Mikä on totuus?
Relativismi
Mitä sinä uskot?
Onko Jumalaa olemassa?
Johdanto
Mikä on totuus?
Relativismi
Mitä sinä uskot?
Onko Jumalaa olemassa?
Aatteiden -- ja varsinkin uskonnollisten aatteiden -- maailmassa jokaisella on joku mielipide. Aikaisemmin uskonto ja filosofia olivat enemmän sidoksissa tiettyihin kulttuureihin ja niiden sekoittuminen toisten kulttuurien aatteisiin ja uskontoihin oli rajoittunutta. Sitä mukaa kuin joukkotiedotusvälineet ja nopeat liikennevälineet ovat kutistaneet maapallon globaaliksi yhteisöksi, kaikenlaiset aatteet ja uskonnot tavoittavat ihmiset yli maantieteellisten ja kulttuurirajojen. Samaan aikaan kun pyritään mitä voimakkaimmin yhdistämään maailman väestö rauhan saavuttamiseksi, on myönnettävä, että ihmisen uskonnolliset ja/tai filosofiset vakaumukset ovat olennainen osa hänen identiteettiään.
Moni on valmis kuolemaan uskonnollisen vakaumuksensa puolesta; moni joutuu erilleen suvustaan tai perheestään; moni uhraa työpaikkansa tai taloudellisen turvansa muulla tavoin; jotkut jopa tappavat uskontonsa vuoksi. Silti vain harva pystyy perustelemaan, miksi he uskovat niinkuin uskovat ja miksi he puolustavat uskoaan intohimoisesti.
Useimmat ihmiset eivät usko terveellä järjellä perusteltavissa oleviin todisteisiin, vaan ovat pikemminkin kiintyneet tunteellisesti omaan uskomusjärjestelmäänsä. Tähän on monia syitä.
Maailman suurimmat uskonnot muodostavat pääosan ihmiskunnan uskomusjärjestelmistä. Ne ovat kristinusko, juutalaisuus, buddhalaisuus, hindulaisuus ja islam. Lähes kaikki uskomusjärjestelmät joko kuuluvat johonkin näistä uskonnoista tai niiden juuret löytyvät niistä. Lukuunottamatta alkukantaisia pakanauskontoja on vaikea löytää uskontoja, jotka eivät olisi osa näitä viittä tärkeintä uskontoa. Jokaiseen niistä kuuluu lukemattomia alaryhmiä, jotka ovat usein taisteluasemissa toisiaan vastaan.
Uskonto on mitä suurimmassa määrin sidoksissa yhteiskuntaan. Ei voi luopua yhteiskunnan yleisestä uskonnosta repäisemättä itseään samalla irti yhteiskunnasta ja joutumatta maksamaan siitä kalliisti. Juutalaisuudessa määrätään kova rangaistus sille, josta tulee Jeesukseen Kristukseen uskova. Jossain häntä pidetään kuolleena ja hänelle järjestetään hautajaiset.
Myös suurimmaksi osaksi kristillisissä yhteiskunnissa on maksettava hinta, jos luopuu kansallisesta uskonnosta, erityisesti roomalaiskatolisissa yhteiskunnissa.
Maailmanlaajuisesti ajatellen kristinusko on jakautunut moniin eri alaryhmiin, joiden uskonnollisen tradition keskipisteenä on Jeesuksen Kristuksen persoona. Kristillisten uskontojen piirissä käsitykset hänestä vaihtelevat aina valaistuneesta ihmisestä lihaksi tulleeseen Jumalaan.
Maailman kaikissa pääuskonnoissa on alaryhmänsä, lahkonsa ja alalahkonsa. Eikö jostain tältä aatteiden tilkkutäkiltä pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä totuus? Ketkä ovat oikeassa ja ketkä väärässä?
Raamatun mukaan Pontius Pilatus kysyi tämän kysymyksen Jeesukselta. Vielä tänäänkin kysyvät skeptikot tätä samaa. Jossain mielessä on ymmärrettävää, että kun kaikki nämä monilukuiset filosofiat ja uskonnot väittävät, että juuri heillä on totuus, epäilyksiä herää. Totuuden löytäminen omin avuin tuntuukin vaikealta tämän sekamelskan keskellä, jossa kaikki aatteet ja uskonnot yrittävät tavoittaa maailman kuuden miljardin ihmisen huomiota.
Jos on olemassa objektiivinen totuus -- ihmisten mielipiteistä riippumaton todellisuus -- eivät kaikki uskonnolliset traditiot voi olla oikeassa. Kaikki saattavat olla väärässä, jos on niin, että ihmisille ei ole paljastettu totuutta Jumalasta, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta. Jos objektiivinen totuus sen sijaan on paljastettu ihmiskunnalle, vain yksi niistä voi olla oikeassa. Kysymys kuuluukin: Mikä se niistä on?
Samoin eri uskonnollisten traditioiden piirissä vain yksi suuntaus voi olla oikeassa tai ainakin oikeammassa kuin muut. Mutta mikä niistä?
Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole esitellä kaikkia maailman uskonnollisia järjestelmiä ja verrata niitä sitten kohta kohdalta toisiinsa, vaan saada lukija pikemminkin pohtimaan objektiivisesti sitä, mitä uskoo ja tutkiskelemaan sydämessään, miksi hän uskoo, mitä uskoo. Tämä edellyttää lukijalta vilpitöntä sydäntä, joka on valmis luopumaan kaikesta ja kaikista, jotka ovat totuuden seuraamisen esteenä.
Mutta sitä ennen meidän on selvitettävä, onko objektiivista totuutta olemassa, siis totuutta, joka on olemassa riippumatta ihmisten subjektiivisista järkeilyistä. Onko mahdollista, että asiat ovat niinkuin ne ovat huolimatta siitä, miten sinä tai minä ajattelemme niiden olevan? Vastauksen löytämiseksi meidän on pystyttävä esittämään empiirisiä todisteita puoleen tai toiseen.
Kautta aikojen skeptikot ovat asettaneet totuuden olemassaolon kyseenalaiseksi. He väittävät, että totuus on suhteellista ja että jokaisella on oma totuutensa eikä kenenkään totuus ole parempi kuin toisen totuus, vaan riippuu siitä, minkä kukin käsittää totuudeksi. Heille haluan sanoa: "Todista se".
Mutta samoin haluan sanoa niillekin, jotka väittävät, että on olemassa objektiivinen totuus. Miten tiedät, että se mitä uskot, on totta ellet pysty todistamaan sitä? Pitäkäämme kuitenkin mielessä näitä kysymyksiä pohtiessamme, että keskustelemme totuudesta filosofisessa ja uskonnollisessa mielessä. Ajalliset tosiasiat ovat ajallisia tosiasioita. Todellinen tiede käsittelee olemassaolevia, pysyviä tosiasioita, jotka ovat objektiivisia, mitattavissa olevia. Filosofia ja uskonto käsittelevät (nykyiseen ja iankaikkiseen) elämään ja elämiseen liittyviä asioita: miten kohtelemme muita ihmisiä ja Jumalaa (riippumatta siitä kuka Hän mielestämme on).
Keskustelkaamme aluksi skeptikosta, joka väittää, että totuus on suhteellista. Tähän tarvitsemme järkeilyä. Jos joku ei usko järjenkäyttöön, häntä ei edes kannata yrittää saada vakuuttuneeksi mistään; hänen tiensä on ponnistaa ylämäkeen neutraalina. Meillä ei ole aikaa sellaiseen -- antakaamme hänen kulkea omaa tietään.
Niiltä, jotka haluavat keskustella järkeään käyttäen, mutta uskovat, että totuus on suhteellista, kysymme taas: Miksi uskot niin?
Tiedätkö, mistä relativismi on saanut alkunsa? Tiedätkö mitään niistä ihmisistä, jotka ovat olleet tämän käsityksen kannattajia?
Ensimmäisen tunnetun relativistisen väitteen esittäjä oli Platonin siteeraama sofisti Protagoras, joka sanoi: "Sellaisina kuin asiat minusta näyttävät, sellaisia ne minulle ovat; ja sellaisina kuin asiat sinusta näyttävät, sellaisia ne ovat sinulle" (Theaetetus 152a).
Protagoras on siis sitä mieltä, ettei ole olemassa erillistä objektiivista totuutta paitsi se, miten kukin asiat käsittää. Siksi ei ole valhettakaan. Jos tämä on totta, se on itsessään objektiivinen totuus ja tekee väitteen tyhjäksi jo heti alkuunsa.
Skeptikko ei siis voi sanoa uskomuksistaan kuin korkeintaan, että hänen mielestään asia on niin, mutta mitään varmaa hän ei voi sanoa. Muussa tapauksessa hän lausuisi objektiivisen totuuden.
Näin vastasin muutama vuosi sitten erään skeptikon väitteeseen, ettei objektiivista totuutta ole olemassakaan: "Sanot siis, ettet voi olla varma mistään". Tähän hän vastasi: "Juuri niin". Loogisesti seuraava kysymykseni "Oletko varma?" suututti häntä.
Siihen hänellä ei ollut vastausta ja hän lähti vihaisena ja turhautuneena pois.
