2


Ap.t. 2:36
"Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

1. Kor. 8:5-6
Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

























Room. 14:9
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.

Matt. 28:18

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Ilm. 17:14

He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

Ilm. 19:15
Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

Ilm. 19:21
Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.

Bernie Koerselman


ENSI ASKELEET USKON TIELLÄ
Jeesuksen opetukset ja käskyt



Jeesus HERRANA


Miten Jeesuksesta tuli Herra? Pietari kertoi juutalaisille (Kts. Ap.t. 2:36): ____________ on tehnyt...tämän Jeesuksen...sekä _________________ että __________________.
Onko Herroja enemmän kuin yksi? Jeesuksen aikana oli monia "herroja", mutta kenelläkään ei ole ollut eikä ole sitä voimaa ja auktoriteettia, joka Herralla Jeesuksella on. "Herra" kirjoitetaan isolla kirjaimella, koska Jeesus on herrain Herra. 1. Kor. 8:5:ssä Paavali vastasi tähän kysymykseen sanomalla, että on ainoastaan _________ Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta ____________ on ja jonka kautta myös me ________________.
Alkuseurakunnan aikana keisari Julius Caesar määräsi, että jokaisen oli Rooman maailmanvallan alueella tervehdittävä toinen toistaan tervehdyksellä "Caesar on Herra".
Eräästä ensimmäisellä vuosisadalla eläneestä kristitystä perheestä kerrotaan, että roomalaiset sotilaat vaativat perheenisää tervehtimään itseään sanoilla "Caesar on Herra".
Hän kieltäytyi sanoen "Jeesus on Herra".
Kun perheenisä yhä kieltäytyi sanomasta "Caesar on Herra", koko perhe vietiin Rooman leijonien areenalle, jossa perheenisälle sanottiin, että ellei hän julistaisi, että "Caesar on Herra", hänen perheenjäsenensä heitettäisiin leijonille yksi toisensa jälkeen.
Hän kauhistui, mutta pudisti päätään ja toisti sanat "Jeesus on Herra".
Virkailijat määräsivät vihaisina hänen nuorimman lapsensa, pojan, heitettäväksi leijonille. Perheen katsellessa kauhun vallassa leijonat raatelivat pojan. Perheenisää käskettiin jälleen julistamaan, että Caesar on Herra.
Kyyneleitään pidätellen hän vastasi niinkuin aikaisemminkin: "Jeesus on Herra".
Hänen lapsensa heitettiin toinen toisensa jälkeen leijonille. Virkailijatkin olivat kauhuissaan. He olivat odottaneet isän suostuvan kompromissiin uskossaan ja sanovan, että Caesar on Herra. He sanoivat myötätuntoisesti perheenisälle, etteivät sanat olleet tärkeitä ja että vaikka hän ei uskoisi niihin, hänen pitäisi vain sanoa ne ja niin hän ja muu perhe säästyisivät.
Ahdistuksissaan ja kasvot tuskaisina mies toisti: "En voi sanoa niin. Jeesus on Herra."
Niin menehtyi koko perhe tuona päivänä.
Heidän kuolemansa osoittaa, että alkuseurakunta tiesi Jeesuksen Kristuksen olevan Herra. Alkuseurakunnalle oli se tosiasia, että Jeesus on Herra niin arvokas totuus, että sen puolesta kannatti kuolla. He tiesivät toden totta, että Jeesus oli sanonut tunnustavansa Jumalan enkelien edessä ne, jotka tunnustivat hänet, mutta kieltävänsä Jumalan enkelien edessä ne, jotka eivät tunnustaneet häntä ihmisten edessä.
Ensimmäisen vuosisadan seurakunnan opettajia olivat Pietari, Paavali ja muut apostolit. Ehkä perheenisä, joka kieltäytyi kutsumasta Caesaria Herraksi, oli kuullut itsensä Paavalin opettavan, että on vain yksi Herra, Jeesus Kristus.

Miksi Jeesus kuoli ja heräsi eloon?

