen ikeen olevan sovelias ja hänen kuormansa keveä.

Nöyryys ja hiljaisuus ovat merkki Jumalan valtakunnan kansalaisuudesta ja Jumalan valtakunnan kansalaisten tapa.

Kolossalaiskirjeen 3:12-13:ssa luetellaan niitä ominaisuuksia, joita tosi uskovilla pitäisi olla. Noihin lueteltuihin ominaisuuksiin pitäisi meidän _________________. Jumalan valittuina me olemme ________________ ja ________________.

Meidän tulisi olla armahtavaisia, ___________________, nöyriä, ___________________, pitkämielisiä, _______________ _____________ __________________ ja antaa anteeksi toinen toisillemme.

Kuka on esimerkkimme anteeksiantavaisuudessa? __________________. Meidän on annettava anteeksi toinen toisellemme niinkuin Jeesuskin antoi anteeksi meille.

Nöyrä henki on Jumalan silmissä kallis

Raamatussamme oleva käännös 'hiljainen' ei täysin kuvaa sitä, mistä tässä on kysymys. Alkukielen sana tarkoittaa itsensä hillitsemistä, joka tulee suuren voiman omistamisesta.

1.Piet.3:4:ssä Pietari puhuu ihmisen sisimmästä—_________________ ja rauhaisan hengen ___________________ kauneudesta, joka on Jumalan silmissä ________________. Pietari kertoo meille 1.Piet.3:15:ssä, miten meidän on suhtauduttava Kristukseen Jeesukseen: ________________ Herra Kristus ___________________. Sitten hän sanoo meille, että meidän tulisi olla aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy meiltä sen ______________ perustusta, joka meillä on. Miten meidän on annettava tuo vastaus? ____________________ ja ________________.

Me alamme nyt käsittää, että meidän pitäisi olla aina nöyriä. Paavali kirjoitti (1.Tim.2:25:ssä), että meidän tulisi neuvoa toisia ____________________. Jaakob sanoo, että meidän tulee ottaa ___________________ vastaan sana, joka voi meidän ___________________ pelastaa. (Kts. Jaak.1:21)

Kirjoita tähän se asia, mikä oli mielestäsi tärkeintä hiljaisuudesta ja nöyryydestä:____________________________
________________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________________
Muotoile siitä rukous Jumalalle:
________________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________________

Yhteenveto

  • "Autuaita ovat murheelliset, sillä he [ja vain he] saavat lohdutuksen.
  • Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
  • Hiljaisuus ja nöyryys on hengen ominaisuus; siinä ei kiinnitetä olleenkaan huomiota itseen.
  • Nöyryys on sellaisen ihmisen hiljaisuutta, jolla on suuri voima.
  • Jeesus, jolla on kaikki valta ja auktoriteetti taivaassa ja maan päällä on meille esimerkkinä nöyryydestä ja hiljaisuudesta.


Alkuun| Neljäs autuaaksijulistaminen | Sisällys

Uskonasiaa | Uskonelämä | Seurakunta | Rakennukseksi | Opillista | Arviointia | Historia | Lopun ajat | Kärsivä seurakunta

<