Järjellisesti ajatellen on mahdotonta todeta vakuuttavasti, että objektiivista totuutta ei ole olemassakaan; sillä näin sanoessaan puhuja syyllistyy objektiivisen totuuden sanomiseen. Hän voi sanoa korkeintaan, että hänen mielestään asia on niin. Mutta jos hänellä ei ole parempaa tarjottavana, miksi kukaan omaksuisi hänen filosofiaansa? Jos ajattelet, ettei objektiivista totuutta ole olemassakaan, olet omaksunut Protagoraan filosofian edes tuntematta häntä! Miksi uskot häntä? Huolimatta siitä miten monta ihmistä vuosisatojen saatossa on uskonut Protagorasta, he ovat kaikki tulleet siihen johtopäätökseen oman järkeilynsä pohjalta. Ei ole olemassa mitään empiirisiä todisteita siitä, että Protagoras olisi ollut oikeassa. Itse asiassa todisteet viittaavat päinvastaiseen: usko, ettei objektiivista totuutta ole olemassa, on uskoa ei mihinkään. Ja jos joku ei usko mihinkään, ei hän ole oikea henkilö saamaan ketään ajatuksensa kannalle. Miten hän voisi olla oikeassa, jos hän ei usko, että mikään on totta?
Se, joka uskoo objektiiviseen totuuteen, voi ainakin sanoa "Se on totta", olkoon hän sitten oikeassa tai ei. Mutta se, joka kieltää objektiivisen totuuden olemassaolon, voi sanoa ainoastaan: "En tiedä, onko se totta vai ei".
Riittäköön tämä tästä aiheesta. Jokainen joka haluaa pitää kiinni irrationaalisesta skeptisestä uskomusjärjelmästään on typerä, vaikka hän kuvittelisi olevansa miten viisas tai intelligentti tahansa. Voimme lopuksi kysyä häneltä, onko hän todella älykäs vai onko hän vain sitä mieltä, että on. Siihenkään hän ei voi vastata. Joten jätämme hänetkin rauhaan.
Niille, jotka uskovat objektiivisen totuuden olemassaoloon, voimmekin tehdä muutamia kysymyksiä, joihin odotamme objektiivisia vastauksia:
Miksi uskoisin, että sanomasi on totta? Mitä vastaansanomattomia todisteita voit esittää todistaaksesi, että uskomusjärjestelmäsi on totta? Tietysti sinulla on oikeus esittää minulle samat kysymykset. Ja jos kestät kärsivällisesti, kun kyselen uskomuksistasi, vastaan myös omasta puolestani. Mitä vastauksellani teet, riippuu sinusta itsestäsi; voit hyväksyä päättelyni tai hylätä ne. Olen jo omasta puolestani joutunut vastaamaan näihin kysymyksiin, niin että voin hyvällä omallatunnolla kysyä niitä muiltakin. Käsitelkäämme aluksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi ihmiset uskovat, mitä uskovat.
"Olen syntynyt katoliseksi (buddhalaiseksi, muslimiksi, mormoniksi jne.) ja kuolen ..................na."
Miksi?
"Siksi".
Miksi "siksi"?
"Koska haluan olla ................... Uskon siihen."
Mitä usko on? Ja kenen uskoon luotat?
"Raamatussa (Koraanissa, Bhagavatassa, Mormonien kirjassa jne) sanotaan niin."
Kuka kirjoitti sen? Miksi hän/he olisi/olisivat oikeassa?
"Se tuntuu minusta oikealta; se tuntuu järkevältä."
Mitä se todistaa? Relativismikin tuntuu joistakin ihmisistä järkevältä. Ja kaikki uskonnot tuntuvat niiden kannattajista järkeviltä. Eivät kai lausahduksesi edusta relativismia?
Näet mihin tämä kysely saattaa johtaa: joko umpikujaan tai siihen, että alkaa arvioida omia järkeilyprosessejaan ja pääsee sitä kautta tielle, joka johtaa aitoon objektiiviseen totuuteen.
On tyypillistä, että monet erilaisiin uskomusjärjestelmiin kuuluvat käyttävät perusteena sitä, että he ovat syntyneet niihin -- varsinkin uskonnollisiin uskomusjärjestelmiin kuuluvat. Mutta riittääkö se minkään järjestelmän opinkappaleisiin uskomisen perusteeksi?
Olen itse syntynyt roomalaiskatolisuuteen. Tekeekö se roomalaiskatolisuudesta "ainoan oikean kirkon" niinkuin se väittää olevansa? Ilmeisesti ei. Tämän myöntää jokainen rehellinen roomalaiskatolinen aina paavista kaikkein tietämättömimpään maallikkoon. Tästä syystä jokaisen uskonnon tai ei-uskonnollisen filosofian on indoktrinoitava kannattajansa omaan uskomusjärjestelmäänsä. Entä jos olet syntynyt baptistiperheeseen? Vielä useammat ovat syntyneet buddhalaisuuteen tai roomalaiskatolisuuteen. Jos pidät kiinni traditioistasi vain, koska perheesi tai sukusi on pitänyt niistä kiinni, et ole kiinnostunut totuudesta vaan mukavuudesta. Ja sillä tavoin vaarannat iankaikkisen kohtalosi.
En väitä, ettetkö olisi oikeassa; väitän, että voidaksesi olla hyvällä omallatunnolla ja vilpittömällä sydämellä oikeassa, sinun on voitava todistaa, että olet oikeassa. Mitä todisteita sinulla on esitettävänä?
Ketkä sinut käännyttivät? Miksi uskoit heitä? Mitä vastaansanomattomia todisteita he esittivät saadakseen sinut uskomaan todeksi sen, mitä uskot?
"Se tuntui minusta järkevältä."
Entä sitten. (Samat kysymykset kuin edellisessä)
"Tunsin sen hengessäni."
Mistä tiedät, että sinulla on henki?
"Kaikkihan tietävät, että ihmisillä on henki."
Kaikkiko? Oletko varma? Mistä tiedät, ettet ole vain lihaa ja verta, joka jonain päivänä kuolee eikä sitä enää ole olemassa?
"Tiedänpähän vain."
Monet kristityt sanovat, että heidän henkensä todistaa Pyhän Hengen kautta, että he ovat oikeassa. Todistaako se, että se, mihin he uskovat ja mitä he harjoittavat, on totta? Mormonit sanovat, että he uskovat mitä uskovat, koska heillä on "polte rinnassa", joka saa heidät vakuuttuneiksi siitä. Mistä tiedät, etteivät he ole oikeassa?
"Ehkä he ovat oikeassa?"
Siinä tapauksessa sinä olet väärässä. Oletko varma, ettet kääntynyt uskomusjärjestelmääsi, koska se kuulosti sinusta hyvältä?
Tietyntyyppisen musiikin kuunteleminen saattaa antaa rauhan. Metsässä tai merenrannalla käveleminen saattaa antaa rauhan. Rauhan saavuttamiseen on monia teitä. Jokainen uskonto lupaa antaa rauhan. Mutta tuo rauha on subjektiivinen tunne; se ei sinänsä todista, että se mitä uskot, on totta. Mitä tapahtuu, kun olosuhteet särkevät tuon rauhan?
Olen nähnyt Jumalan (rakkauden, totuuden) toimivan elämässäni kirkkoni (uskontoni, uskomusjärjestelmäni jne.) kautta.
Miten Jumala (rakkaus, totuus tms.) on toiminut elämässäsi? Oletko "kaatunut Hengen voimasta", parantunut sairaudesta, kokenut hyvänolontunnetta ylistysmusiikin vaikutuksesta?
Monissa nykyajan seurakunnissa tunteista on tullut "totuuden" perusta. Kuitenkin kokemukset ovat lähes kaikkiin niin kristillisiin kuin ei-kristillisiinkin uskomusjärjestelmiin uskomisen pääasiallinen peruste. Monet niistä ohjaavatkin kannattajansa uskonnollisiin harjoituksiin, saadakseen aikaan hyvänolontunteen ja toisen tietoisuuden tilan, joka johtaa autuaalliseen olotilaan. Mistä tiedät, että sinun uskomusjärjestelmäsi on totta, mutta muiden ei, vaikka ne saisivat aikaan samanlaisia kokemuksia?
Uskotko, että kirkkosi on oikeassa, koska se opettaa yliluonnollista parantumista? Samoin opettavat myös New Agen eli uuden aikakauden liikkeen kannattajat.
Uskooko seurakuntasi kielillä puhumiseen? Niin uskovat myös monet katoliset, mormonit, new ageläiset, hindut ja muiden uskontojen kannattajat.
Minkä kokemuksen voit esittää todistaaksesi, että se, mitä uskot ja harjoitat on objektiivisesti totta ja miellyttää sitä jumalaa (tai muuta filosofista tai hengellistä auktoriteettia), jota väität seuraavasi?
Lopullisessa analyysissa kokemus ei todista mitään, sillä ihmismieli kykenee itsepetokseen ja tulkitsemaan kokemukset toivottujen seurausten mukaisiksi. Ihminen haluaa parantua ja sairauden oireet saattavat kadota (ainakin joksikin aikaa); oletetaan, että ihminen on parantunut. Sen, joka uskoo yliluonnolliseen parantumiseen, on uskottava myös henkimaailmaan, jonka kautta parantuminen on tapahtunut.
Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että rukous ja mietiskely ovat yhtä tehokkaita nopeuttamaan sairaiden ja loukkaantuneiden parantumista riippumatta asianomaisen uskomusjärjestelmästä, siitä ketä tai mitä he rukoilevat tai mietiskelevät.