Roomalaiskirjeen 14:9:ssä Paavali selittää, että Jeesus kuoli ja heräsi eloon, jotta hän olisi sekä _________________ että _______________ _________________.

Onko Herralla Jeesuksella voittovoima?

Matteus 28:18:ssa Jeesus sanoi: "__________________ on annettu kaikki _______________ taivaassa ja maan päällä."
Ilmestyskirjan 17:14:stä luemme, että Jumalan viholliset sotivat Karitsaksi kutsuttua Jeesusta vastaan. Miksi Jeesus voittaa heidät? Koska hän on herrain ___________ ja kuningasten _____________ ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Sekä Ilmestyskirjan 19:15 että 21 kuvaavat Jeesusta sotaa käyväksi Kuninkaaksi. Mikä niiden mukaan lähti hänen suustaan? ______________ _______________. Mitä hän tekee tuolla miekalla Ilmestyskirjan 19:15 mukaan? Hän ____________ sillä ________________.

Millaisena Jumala haluaa meidän näkevän Jeesuksen?

Mieti toiston käyttöä. Jos toistat sanojasi useita kertoja, se tapahtuu siksi, että yrität sanoa jotain hyvin tärkeää. Jos kuitenkin sanot jonkin asian vain kerran tai kahdesti, se ei ilmeisesti ole kovin tärkeää.
Sama pätee Raamattuunkin. Me saatamme toistaa jotain tottumuksesta tai koska olemme vihaisia tai kärsimättömiä. Mutta Jumalalla ei ole inhimillisiä heikkouksia.
Oletko samaa mieltä siitä, että kun Jumala toistaa jotain, hän tekee sen tarkoituksella? _______________
Luuletko, että hän haluaa meidän ymmärtävän ne asiat, joita hän toistaa? _____________
Jumala antaa meille lukuisia mahdollisuuksia, niin että meillä ei ole tosiaankaan mitään puolustusta, jos emme tottele häntä.
Kun tarkastelemme Jeesuksesta käytettyjen arvonimien esiintymistiheyttä Uudessa Testamentissa, kysykäämme itseltämme, onko Jumalan käyttämä toisto tarkoituksellista.

                          Herra                 618
                          Kristus               543
                          Ihmisen Poika          84
                          Opettaja               42
                          Jumalan Poika          37
                          Kuningas               35
                          Karitsa                32
                          Vapahtaja              15
                          Profeetta              15
                          Mestari                11
                          Ylimmäinen pappi        7

Näyttää siltä, että kaksi arvonimeä ovat hallitsevia, eikö niin? Ne ovat _____________ ja _____________.
Arvonimi "Kristus" on äärimmäisen tärkeä ja merkitsee samaa kuin "Voideltu". Sanotaan, että Vanhassa Testamentissa on yli kolmesataa profetiaa Voidellun tulosta. Ainoastaan Jeesus on täyttänyt kaikki nämä profetiat paitsi, niitä, jotka eivät ole vielä toteutuneet. Täyttyneet profetiat vahvistavat Raamatun olevan Jumalan Sanaa ja sen, että Jeesus on Kristus, Voideltu, josta on profetoitu ja jonka on profetoitu tulevan Kuninkaana ja Herrana.
Mikä on tärkein asia, jonka olet tänään oppinut?________________________________________________________________________________ ________________________________________________________________________________________
Onko käsityksesi Jeesuksesta muuttunut sen jälkeen, kun aloitit tämän opiskelun? Jos on, niin miten?__________________________________________________________________________________ ________________________________________________________________________________________ ________________________________________________________________________________________


Yhteenveto

  • Jumala teki Jeesuksesta Herran.
  • On vain yksi Herra, Jeesus Kristus.
  • Jeesus on herrain Herra ja kuningasten Kuningas.
  • Arvonimeä "Herra" käytetään Jeesuksesta enemmän kuin mitään muuta arvonimeä.
  • Jeesus kuoli ja heräsi eloon, jotta hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.

Osa 3: Pelastus
Sisällys