Koska meillä on todisteita siitä, että parantumisia tapahtuu monien eri filosofisten ja uskonnollisten suuntausten piirissä, järki sanoo, ettei parantuminen (tai muut ihmeiltä tai merkeiltä vaikuttavat ilmiöt) riitä todistamaan, että niiden opetukset ovat totta. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö tällaiset ilmiöt voisi todistaa totuudesta, mutta kaikki eivät välttämättä todista. Totuuden Jumala edellyttää toisenlaista todistusaineistoa.
* * *
Lähes kaikki perustelut siihen, että ihmiset uskovat mitä uskovat, ovat subjektiivisia. Oikeastaan jokaiseen uskontoon tai filosofiaan uskomiseen voi olla vain yksi todella objektiivinen peruste. Uskonnon tai filosofian perustuksen on oltava luonteeltaan objektiivinen ja pystyttävä pitämään itse itsensä voimassa. On mielenkiintoista, että subjektiivisuus on perustana johonkin sellaiseen uskomiselle, joka vaatii objektiivisuutta.
Sanokaamme suoraan, että kaiken filosofian päätarkoituksena on todistaa, että joko Jumala (tai jumalat) on/ovat olemassa tai että Hän/ne eivät ole olemassa. Ei voi olla samanaikaisesti skeptikko ja uskoa Jumalaan tai mihinkään sellaiseen, mitä ei voi aistein havaita. Mutta vaikka luonnolliset aistimme ovatkin luotettavia havainnoimaan maailmankaikkeutta fyysisesti, niiden avulla ei voi arvioida hengellistä totuutta.
Tästä syystä skeptikko ei voi uskoa objektiiviseen totuuteen muuten kuin siltä osin, kuin hänen aistinsa kertovat. Hän olettaa (subjektiivisesti), että ihminen on maailmankaikkeuden elämän korkein ilmenemismuoto, sikäli kuin ihminen tietää. Jos ihminen on maailmankaikkeuden elämän korkein ilmenemismuoto, hän voi itse päättää, mitä hän haluaa pitää totuutena. Tästä syystä kaikki "totuudet" ovat samanarvoisia.
Myöskään New Agen väite "Kaikki totuus on Jumalan totuutta" ei voi olla totta, koska se on lausuttu subjektiivisista "totuuksista" (toisin sanoen henkilökohtaisista mielipiteistä) eikä mistään empiirisesti todistettavasta, objektiivisesta totuudesta. Tällaiselta väitteeltä putoaa pohja, kun jonkun toisen "totuus" loukkaa skeptikon "totuutta". Jos jonkun "totuus" on, että skeptikon ryöstäminen on oikein, skeptikon "totuus" tulee loukatuksi. Jos skeptikon "totuus" olisi totta, ihmiskunnan tehtäväksi jäisi parhaimmillaankin päättää itse, miten sitä hallitaan. Ei tarvita superälyä ymmärtämään, minkälainen kaaos ja anarkia ovat tuloksena skeptikon ehdoilla elämisestä.
Tällä ei voida kuitenkaan todistaa Jumalan tai minkään muun sellaisen ihmiskunnan yläpuolella olevan olevaisen olemassaoloa, joka voisi asettaa lakeja, joiden mukaan ihmiskunnan on elettävä. Ehkä uskonto onkin ihmisen oma keksintö, jonka avulla yhteiskuntaa voidaan hallita ja pönkittää hierarkkista auktoriteettia. Ovathan käytännöllisesti katsoen jokaisen yhteiskunnan moraalikäsitykset kautta historian perustuneet johonkin uskontoon, olkoon tuo perustus sitten oikea tai väärä.
Protagorasta lukuunottamatta skeptisismi alkoi saada jalansijaa vasta 1800-luvun keskivaiheilla. Vasta kun kirjat ja lukeminen yleistyivät, skeptisismi alkoi saada niin paljon kannattajia, että se alkoi vaikuttaa yhteiskuntaan. Siihen saakka oli vain vähän ei-uskonnollisia ihmisiä. Skeptisismillä ei ollut edellytyksiä voimatekijäksi. Kuitenkin on ollut riittävän monia, joita se on kiinnostanut, koska sen merkitys on kasvanut ja kasvaa.
Darwinin Lajien synnyn julkaiseminen 1859 sai monet luonnontieteen piirissä omaksumaan käsityksen 'luonnonvalinnasta', jonka tuloksena ihminenkin olisi kehittynyt. Vielä tänäänkin, vaikka monet Darwinin teorioista on osoitettu vääriksi niin luonnontieteellisissä julkaisuissa kuin muuallakin, hänen kehitysoppiteoriaansa pidetään totena. Esimerkiksi arkeologiaa ja paleontologiaa koskevissa ja muissakin artikkeleissa kehitysoppia pidetään usein ikäänkuin todistettuna faktana, vaikka se itse asiassa on vain teoria, jota ei ole pystytty todistamaan paikkansapitäväksi. Puhutaan siitä miten "ihminen tuli alas puusta" viitaten hänen kädellisiin "esi-isiinsä", ikäänkuin ei olisi kysymys kyseenalaisesta teoriasta. Tästä huolimatta kiistattomia todisteita kehitysoppiteorian tueksi ei ole pystytty esittämään. Vaikka kehitysoppi olisikin oikeassa, on epärehellistä esittää se todistettuna faktana, niin kauan kuin niin ei ole tapahtunut.
Mistä johtuu, että ihmiskunta on hyväksynyt laajalti ateistisen/agnostisen kehitysopin edustaman skeptisismin ja subjektiivisen "totuuden", ja väittää samanaikaisesti olevansa uskonnollinen ja uskovansa Jumalaan tai jumaliin? Olisiko niin, että suurin osa ihmisistä haluaa itselleen parhaan osan kummastakin maailmasta: uskoa Jumalan olemassaoloon, niin että saa varmuuden iankaikkisesta elämästä tai yleensä kuolemanjälkeisestä elämästä ja kuitenkin säilyttää samanaikaisesti vapauden elää haluamallaan tavalla joutumatta vastaamaan Jumalalle, johon väittää uskovansa?
Eikö tämä selitä aikamme kirkkojen tilaa? Ne väittävät uskovansa Jumalaan ja kieltävät samanaikaisesti Raamatun auktoriteetin, vaikka Raamattu juuri on se auktoriteetti, jolle kirkkojen uskomusjärjestelmät perustuvat. (Tarkoitan kristillisiä kirkkoja; ei-kristillisillä uskonnoilla on omat ongelmansa puolustettavinaan.) Jos siis Raamatulla ei ole mitään auktoriteettia, ei Jumalallakaan ole mitään auktoriteettia, koska Raamattu väittää olevansa Jumalan sana kansalleen, eikä ole olemassa mitään Raamatun Jumalan auktoriteettia, joka olisi erillään itse Raamatusta. Ja jos joku osa Raamatusta ei ole totta, Raamattuun ei voida luottaa ollenkaan.
Mutta näin suuressa määrin skpetisismi on saanut valtaansa Raamattuun uskovien sydämet ja mielet kaikkialla.
Olemme siis edelleen "Onko Jumalaa olemassa?" -kysymyksen äärellä. Ja jos Hän on olemassa, mihin todisteet Hänen olemassaolostaan perustuvat? Vai onko Hän jättänyt meidät neuvottomiksi?
Niin kristityt kuin monet muutkin näkevät luonnossa todisteen Jumalan olemassaolosta. Miten mikään, joka on niin yksityiskohtaisesti suunniteltua kuin maailmankaikkeus mikro- ja makrokosmosta myöten, voisi olla muuta kuin jonkin korkeamman olennon suunnittelemaa. Kristityt siteeraavat Psalmin 19 jaetta 2:
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa
hänen kättensä tekoja.
Jopa skeptikon on myönnettävä, että luonnon tasapaino on uskomatonta. Maapallon elämä pysähtyisi, elleivät sadat miljoonat tekijät toimisi täydellisessä tasapainossa uskomattoman tarkkojen virhemarginaalien sisällä. Miten tämä voisi olla sokean sattuman, "suuren pamahduksen" tulosta?
Todennäköisyys on käsittämättömän pieni. Luvut eivät riitä kuvaamaan epätodennäköisyyden määrää. Paras kuulemani vertaus tämän kaiken todennäköisyydestä on, että seon samaa luokkaa, kuin jos räjähdys kirjapainossa saisi aikaan täydellisen tietosanakirjan niin, ettei mitään jäisi yli!
Vaikka luonto tarjoaakin fyysisiä todisteita Jumalan olemassaolosta, se ei sinänsä todista Jumalan olevan olemassa. Ainakaan se ei anna meille mitään yksityiskohtaista tietoa Jumalan luonteesta.
Jos Jumala on olemassa, vain Hän voi todistaa sen. Voidakseen tehdä sen, Hänen täytyisi kommunikoida suoraan ihmisen kanssa.
Tässä on toinen ongelma. Monet ihmiset ovat väittäneet puhuvansa Jumalan suulla. He sanovat, että Jumala käski heidän puhua ihmisille. Tätä tarkoitusta varten on olemassa erityisiä järjestelmiä. Mutta miten tai miksi uskoisimme heitä? Eikö tämä ongelma johdu maailman lukuisista uskonnoista? Mitä niistä uskoisimme ja miksi?
Maailma hyväksyy "pyhiksi miehiksi" ja "pyhiksi kirjoituksiksi" kutsumansa vain sen perusteella, mitä ne itse itsestään väittävät. Mikä tekee tekstistä "pyhän kirjoituksen" tai ihmisestä "pyhän miehen"? Eikö meidän pitäisi vaatia jotain muutakin perustetta kuin eri uskontojen subjektiivisia perusteita uskottavuudelleen?
Ne saattavat kyllä esittää järkeenkäyviltä näyttäviä ohjeita elämiseen, ja joidenkin niiden antamien ohjeiden noudattaminen saattaakin johtaa sisäiseen rauhaan ja harmoniaan. Se ei kuitenkaan vielä todista, että ne ovat Jumalasta eikä myöskään Jumalan olemassaoloa muussa mielessä kuin mielikuvituksen tuotteena.
Ihmiset seuraavat niiden pappeja ja/tai pastoreita, profeettoja, työntekijöitä ilman sen parempia perusteita kuin sokea usko siihen, että nämä "Jumalan miehet" puhuvat totta. Mutta kaikilla heillä on eri totuus kerrottavana.
Niinpä uskonto ei voi todistaa Jumalan olemassaoloa. Väite, että "Jumala puhui minulle" on subjektiivinen väite, jota ei voida todistaa.
Vain Jumala voi todistaa, että Jumala on olemassa. Vain Jumala voi kommunikoimalla ilmoittaa tahtonsa ihmiselle. Mutta onko Jumala tehnyt sitä paitsi maailman uskontojen "pyhien miesten" ja "pyhien kirjoitusten" avulla? Vastaus on "kyllä ja ei". Kyllä, Hän on tehnyt niin tiettyjen miesten ja kirjoitusten avulla. Mutta tämä ei koske suurinta osaa ihmisiä ja kirjoituksia, jotka väittävät puhuvansa Jumalan suulla. Tässä vaiheessa minun on sopivaa kertoa siitä, mitä uskon ja miksi uskon niin. Voit hyväksyä tai hylätä sen, mitä minulla on tarjottavana. Mutta et voi sanoa, etteikö minulla ole järkevää perustetta uskoa sitä, mitä uskon. Sinä et voi myöskään esittää mitään järkevää perustetta torjua sitä, mitä uskon. Jos voit tarjota todisteen siitä, että mitä esitän, ei ole totta, otan sen avoimesti vastaan. Mutta todisteiden on oltava empiirisiä ja vähintään yhtä pitäviä kuin tässä esittämäni todisteet.
Kaikista maailman kirjoituksista on olemassa vain yksi tekstikokoelma, joka väittää olevansa Jumalan innoittamana syntynyt Jumalan Sana ihmiselle. Mikään niistä teksteistä, joita maailman uskonnot pitävät "pyhinä kirjoituksina", ei esitä tätä väitettä itsestään. Mitkään niistä eivät myöskään tarjoa yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä ihmiseltä vaaditaan, jotta hän eläisi todellisen Luojan luoduilleen esittämien vaatimusten mukaisesti. Ainoa muinaisten tekstien kokoelma, joka täyttää nämä vaatimukset, on kristittyjen Raamattu. Tämä ei silti vielä todista, että kristinusko on totta, varsinkin kun kristinuskon sisällä on niin monia erilaisia teologisia järjestelmiä, jotka kutsuvat itseään "kristinuskoksi". Huolimatta kristikunnan erheistä ja typerästä tavasta vedota inhimillisiin heikkouksiin, Raamattu pysyy sekä ihmiselle tarkoitettujen ohjeiden että iankaikkisen elämän toivon ankkurina.
No niin, on tullut aika myöntää se. Uskon siis, että Raamattu on Jumalan sana ihmiselle ja samalla myös peruste Jumalan olemassaolon todistamiselle ja kaikelle, mikä liittyy Hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Todistan tämän sekä järjen että tieteen avulla.
Kun väitän todistavani em. asiat tieteellisesti, en tarkoita sitä, että Jumalan olemassaoloa voisi todistaa tieteellisesti; siinä tapauksessa ei uskoa tarvittaisikaan. Kuitenkin todellinen usko on järkeenkäypää, eikä se tule toimeen tyhjiössä; se on lähempänä todellista tiedettä. Kun sanon voivani todistaa tieteen avulla Jumalan olemassaolon ja sen, että Raamattu on Hänen sanansa ihmiselle, tarkoitan sitä, ettei todellisen tieteen ja Jumalan olemassaolon todistavan Raamatun välillä ole ristiriitaa. Todellinen tiede eroaa määritelmänsä perusteella siitä, mikä nykyään usein kulkee "tieteen" nimellä, mutta perustuu todellisuudessa pikemminkin teorioihin ja spekulaatioihin kuin empiirisiin todisteisiin.
On selvää, että jos väitetään jonkun ihmisten kirjoittaman tekstin olevan Jumalan innoittamaa, sen on oltava kaikissa suhteissa erehtymätöntä; se ei saa olla ristiriidassa todellisen tieteen kanssa eikä siinä saa olla sisäisiä ristiriitoja. Vain jos Raamattu on täysin erehtymätön, voimme tietää sen olevan totta; muussa tapauksessa jäisi omaan harkintaamme, mikä siitä on totta ja mikä ei. Tällaiseen dilemmaan joutuvat ne, joiden usko ei ole järkeä käyttävää. Koska he eivät ymmärrä Raamattua riittävästi, he joutuvat virhepäätelmiin sitä lukiessaan tai verratessaan lukemaansa ja tiedemiesten vääriä johtopäätöksiä, ja päättelevät sitten oman erehtyväisen järkensä avulla, mitä osia Raamatusta he uskovat ja mitä eivät. Tähän perustuu se raamattukritiikki, joka on saanut enemmän tai vähemmän jalansijaa useimmissa nykykirkoissa.
Ihmisen omiin päätelmiin luottavan ongelma on niiden epäluotettavuus. Vaarana on joutua skeptikon asemaan: jokainen päättää omassa mielessään, mikä on totta. Mutta toisaalta, emmehän voi kaikki olla oikeassa.
On myönnettävä, että vaikka meille esitettäisiin kaikki mahdollinen todistusaineisto, joka tukee Raamatun todenperäisyyttä, sen uskomiseen tarvitaan kuitenkin loppujen lopuksi sydämen usko. Synnynnäisen itsekeskeisyytensä takia ihminen on yleensä taipuvainen uskomaan sitä, mitä hän haluaa uskoa, vaikka vääjäämättömät todisteet puhuisivat päinvastaista. Sen sijaan, että ihmiset vastaisivat paljastaen epäuskonsa, he esittävät vastakysymyksiä karistaakseen heidän epäuskoaan tutkivat kyselijät. He eivät halua myöntää, ettei heillä ole järkevää vastausta tukemaan epävarmaa asemaansa.
Tarkastelkaamme nyt Raamattua kolmelta eri lähtökohdalta, jotka kaikki tukevat Raamatun erehtymättömyyttä ja siten Raamatun jumalallista alkuperää: arkeologiselta, historialliselta ja profeetalliselta kannalta.
Jopa tieteellisissä teksteissä saattaa olla vakavia virheitä. Oppikirjojen tekijätkin joutuvat esittämään erilaisiin tuloksiin ja johtopäätöksiin tulleita tieteellisiä tutkimuksia. Tinkimättömän tarkkojen kokeiden ja yrityksen ja erehdyksen kautta ihmiskunta on määritellyt tiettyjä ehdottomia tieteellisiä absoluutteja, joita ei voi kyseenalaistaa: matematiikan lakeja, maailmankaikkeuden alkuaineita, painoja, mittoja ja niitä välineitä, joiden avulla tiedettä harjoitetaan. On kuitenkin alueita, joilla olettamuksia on alettu pitää totuutena -- teorioita, joita on alettu pitää tieteellisinä tosiasioina.
Tieteessähän "teoria" voi merkitä kahta eri asiaa: 1) kaikkea sitä tosiasioihin perustuvaa tietoa, jota käytetään tietyn ilmiön selittämiseen; 2) todistamatonta hypoteesia tieteellisen tutkimuksen alalla. Esimerkiksi kehitysopin alalla tiettyjä todisteita on käytetty todistamattomien teorioiden tulkitsemiseen. Itse todisteet saattavat olla tosia, mutta niistä tehdyt johtopäätökset ovat parhaimmillaankin oppineita arvailuja, joita kutsutaan teorioiksi. Sekaannusten välttämiseksi olisikin parasta, jos kehitysoppiteoriaa kutsuttaisiin kehitysoppispekulaatioksi. Vaikka suurin osa aikamme tiedemiehistä on taivutettu pitämään kehitysoppia tieteellisenä tosiasiana, kaikkia ei ole onnistuttu siihen kuitenkaan taivuttamaan. Koko ajan saadaan uusia todisteita, jotka kyseenalaistavat kehitysoppispekuloinnin. Sanalla sanoen ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että lajien välinen evoluutio olisi tieteellinen fakta. Kuitenkin tällaisia olettamuksia näkee kaikkialla.
Tällaisia olettamuksia kohtaa erityisesti antropologian ja arkeologian alueilla. Nimenomaan näillä aloilla näkee tiedemiesten välillä jyrkkiä erimielisyyksiä. Miksi? Koska näiden alojen oppikirjoissa esiintyy jatkuvasti ristiriitaisuuksia ja jopa virheitä.
Mitä tällä kaikella on tekemistä Raamatun kanssa? Vaikka Raamattua ei olekaan kirjoitettu varsinaiseksi arkeologian oppikirjaksi tai tieteelliseksi teokseksi, siinä puhutaan monista muinaisista kulttuureista, kansoista, paikoista jne. Ja vaikka parhaimmissakin arkeologian oppikirjoissa on virheitä näissä asioissa, Raamatusta ei ole löytynyt yhtäkään virhettä.
Tällä ei tarkoiteta sitä, että Raamattu sisältäisi kaiken mahdollisen arkeologisen tiedon. Mutta sitä, mitä se sisältää ei ole koskaan onnistuttu todistamaan paikkansapitämättömäksi. Näin on siitä huolimatta, että skeptikot ovat moneen otteeseen yrittäneet todistaa Raamattua vastaan nimenomaan arkeologian avulla. On väitetty, ettei tiettyjä Raamatussa mainittuja kulttuureita ole ollut olemassakaan, koska arkeologit eivät ole niitä löytäneet. Mutta tällainen päättely on väärää. Jos jotain ei ole löydetty, se ei vielä todista, ettei sitä ole ollutkaan. Parhaimmillaankin skeptikko voi ainoastaan todeta, että todisteita tietyistä Raamatussa mainituista paikoista ei ole vielä löydetty. Huolimatta skeptikkojen parhaimmistakin yrityksistä todistaa Raamattua vastaan arkeologisin perustein, saadaan jatkuvasti uusia todisteita, jotka nimenomaan tukevat Raamatun paikkansapitävyyttä ja kumoavat skeptikkojen yritykset.
Jos kerran haluamme luottaa tieteellisiin teksteihin, joissa vilisee virheitä ja ristiriitaisuuksia, eikö meidän kannattaisi edes harkita tutustumista Raamattuun, joka ei sisällä ristiriitaisuuksia eikä virheitä? Eikö se ole vähintään yhtä luotettava arkeologian alalla kuin tiedemiesten jatkuvasti siteeraamat tieteelliset tekstit? Kun ottaa huomioon sen, että Raamatun ovat kirjoittaneet eri kirjoittajat tuhansien vuosien aikana, eivätkö he ole olleet lähempänä niitä kulttuureita, joista he kirjoittivat?
Heti alkuunsa voimme todeta, että Raamattu on ehdottoman luotettava arkeologian alueella. Ei ole myöskään voitu osoittaa, että Raamattu erehtyisi millään muullakaan tieteen alalla. Raamatussa tosin puhutaan luonnonilmiöistä kuvaannollisesti (aurinko nousee ja laskee jne.), vaikka tiedämme, että maa kiertää aurinkoa. Mutta tällaista kuvakieltä käyttävät myös aikamme tiedemiehet. Kukaan todellinen tiedemies ei ole tähän mennessä löytänyt tieteellistä ristiriitaa Raamatun sananmukaisesta tekstistä -- siitä huolimatta, että skeptikot ovat sitä yrittäneet.
Samoin kuin todellinen tiede ei ole löytänyt mitään ristiriitaa itsensä ja Raamatun välillä, ei pätevä historiantutkimuskaan ole löytänyt mitään ristiriitaa Raamatun kanssa. Mitään historiallisia todisteita ei ole voitu esittää Raamatun esittämän historian kumoamiseksi. Samoin kuin muunkin tieteen alalla, myös historian tutkimuksessa esiintyy virheitä. Historiantutkimus on luonteeltaan subjektiivista, koska se on altis oman aikansa vaikutteille ja vaikuttajille. Esimerkiksi jokaisesta sodasta on vähintään kahdenlaista historiaa: voittajien ja voitettujen, ja lisäksi ulkopuolisten tarkkailijoiden näkemykset. Kuka heistä on sataprosenttisesti oikeassa?
Historiantutkijan huolellisuus saattaa johtaa lähelle totuutta, ja on asioita, joita voidaan pitää tosina vääjäämättömien ja selvien todisteiden perusteella. Silti parhaimmatkin historian tekstit sisältävät ristiriitaisuuksia ja virheitä, jotka johtuvat virheellisestä tutkimuksesta ja tosiasioiden subjektiivisesta tulkinnasta. Tällaiset virheet on helppo todeta vertailemalla eri historiankirjoja. Mitään virheitä ei ole pystytty löytämään, kun on verrattu Raamattua muinaisten kulttuurien historialliseen todistusaineistoon. Tällä ei tarkoiteta sitä, että kaikki mitä Raamattu sisältää, olisi pystytty todistamaan paikkansapitäväksi; tätä työtä tehdään koko ajan samanaikaisesti sellaisen tutkimuksen kanssa, joka yrittää arkeologian ja luonnontieteen avulla kaivaa maata Raamattua tukevan todistusaineiston alta. Mutta mitään Raamatun sisältämää historiallista aineistoa ei ole voitu osoittaa vääräksi luotettavan historiantutkimuksen valossa.
Koska Raamattu käsittelee ensisijaisesti hengellisiä asioita, se ei ole luonnontieteellisten ja historiallisten kirjoitusten kokoelma. Tästä huolimatta Raamatun ja toisaalta historian ja todellisen luonnontieteen välillä ei ole mitään ristiriitaa.
On myönnettävä, että Raamattu sisältää kuvaannollisia jaksoja, jotka on ymmärrettävä sellaisina, eikä ymmärrettävä kirjaimellisesti tieteellisessä mielessä. Eräs näistä kohdista on Joh. 6:47-63, jossa kerrotaan Jeesuksen sanovan, että hänen lihaansa on syötävä ja hänen vertaan juotava, jotta voisi saada iankaikkisen elämän.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
Minä olen elämän leipä.
Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän
elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän
puolesta."
Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille
syötäväksi?"
Niin Jeesus sanoi heille:"Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen
Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän
hänet viimeisenä päivänä.
Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se,
joka minua syö, elää minun kauttani.
Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he
söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
Tämän hän puhui synagoogassa opettaessaan Kapernaumissa.
Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka
voi sitä kuulla?"
Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi
hän heille: "Loukkaako tämä teitä?
Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen
teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.(Joh. 6:47-63)Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että hän puhui hengellisesti, ei kirjaimellisesti. Tästä huolimatta jotkut uskonnolliset ihmiset ovat käsittäneet Hänen sanansa niin, että heidän ehtoollisleipänsä on kirjaimellisesti Hänen ruumiinsa ja ehtoollisviini kirjaimellisesti Hänen vertaan. Sama koskee viimeistä ehtoollista käsittelevää raamatunkohtaa:
Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi
opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien
anteeksiantamiseksi.
Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä
päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne isäni valtakunnassa."
(Matt.26:26-29)
Miksi tämä on kuvaannollista? Jeesus oli vielä ruumiissaan, kun hän lausui nämä sanat. Hän ei pitänyt ruumistaan käsissään. Hän kutsuu myös viiniä selvästi "täksi viinipuun anniksi" tehden siten selväksi, että viini ei ollut muuttunut olemukseltaan miksikään muuksi.
Ilman tätä parempaa perustetta on epärehellistä väittää Jeesuksen tarkoittaneen, että ehtoollisleipä ja -viini ovat kirjaimellisesti hänen ruumistaan ja hänen vertaan. Kuitenkin miljoonat ihmiset uskovat tähän pelkästään joidenkin uskonnollisten johtajien julistuksen perusteella.
Tässä on vain kaksi esimerkkiä kuvaannollisen kielen käytöstä Raamatussa. Avain Raamatun ymmärtämiseen on ennen kaikkea, että sen opiskelijalla on vilpitön sydän. Jos joku rukoilee vilpittömin sydämin ymmärrystä oppiakseen totuuden sitä noudattaakseen, Jumala antaa hänelle ymmärryksen. Raamatun ymmärtämistä koskevia sääntöjä kutsutaan hermeneutiikaksi. Hermeneutiikan ensimmäinen sääntö on, pitää sanottu asia koko sanoman kontekstin sisällä. Kenelle se oli kirjoitettu; koska se on kirjoitettu; mikä on yleissanoma; jne. Ihmisjärjen subjektiiviset sovellukset saavat aikaan vain sekaannusta. Mutta ikävä kyllä uskonnolliset johtajat käyttävät usein tällaista lähestymistapaa yrittäessään saada kuulijat oman ainutlaatuisen "ymmärryksensä" kannalle. Tämä on johtanut erilaisten uskonnollisten lahkojen ja jopa vaarallisten kulttien syntymiseen.
Raamatussa on muitakin esimerkkejä kuvakielestä. Niiden konteksti on kuitenkin selvästi kuvaannollinen tai allegorinen niinkuin oman aikammekin kirjoituksissa. Mutta hylkäävätkö skeptikot nykyaikaistenkin (tai muiden vanhojen) kirjoitusten sisältämät periaatteet vain sillä perusteella, että ne sisältävät kielikuvia tai allegoriaa ja ovat sen takia heidän mielestään "epätieteellisiä"? Päin vastoin, skeptikot hyväksyvät sellaiset kirjoitukset.
Mutta Raamatussa on jotakin sellaista, joka saa ihmiset hylkäämään sen suoralta kädeltä, vaikka he kuitenkin hyväksyvät mitä subjektiivisimpia ja virheellisimpiä inhimillistä alkuperää olevia kirjoituksia. Mistä syystä Raamattu on tässä suhteessa omaa luokkaansa?
Järki sanoo, että jos kaikki ihmisen kirjoittama on erehtyväistä, jota kukaan selväjärkinen ihminen ei kiellä, ja kuitenkin suurin osa ihmiskunnasta torjuu ainoan kirjoituksen, joka on todettu erehtymättömäksi mainitsemillamme aloilla, tuossa kirjoituksessa täytyy olla jotain ainutlaatuista. Voisiko olla kysymys siitä, että ihmiset torjuvat Raamatun, koska se sisältää Jumalan koko totuuden, joka haastaa ihmiskunnan sen sisintä olemusta myöten: ihmiskunnan epätäydellisyyden ja syntisyyden? Raamattu on ennen kaikkea kirjakokoelma, joka käsittelee ihmiskuntaa hengelliseltä näkökannalta. Ja se viiltää kaikkien niiden sydämeen, jotka uskovat olevansa itsessään hyviä ja ansaitsevansa hyvää Jumalalta tai siltä korkeammalta olennolta, jonka he uskovat hallitsevan kohtaloaan.
Tämä johtaa meidät siihen Raamatun hengelliseen ulottuvuuteen, joka todistaa sen sisältävän Jumalan totuuden, nimittäin tulevaisuuden ennustamiseen, jota ei voida selittää ennakoitavuudeksi. Todellinen profetia ylittää tieteen ja todennäköisyyden, ja siksi sen on oltava hengellistä alkuperää. Se ei ole voinut syntyä materaalisesta maailmasta, muuten se kuuluisi tieteen piiriin. Sen on myös oltava 100-prosenttisesti paikkansapitävä, mitään poikkeamia ei sallita (5. Moos. 18:18-22). Sen on myös johdettava kuulija ainoastaan tosi Jumalan luo (5. Moos. 13:1-3).
Neljäsosa Raamatun jakeista käsittelee profeetallisia toteamuksia. Raamattu sisältää tuhansia profetioita, joita ei voida mitenkään selittää pelkästään oikeaanosuviksi, todennäköisyyteen perustuviksi arvioiksi. Nämä profetiat koskevat valtakuntien syntyä ja häviämistä jo vuosisatoja ennen kuin niitä oli edes olemassa. Ne koskevat historian henkilöiden syntyä ja historiallista roolia vuosisatoja ennen heidän syntymäänsä. Ne koskevat tapahtumia, joissa Jumala on puuttunut ihmiskunnan kohtaloihin ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen syntymän ja elämän kautta. Raamattu sisältää yli kolmesataa pelkästään Jeesusta koskevaa profetiaa vuosisatoja ennen kuin Hän edes astui näyttämölle, joista jokainen on toteutunut paitsi ne, jotka koskevat Hänen takaisintuloaan. Edes viiden tällaisen profetian toteutumisen todennäköisyys on äärettömän pieni. Todennäköisyys pienenee räjähdysmäisesti sitä mukaa kuin ennustukset toteutuvat. Yhdenkään ihmisen ei ole mahdollista toteuttaa kaikkia niitä satoja profetioita, joita Jumalan Pojasta on annettu, ellei Jumala itse puutu tapahtumiin. Jeesusta Kristusta koskevien profetioiden täyttyminen on yhtä epätodennäköistä, kuin edellä esittämässämme vertauksessa kirjapainon räjähdyksen seurauksena syntyneen tietosanakirjan ja alkuräjähdyksen todennäköisyys.
On kuitenkin otettava huomioon, etteivät kaikki Kristusta koskevat profetiat ole yhtä selviä. Kristityt tutkijat pitävät osaa "kaksinkertaisen toteutumisen" ryhmään kuuluvina. Ne koskevat sitä aikaa, jolloin ne esitettiin ja samalla myös kaukaisessa tulevaisuudessa olevaa aikaa. Eräs esimerkki tästä on Jesaja 7:14:
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: katso neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Alkuperäisessä kontekstissään profetian alkuperäinen tulkinta koskee Jesajan vaimon synnyttämää poikaa merkkinä siitä, että Juudan viholliset, Syyrian kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah kukistuisivat ennenkuin lapsi saavuttaisi ymmärtäväisyyden iän (Jes. 7:1-8:4).
'Neitsyeksi' käännetty sana on 'almah', joka tarkoittaa nuorta neitoa; Jesajan vaimo saattoi siis olla neitsyt, mutta sana ei edellytä sitä välttämättä.
Koska tämän artikkelin tarkoitus ei ole käsitellä kaikkia Kristuksen elämää koskevia profetioita, esitämme vain muutaman niistä, jotka tarkoittivat erityisesti tulevaa Kristusta, ja joita ei voida pitää kaksinkertaisen toteutumisen ryhmään kuuluvina. Aivan kuin muiltakin osin jätän lukijan tehtäväksi tutkia Kirjoituksia itse päätelläkseen mikä on totta. Vilpitön sydän löytää totuuden; ne, jotka eivät usko, eivät usko, vaikka heille esitettäisiin miten monia täyttyneitä profetioita tahansa. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
Danielin kirjassa on profetia, joka määrittelee ajan, jolloin Messias tulisi Jerusalemiin:
Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt
ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana.
Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: "Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan
sinua ymmärrykseen.
Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan;
sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.
Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi;
silloin luopumus päättyy,
ja synti sinetillä lukitaan,
ja pahat teot sovitetaan,
ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan,
ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan,
ja kaikkeinpyhin voidellaan.
Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen
rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa;
ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja
vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään.
Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa
tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi
vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen
siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.
(Dan. 9:21-27)
Tämä on erityinen profetia, joka koskee Israelin valtiota ja Messiasta. Jakeessa 24 todetaan, että erityinen seitsemänkymmenen viikon (kirjaimellisesti seitsemänkymmentä "seitsemää" tai seitsemänkymmentä kertaa seitsemän vuotta -- 490 vuotta) kuluisi, kunnes Jumala olisi suorittanut loppuun suunnitelmansa Israelin osalta. "Sinetöiminen" tarkoittaa näyn ja profetian toteutumista; kaikkeinpyhin tarkoitti tulevan iankaikkisen Kuninkaan kruunaamista, kun Hän tulee maalliseen Valtakuntaansa.
Profetian huomattavin kohta on jakeessa 25, jossa Gabriel toteaa, että Messias tulisi seitsemän ja kuudenkymmenenkahden ja kahden (483) vuoden kuluttua siitä, kun tuli käsky jälleenrakentaa Jerusalemin muuri. Tuon käskyn antamisesta laskettaisiin 490 vuotta. Messias tulisi Jerusalemiin 483 vuoden kuluttua, tai seitsemän vuotta ennenkuin Jumala olisi saattanut loppuun suunnitelmansa Israelin osalta. Katsotaanpa, mitä historia on osoittanut toteutuneeksi:
Alkuperäisen määräyksen Israelin palaamiseksi Jerusalemiin ja temppelin jälleenrakentamiseen antoi Persian kuningas Kyyros hallituskautensa ensimmäisenä vuotena (539 e.Kr.). Israelin vihollisten vastustuksen tähden määräystä ei toimeenpantu. Vasta kun Artakserkses I (hallitsi 465-425 e.Kr.) antoi määräyksen Nehemialle rakentaa Jerusalemin muuri, työ aloitettiin. Nehemian kirjan mukaan Nehemia lähti rakentamaan Jerusalemin muuria Artakserkseksen hallituskauden kahdentenakymmenentenä vuotena noin vuonna 445 e.Kr.
Historioitsijat sijoittavat Jeesuksen syntymän johonkin ajankohtaan vuosien 7 e.Kr ja 6 j.Kr. välille. Encyclopaedia Britannica toteaa:
Jeesuksen elämänkulku ja hänen toimintansa maantieteelliset puitteet voidaan esittää vain suurin piirtein. Yksityiskohdat ovat monelta osin epävarmoja. Hänen toimintansa ja kuolemansa ajankohdat voidaan kuitenkin rajata Johannes Kastajan esiintymisajankohdan perusteella, joka oli Tiberiuksen 15. vuosi (Luukas 3:1) ts 28/29 j.Kr, jonka puolestaan vahvistavat Raamatun ulkopuoliset lähteet. Mutta Jeesuksen syntymän aika ja paikka ovat epävarmat. Markus ja Johannes eivät niitä mainitse. Ainoat lähteet ovat Matteuksen 1. ja 2. luvun syntymää ja lapsuutta käsittelevät legendat, joiden mukaan Jeesuksen syntymä ja varhaislapsuus sijoittuvat Herodes I:n ja hallitsijanvaihdoksen aikaan (4. e.Kr.) sekä toisaalta Luukkaan 2. lukuun, joka taas yhdistää Jeesuksen syntymän Juudean ensimmäiseen henkikirjoitukseen, joka tapahtui Augustuksen aikana (6 e.Kr.). Historiallisia todisteita on olemassa myös vuonna 8 e.Kr. tapahtuneesta henkikirjoituksesta Juudeassa Augustuksen aikana. Näiden tietojen perusteella monet lähteet arvioivat Jeesuksen syntymäajaksi 7-6 e.Kr. (Käsitteet e.Kr. ja j.Kr. otettiin käyttöön vasta keskiajalla.)
Jos pidämme lähtökohtana sitä, että Jeesus aloitti toimintansa samoihin aikoihin Johannes Kastajan kanssa Uuden Testamentin mukaan, meidän olisi laskettava yhteen 445 e.Kr. ja 29 j.Kr. saadaksemme noin 474 vuoden ajanjakson. Jeesus toimi kolmesta neljään vuotta ennen ristiinnaulitsemistaan. Muutamaa päivää ennen ristiinnaulitsemistaan Hän saapui Jerusalemiin kansan osoittaessa hänelle suosiotaan juutalaisten kuninkaana ja Messiaana. Lisää neljä vuotta vuoteen 474 ja saamme 478 vuotta. Näin laskien Gabrielin Danielille antaman profetian 483 vuodesta jää vielä puuttumaan muutama vuosi.
Kun otamme huomioon muinaisten tapahtumien epätarkat päiväykset, viisi vuotta on vain silmänräpäys lähes 500 vuoden ajanjaksossa. Onkin järkevää kysyä, kuka muu Israelin historian aikana varsinkin tuohon aikaan parhaiten sopii Danielin Gabrielilta saaman Messiaan osaan?
Profetian mukaan Messias tuhottaisiin heti hänen ilmestyttyään:
Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu...(Dan. 9:26)
Messias ilmestyisi siis 483 vuotta sen jälkeen, kun oli annettu määräys rakentaa jälleen Jerusalemin muuri, ja hänet tuhottaisiin välittömästi. Mitä varten Hän siis tuli? Miksi Jumalan Messias tulisi ja sitten hänet tapettaisiin? Eikö se tekisi tyhjäksi Hänen tarkoituksensa? Vastaus on, ettei Hän tullut "itseään varten", vaan niitä varten, jotka Hän tuli pelastamaan iankaikkiseen valtakuntaansa.
Tästä syystä Jumalan viimeinen viikko Israelin kohdalla odottaa aikaansa. Paavali selittää sen seuraavalla tavalla koskien Israelin kykenemättömyyttä ottaa vastaan Messiastaan ja pakanoiden oksastamista Israeliin Messiaaseen uskomisen kautta:
Sillä minä en tahdo, veljet ettette olisi oman viisautenne varassa pitää
teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus
hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälletullut.(Room1:25)
Salaisuus, josta Paavali puhuu, on kahden eri kansan yhteensulattaminen -- siis Israelin ja muiden kansojen -- yhdeksi uudeksi kansaksi: Israelin Messiaaseen uskovaksi Jumalan kansaksi (Kol. 1:25-28; Ef.2:14-22).
Israelin sokeus johtuu osittain kirouksesta, jonka Jeesuksen kuolemaa vaatineet ihmiset vetivät päälleen:
Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä
ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen.
Katsokaa itse eteenne."
Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi "Tulkoon hänen verensä meidän veremme
päälle".(Matt.27:24-25)
Tämän seurausta on miekka, jonka Jeesus profetoi tuovansa kansan ylle:
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle;
en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä
vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle
sovelias;
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni,
hän löytää sen.
Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä,
ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.
Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka
vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.
Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen
juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää
palkkaansa vaille." (Matt. 10:34-42)
Tämä ei koske ainoastaan juutalaisia perheitä, vaan monia perheitä kaikissa maissa, joissa yksilöt antavat elämänsä Kristukselle.
Kenelläkään ihmisellä koko historian aikana ei ole ollut sellaista vaikutusta kansoihin ja yksilöihin kuin Jeesuksella on ollut. Ja vain Hänen paluunsa historian näyttämölle vastaa Danielin 9. luvun erityistä profetiaa.
Voidaan väittää, että muut Jeesusta koskevat profetiat ovat "kaksinkertaisia profetioita", jotka saattavat koskea tai olla koskematta Jeesustakin muiden lisäksi. Mutta tämä profetia voi koskea vain yhtä ihmistä kaikista maailman miljardeista ihmisistä kautta historian.
On siis perusteltua pitää Häntä koskevina muitakin profetioita, jotka kuvaavat Hänen elämäänsä, toimintaansa, kuolemaansa ja takaisintuloaan, vaikka niissä ei mainitakaan Hänen nimeään, mutta jotka viittaavat selvästi tulevaan Messiaaseen. Esitämme vain kaksi tällaista profetiaa, joissa kuvataan mitä havainnollisimmin Jumalan "palvelijan" kuolemaa:
Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.
Niinkuin monet kauhistuivat häntä -- sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli
hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo --
niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat
suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole
kuulleet, sen he saavat havaita.
Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä
vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme
mielistyneet.
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota
näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä.
Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme
tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa
kautta me olemme paratut.
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka
teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
niin ei hän suutansa avannut.
Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä
ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden
kohtasi rangaistus häntä.
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa,
sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen
sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu
hänen kauttansa.
Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän,
minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat
tekonsa.
Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista
jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin
joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
(Jes.52:13-53:12)
Maalliset historiankirjoittajat todistavat Jeesuksen kuoleman ristillä. Hänet luettiin lainrikkojain joukkoon ja ristiinnaulittiin kahden varkaan välissä, vaikka hänen ei voitu todistaa rikkoneen. Psalmi 22:6-19 on vielä tarkempi kuvatessaan Jeesuksen kärsimystä ristillä jo vuosisatoja ennenkuin vasta roomalaiset ottivat käyttöön ristiinnaulitsemisen yleisesti tunnettuna teloitustapana:
He huusivat sinua ja pelastuivat; he luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään.
Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät
ilkkuen päätään:
"Jätä asiasi Herran haltuun, Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on
häneen mielistynyt."
Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta
äitini kohdusta.
Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole.
Minua saartavat väkevät sonnit, Baasanin härät minua piirittävät,
avaavat kitansa minua vastaan, niinkuin raatelevat, kiljuvat leijonat.
Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa;
minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani.
Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen,
ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun.
Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani,
niinkuin jalopeurat. (engl. they pierced my hands and my feet = he lävistivät käteni
ja jalkani)
Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen;
he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.
Skeptikot väittävät, että Jeesus ja Hänen opetuslapsensa juonittelivat saadakseen Jeesuksen ristiinnaulituksi, voidakseen siten täyttää tämän profetian. He antavat ymmärtää, että Jeesus oli vain hullu guru, joka vain kuvitteli olevansa profetian Messias. Ottaen huomioon, ettei kukaan muu ihminen ole koskaan vastannut niitä lukuisia profetioita, joita Messiaasta on -- sen paremmin loistokkaita kuin vähemmän loistokkaita -- ja varsinkaan sitä profetiaa, joka ennustaa, minä ajankohtana hän astuu näyttämölle, ketä skeptikot sitten ehdottavat Hänen tilalleen? Eivät ketään.
Kuitenkin heillä on otsaa antaa ymmärtää, että Jeesuksen opetuslapset olisivat vaarantaneet henkensä ja loppujen lopuksi antaneet henkensä valheen vuoksi. Luultavasti maailmassa on muutamia niinkin outoja ihmisiä, että he tekisivät niin, mutta eivät sentään kaikki ne sadat ihmiset, jotka olivat Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. Eivätkä ainakaan ne, joiden kirjoitukset sisältävät jopa maailman mielestä ylevämpiä ihanteita, kuin mitä sisältyy mihinkään uskomusjärjestelmään.
Tässä kohden on järjen myönnettävä, että skeptikot ovat tässä suhteessa väärässä.
Ja jos he ovat väärässä, täytyy niiden lukuisien Jeesusta koskevien profetioiden pitää paikkansa. Siinä tapauksessa on meidän kaikkien tutkittava itseämme, ettemme vain vastusta totuutta, jos vastustamme sitä, mitä Jumala vaatii suhteeltamme Häneen Hänen ainoan poikansa kautta.
Nyt sinun, lukijani, tehtävänä on etsiä totuutta. Olen tehnyt vasta perustustöitä sinua varten.
Loppujen lopuksi jokaisen on itse etsittävä totuus. Kukaan ei todellakaan voi todistaa oikeaksi Jumalan olemassaoloa. Hän on valinnut vaatia meiltä totuutta etsivää uskoa. Kuten Jeesus sanoi:
...Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi
(Joh. 8:31-32)
Hänen sanansa on Raamatussa, jonka auktoriteetti ei perustu sen kirjoittajien henkisiin voimavaroihin.
Se, että lähes kahden vuosituhannen aikana eri kirjoittajien kirjoittamat 66 kirjaa muodostavat niin yhtenäisen ja profeetallisesti paikkansapitävän kokonaisuuden, tekee Raamatusta ainutlaatuisen kaikista kautta historian laadituista kirjoituksista. Tarkoitan miljardeja eri tyyppisiä ja eri pituisia kirjoituksia. Raamatun ainutlaatuisuus vaatii meitä tutkimaan, onko se Jumalan inspiroimaa, niinkuin se väittää olevansa:
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen
opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
(2.Tim.3:16-17)
Tähän voimme lisätä Raamatun ainutlaatuisen luotettavuuden luonnontieteen ja historian alalla: siitä ei ole voitu löytää mitään virheitä, vaikka skeptikot ovat yrittäneet parhaansa. Onkin pakko kysyä, miksi kukaan olisi niin typerä, että uskoisi erehtyväisten ihmisten lausuntoihin, jos heidän kirjoituksensa vilisevät päivänselviä virheitä. Tämän takia on kaikkien ihmisten velvollisuus uskoa Jumalan sanan totuuteen ja elää elämänsä sen antamien ohjeiden mukaan. Ei olisi kuitenkaan reilua olettaa lukijan hyväksyvän kaikkea sanomaani antamatta hänelle tilaisuutta tutkia itse kaikkea esittämääni, mikä olisi vilpittömän sydämen alku totuuden etsimiseen totuuden vuoksi.
Ensimmäinen askel totuuteen on kysyä itseltään, mitä todella uskoo ja miksi uskoo niin. Olkoot filosofiset tai uskonnolliset viehtymyksesi mitä tahansa, oletko halukas etsimään vääjäämättömiä todisteita niiden tueksi? Uskomustesi pitäisi olla vähintään yhtä vankkojen auktoriteettien varassa, kuin mitä Raamattu esittää oman auktoriteettinsa todistamiseksi. Mikään vähempi ei kelpaa puolustukseksi.
Toiseksi, sallitko Raamatun haastaa uskomuksesi? Jos sallit, kehoitan sinua tutkimaan ainoata ikivanhaa kirjoitusta, joka väittää olevansa Jumalan inspiroima Sana. Olen esittänyt viitteitä sen luotettavuudesta ja hengellisestä alkuperästä. Tutki näitä viitteitä itseksesi. Paras tapa on lukea Raamattua rukoilemalla ensin Jumalaa, että hän ohjaisi sinut kaikkeen totuuteen. Jos Raamattu ei ole sinulle ennestään tuttu, törmäät luultavasti hämmentäviin kohtiin, joissa käsitellään muinaisia tapoja ja traditioita tms. Älä anna niiden masentaa itseäsi, vaan jätä ne joksikin aikaa syrjään ja etsi sen sijaan suurempia totuuksia, jotka koskevat omaa suhdettasi Jumalaan. Keskity pikemminkin hengellisiin puoliin ajallisten sijasta. Viimeksimainittuja voi tutkia myöhemmin, kirjoitukset on laadittu nimenomaan hengellisessä mielessä.
Ennen kuin edes alat lukea Raamattua, on tärkeää kysyä itseltäsi, oletko valmis tarvittaessa luopumaan kaikesta, jos olet vakuuttunut löytäneesi totuuden. Ovatko uskonnolliset uskomuksesi tärkeämpiä? Siinä tapauksessa ei kannata aloittaakaan.
Mutta jos todella alat lukea Raamattua, älä juutu sukuluetteloihin äläkä muinaista Israelia koskeviin numerotietoihin. Olisi parasta aloittaa 1. Mooseksenkirjasta, joka on Raamatun ensimmäinen kirja ja siirtyä sitten evankeliumeihin, jotka ovat Uuden Testamentin alussa. Niistä kannattaisi lukea ensimmäiseksi Johanneksen evankeliumi. Näin sinulla on hyvät lähtökohdat ymmärtää loputkin Raamatusta. Sieltä löydät evankeliumin eli "hyvän sanoman", jonka Jumala on tuonut ihmiskunnalle ja jonka avulla Hän on avannut tien iankaikkiseen elämään Hänen yhteydessään.
Älä anna kenenkään, ei edes uskonnollisten johtajiesi väittää sinulle, ettet voi ymmärtää Raamattua ilman, että he tulkitsevat sitä sinulle. Sinulle saatetaan vakuuttaa, ettet voi ymmärtää Raamattua, koska et osaa hepreaa etkä kreikkaa tai koska sinulla ei ole arvosanoja filosofiassa tai teologiassa. Ensiksikin, ei tarvitse tietää kaikkea; me opimme totuutta asteittain. Toiseksi, jos Raamattu on todella Jumalan sanaa, on aivan järkevää uskoa, että Jumala antaa ymmärrystä jokaiselle, joka etsii totuutta epäitsekkäästi. Tästä syystä Hän antaa Pyhän Hengen:
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se,
mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja
tulevaiset hän teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
(Joh.16:13-14)
Mutta te -- teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole
kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa,
niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä,
niin pysykää hänessä. (1.Joh.2:27)Tämän maailman viisaat ovat Jumalan silmissä typeriä. Tämä tarkoittaa myös maailmanuskontojen viisaita miehiä kristinusko mukaanluettuna. En halua tällä väheksyä oppineisuutta; meidän tulisi arvostaa niitä, jotka ahkeroivat tietoa hankkiakseen. Mutta tieto ilman Pyhää Henkeä on typeryyttä. Ajatellaanpa kaikkia niitä, joilla on teologisia arvosanoja ja ovat kuitenkin keskenään eri mieltä tärkeimmistä kysymyksistä. He eivät voi olla kaikki oikeassa. Vaikka jokainen olisi väärässä tai jopa valehtelija, olkoon Jumala totinen. (Room. 3:4)
Uskonnon alueella ihmiset uskovat, mitä muut käskevät heidän uskoa. Voidakseen suorittaa teologisen tutkinnon, on oltava samaa mieltä siitä, mitä opetetaan ja läpäistävä tentit, jotka puolestaan todistavat, että on omaksunut sen uskomusjärjestelmän, jonka alaisena opiskelee. Näin aletaan uskoa johonkin teologiseen järjestelmään ja hyväksyä vain ne, jotka uskovat samaan järjestelmään. Tämä on raamattukoulujen ja teologisten tiedekuntien kirous. Ne eivät salli rehellistä akateemista uskomusjärjestelmiensä kyseenalaistamista rankaisematta niitä, jotka kyselevät liian hankalia. Tämän seurauksena suurin osa ihmisistä luottaa opettajiin, jotka luottivat opettajiinsa, jotka luottivat opettajiinsa jne.
Jos olisin totuuden etsijä, haluaisin mieluummin oppia rehellisesti kyselemällä ja Jumalan Hengen avulla kuin antamalla toisten tulkita Jumalan sanaa puolestani. Jos sen sijaan haluaisin vain oppia tietyn teologisen järjestelmän vedoten luonnolliseen uskonnollisuuteeni, valitsisin jälkimmäisen vaihtoehdon -- varsinkin kun se tarjoaa sakramentalismin liturgisen järjestelmän, joka "varmistaa" minulle Jumalan armon ja mielihyvää tottelevaisuudestani.
Tällaista meidän kaikkien tulee varoa. Vaikka liturgia miellyttääkin aistejamme, se antaa väärän turvallisuudentunteen. Liturgia perustuu ajatukseen, että yhä uudestaan toistetut sanat ja palvonta miellyttävät Jumalaa runsaudellaan. Mutta tämä on päinvastoin kuin Jumala itse opettaa. Juuri ennenkuin Jeesus opetti opetuslapsilleen "Herran rukouksen" Hän sanoi:
Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja
rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti
minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on
salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat,
että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te
tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. (Matt.6:5-8)
Sen sijaan että pitäisivät Herran rukousta mallina, uskonnolliset ihmiset toistavat sitä jopa maagisesti, juuri päinvastoin kuin Jeesus käski!
Liturgia antaa meidän myös osallistua uskonnollisiin menoihin ja ihailla uskonnollisten järjestelmien uskonnollisiin pukuihin pukeutuneiden ihmisten johtamaa prameaa seremoniaa. Se saa meidät kuvittelemaan, että tarvitsemme pappeja välittäjiksemme sen sijaan, että itse voisimme tulla Jumalan läsnäoloon aivan yksinkin. Eräät kaikkein korruptoituneimmat yksilöt ovat pukeutuneet uskonnollisiin vaatteisiin. Mutta uskonnollisimmatkaan asut eivät voi kätkeä Jumalalta heidän sielujensa alastomuutta.
Älä alistu uskomaan suoralta kädeltä, mitä sinulle väitetään; tarkoitan myös tätä artikkelia. On vain yksi keino tietää totuus:
Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei
työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä
pitemmälle jumalattomuudessa.(2.Tim.2:15-16)
Jeesus neuvoi opetuslapsiaan, miten tulla Jumalan läsnäoloon ja ketä tulisi rukoilla:
Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte,
että teidän ilonne olisi täydellinen.
Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu
teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.
Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva
Isää teidän edestänne;
sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet
minun lähteneen Jumalan tyköä. (Joh.16:23-27)Jeesus tuli avaamaan oven Isän Jumalan yhteyteen. Uskonto asettaa tielle "pappeja", jotka sanovat, ettei meillä voi olla yhteyttä Jumalaan ilman heidän siunaustaan. Paavit, piispat ja jopa protestanttiset papit sekaantuvat tähän yhteyteen Jumalan kansan "pappeina".
Et tarvitse pappeja. Papit uhraavat uhreja ja rukoilevat Jumalaa sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät voi tehdä sitä itse. Voimme kaikki rukoilla toistemme puolesta, ja on vain yksi uhri Jeesus Kristus, joka on jo kerta kaikkiaan uhrattu syntiemme sovitukseksi. Hän on meidän ylimmäinen pappimme, joka rukoilee kaikkien niiden puolesta, jotka lähestyvät Jumalaa:
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut
lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut,
saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole
voimassa tekijänsä eläessä.
Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa
kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin
ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei
tapahdu anteeksiantamista.
On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että
taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean
kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi
menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti;
mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen
synnin uhraamalla itsensä.
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen
tulee tuomio,
samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen
ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat...
sanoo hän sitten :"Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen,
pystyttääkseen toisen.
Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla
kerta kaikkiaan.
Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa,
aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut
Jumalan oikealle puolelle...
Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä
enää tarvita.(Hebr. 9:15-28; 10:9-12,18)Tämä on todellisen evankeliumin eli "hyvien uutisten" ydin. Jumala lähetti Ainoan Poikansa maailmaan kuolemaan niiden ihmisten syntien puolesta, jotka uskoisivat Häneen. Oletko sinä yksi heistä?
